Ohjaus: Coralie Fargeat
Pääosissa: Demi Moore, Margaret Qualley, Dennis Quaid,
Edward Hamilton, Gore Abrams, Oscar Lesage, Christian Erickson,
Robin Greer, Tom Morton, Hugo Diego Garcia, Phillip Schurer
Genre: Kauhu, Draama, Jännitys
Kesto: 2 tuntia 21 minuuttia
Body horror -lajityyppi on toistaiseksi jäänyt itselleni jokseenkin kartoittamattomaksi alueeksi elokuvien ja sarjojen saralla. Vaikka yksittäisiä pakollisia nähtäviä olenkin niellyt menemään mieltyen lopputulokseen, olisi siellä vielä tarjolla vaikka kuinka paljon materiaalia vastaanotettavaksi. The Substance on vuonna 2024 ensi-iltansa saanut satiirinen kauhuelokuva, jonka ohjauksesta vastaa ranskalainen Coralie Fargeat. Vaikka en välittänytkään naisen edellisestä elokuvasta - Revengestä, odotin optimistisena hänen seuraavaa teostaan.
Kyseinen tuotos ilmoitettiin julkisuuteen vuonna 2022 ja pääpiirteittäin myös työryhmä oli jo siinä vaiheessa selvillä. Ray Liottan valitettavan poismenon jälkeen sivurooliin palkattiin kuitenkin vielä Dennis Quaid. Tuotantovaihe pitkittyi hieman odotetustikin ylimääräisten lisäysten myötä, joita käytännön efektit vaativat projektin viimeistelyä varten. Myös vuoden 2024 Cannesin elokuvajuhlilla ''kultaisesta palmusta'' kilpaillut otettiin vastaan varsin positiivisesti ympäri maailmaa, julkaisunsa alla. Onko The Substance kaiken sen ylistyksensä ansainnut?
Hollywood-näyttelijä Elisabeth Sparkle täyttää viisikymmentä vuotta ja syntymäpäivälahjaksi hän saa potkut tähdittämästään televisio-ohjelmasta. Järkyttyneenä uutisesta nainen joutuu yllättäen autokolariin ja sen myötä sairaalaan. Suuremmitta vammoitta selvinnyt Elisabeth saa mieshoitajalta mysteerisen muistitikun, johon on ladattu eriskummallinen mainosvideo ''aineesta''. Videolla tarjotaan asiakkaalle lupaus nuoremmasta ja kauniimmasta itsestä, joka muuttaisi elämän kertaheitolla paremmaksi. Epätoivoinen Elisabeth päättää soittaa liitettyyn puhelinnumeroon aloittaakseen uuden hoitomuotonsa.
Alkuun on pakko mainita se, että vaikka tiesin suurin piirtein mitä tuleman pitäisi idean puolesta, en olisi koskaan kuvitellut sen yltävän sellaisiin sfääreihin, mihin se ylsi. Uskomatonta ajatella, mutta pitkään aikaan yksikään elokuva ei ole aiheuttanut tämänkaltaisia tuntemuksia näin jälkikäteen mietittynä. Ei ainoastaan, että se jäi elämään mieleni perukoille taukoamatta, mutta kasasin sen tarjoamista temaattisista yksityiskohdista ja viittauksista jatkuvasti uusia asioita, joiden äärelle uppoutua. Mistä on oikein kyse?
The Substance seuraa Demi Mooren esittämää Elisabeth Sparklea, joka kamppailee ikääntymisensä seurauksena pahoista ulkonäköpaineista. Naisen ura on lähtenyt selkeään laskuun sen johdosta, eikä tilannetta auta sekään, että hän menettää viimeisetkin rippeet työstään äkkinäisten potkujen myötä. Arjen temmellyksessä nainen törmää mainosvideoon, joka tarjoaa julkisuudelta salattua ''ainetta''. Tämä aine jakaa henkilön ikään kuin kahtia nuoremman ja täydellisemmän version kanssa. Mahdollisuudessa on kuitenkin myös oma kääntöpuolensakin.
Samaan aikaan kun toinen heistä on lepotilassa, toisen on pidettävä huolta, että tämän ruokinta ja aineenvaihdunta toimii ongelmitta. Molempien osapuolten on seurattava vuorotellen tiukkaa ohjelmaa ja aukotonta kalenteria, sillä viikon välein vuorot vaihtuvat päittäin - poikkeuksetta ja aina. Sääntöjen laiminlyöntiä seuraavat kammottavat sivuvaikutukset. Vaikka Elisabeth onkin alkuun hieman vastahakoinen kokeilusta, päättää hän rykäistä kierron liikkeelle. Alkuun tilanne tuntuu etenevän varsin lupaavalla tavalla, kunnes se lähtee kuin lähteekin täysin käsistä tunteiden vallatessa arviointikyvyn.
Ensimmäisistä alkuhetkistä lähtien ohjaaja Coralie Fargeat pitää huolen siitä, että tämä kokemus tulee elämään pitkään vastaanottavien silmäparien mielissä. Elokuva onnistuu kuin onnistuukin tempaamaan katsojan vaivattoman helposti mukaansa ensimmäisistä kuvista lähtien, eikä silmiä meinaa saada ruudusta irti, vaikka materiaali alkaisikin muuttumaan poikkeuksellisen hurjaksi. Tarinankerronta on todella sujuvaa ja vangitsevaa seurattavaa, eikä ajankulkua tunnu edes huomaavan. Ottaen huomioon, että kyseessä on lähes kaksi ja puolituntinen elokuva, se liitää kuin siivillä konsanaan kohti vääjäämätöntä loppuaan.
The Substance on temaattisesti todella ulottuva ja syvällinen tapaus kaiken kaikkiaan. Ei ainoastaan, että sen teemat puhuttelevat ja järkyttävät, mutta asiaa voi katsoa lukemattomista näkökulmista katsottuna. Vaikka harjaantumista esiintyykin monessa asiayhteydessä, nojaavat viittaukset enimmäkseen epärealistisiin kauneusihanteisiin. Kaikille on varmasti suhteellisen selkeää, miten maailma käytännössä toimii. Seksi myy ja raha virtaa sen mukana. Se on aina ollut niin, eikä se tule muuttumaan miksikään muuksi. Toimintatapa tulee muuttumaan tietenkin kaiken aikaa, mutta muuten...
Sosiaalisen median myötä kaikki ihmiset ovat oman elämänsä vaikuttajia. Monet heistä jakavat sisältöä alustoille esitelläkseen nuorekkuuttaan ja kauneuttaan muille. Monet heistä myös luovat näitä epärealistisia kauneusihanteita tähdätessään täydellisyyteen, mikä taas painostaa yhä nuorempia ja nuorempia tahoja toimimaan radikaalein tavoin sen saavuttamiseksi. Tässä elokuvassa kyseessä eivät ole onneksi lapset, vaan ikääntyvä nainen. Sama mielikuva kuitenkin toistuu siitä huolimatta. Täydellisyyttä hamuileva Elisabeth haluaa kokea vuosien takaista menestystään kertaalleen.
Pelottavintahan tässä on se, että ihmiset ovat sen verta hulluja, että lähtevät mihin vain mukaan päästäkseen haluttuun tavoitteeseensa. Rahan, maineen tai jopa terveyden uhalla jotkut tekevät mitä mielipuolisimpia ratkaisuja omien mieltymyksiensä täyttämiseksi. The Substance näyttää toden teolla sen, ettei ruoho ole aidan toisella puolella vihreämpää, vaikka illuusio siitä olisikin kuinka vahva tahansa. Elokuva nielaisee katsojan vertauskuvallisesti kaoottiseen mahaansa, jossa oikean elämän ja fiktion välinen raja hälvenee kovaa tahtia tarinan edetessä.
Audiovisuaalisesta näkökulmasta katsottuna elokuva on käytännössä täydellinen. Ei ainoastaan, että kuvaus on vaikuttavan säkenöivää seurattavaa, mutta sen ''kubrickimainen'' symmetrisyys antaa tunnelmalle mielettömän lisätehosteen tematiikkaan peilatessa. Värimaailma on myös monipuolisen unenomainen. Efektityöskentely on kuvauksen tapaan erinomaista pitkin elokuvaa. Vaikka visuaaliset efektit ajavatkin mainiosti asiansa, vievät käytännön ratkaisut kaiken huomion ja hyvästä syystä. ''Cronenbergimäinen'' body horror uhkuu elokuvasta etenkin viimeisellä kolmanneksella, jolloin tilanne lähtee toden teolla lapasesta.
Tunnelmallisesti se pitää katsojaa kaksin käsin kiinni jatkuvasti riepotellen tätä kuin sätkynukkea. Vaikka ohjaaja Fargeat antaakin tarinan ajoittain hengähtää, tuntuu se siitäkin huolimatta pitävän jonkin sortin epämiellyttävää ilmapiiriä yllä. Sävellyksistä vastaava artisti Raffertie tekee erinomaista työtä tuodakseen kohtaukseen kuin kohtaukseen lisäarvoa ja väkeviä uniikkeja elementtejä. Roolisuoritukset ovat huikeita ympäri pöydän. Demi Moore ja Margaret Qualley osuvat naulan kantaan Elisabethin molempina puoliskoina, eikä Dennis Quaidin piirroshahmomainen tuottaja Harveykään vedä katsojaa pois unenomaisesta illuusiosta.
The Substance on elokuva, josta voisi kirjoittaa vaikka kirjallisen verran tulkinnanvaraista analyysiä. Se nielaisee katsojan kokonaisena ja vangitsee tämän huomion kuin vettä konsanaan. Loppua kohden meno alkaa muuttumaan aika mielipuoliseksi, mikä tosin sopii täydellisesti elokuvan sisältöön ja luonteeseen. Ainoaksi merkittäväksi ''ongelmaksi'' nostaisin ehkäpä sellaisen seikan, että päähahmon puoliskot eivät jaa samaa tietoisuutta, vaikka ovatkin elokuvaa lainaten ''yhtä''. Siinä olisi voinut mennä vielä astetta syvemmälle epävarmuuden luomien ongelmien ytimeen, mutta kyllähän se pointti menee perille poikkeuksellisen loistavasti näinkin. Elokuva ei sovi heikkohermoisille.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 25.10.2024
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti