Emilia Pérez (2024) - arvostelu

 
Ohjaus: Jacques Audiard
Pääosissa: Zoë Saldaña, Karla Sofía Gascón,
Selena Gomez, Adriana Paz, Édgar Ramírez, Mark Ivanir
Genre: Musikaali, Draama, Rikos, Komedia, Jännitys
Kesto: 2 tuntia 12 minuuttia

Pathé-tuotantoyhtiön tuottama ja levittämä Emilia Pérez on vuonna 2024 ensi-iltansa saanut musikaalidraama, jonka ohjauksesta vastaa ranskalainen Jacques Audiard. Herra ei ole itselleni tuttu entuudestaan, vaikka muutamasta filmografian nimikkeestä olenkin joskus kuullut ohimennen. Kyseinen julkaisu on polarisoinut katsojia ympäri maailmaa moninaisista syistä. Sen aiheuttama pahe on ollut sen verran äänekästä, että pitäähän sitä itsekin vilkaista, että mistä tässä on oikein kyse.

Vaikka elokuvan vastaanotto onkin ollut varsin kaksijakoinen sekä kriitikoiden, että tavallisten kaduntallaajien keskuudessa, on se nauttinut olostaan täysin rinnoin kuluvalla gaalakaudella. Cannesin elokuvajuhlilla ja European Film Award -gaalassa pystejä kerännyt Emilia Pérez onnistui kuin onnistuikin myös räjäyttämään potin Oscareiden ehdokkuuksien puolesta. Siitä tuli nimittäin hiljattain eniten Oscar-ehdokkuuksia haalinut ulkomaalainen elokuva kautta aikain.


Rita Mora Castro on Meksikon pääkaupungissa asustava aliarvostettu asianajaja, joka johtaa syytetyn puolustusta tunnetun mediahahmon vaimon murhatapauksessa. Voitettuaan oikeudenkäynnin nainen saa yllättäen nimettömän puhelun, jossa mystinen mies ehdottaa hänelle todella avokätistä tarjousta henkilökohtaisesta avusta. Kartellia pyörittävä Manitas-lempinimellä tunnettu Juan Del Monte ilmaisee halunsa sukupuolileikkaukseen menosta aloittaakseen uuden elämänsä puhtaalta pöydältä.

Mistä sitä lähtisi edes liikkeelle. Ymmärrän kyllä täysin, miksi elokuva on aiheuttanut niin paljon pahennusta katsojissa. Vaikka en olekaan kaikista tietoisin transsukupuolisista ihmisistä tai meksikolaisesta kulttuurista, näen kyllä selkeästi, miksi molemmat kohderyhmät ovat päättäneet lähettää elokuvan maailman syvimpään onkaloon. Se ei johdu välttämättä siitä, että elokuva olisi itsessään täysin luokaton, vaan pikemminkin siitä, ettei se edusta kumpaakaan osapuolta kovinkaan hyvässä valossa.


Jopa astetta tietämättömästä näkökulmasta katsottuna moni ratkaisu jäi kyllä vaivaamaan itseänikin jälkikäteen ja se johtuu tuotoksen järkyttävästä ristiriitaisuudesta. Ei ainoastaan, että se sotii jatkuvasti omaa ideologiaansa vastaan, mutta se ei selkeästi tiedä mikä konseptin perimmäisenä sanomana toimisi. Se pallottelee lukuisten teemojen ja ideoiden äärellä vailla järkeenkäyvää päämäärää. Mitä elokuvalla halutaan sanoa? Kenelle se on todellisuudessa tehty? Miksi tiettyjä ratkaisuja esitellään tietyllä tavalla?

Konseptuaalisesti elokuvalla on kyllä potentiaalia. Rivien välistä voi nimittäin lukea perimmäisen idean, jonka pohjalta sitä on lähdetty työstämään siihen muotoon, mihin se on lopulta muotoutunut. Valitettavasti itse toteutustapa ja niin sanottu nurinkurinen ajatusmaailma raivaa sen potentiaalin täysin tieltään jättääkseen mitään merkityksellistä jälkeä katsojaan tai yhteiskuntaan jälkikäteen analysoituna. Ongelmat nojaavatkin pitkälti tarinalliseen esillepanoon ja teemojen realisoimisen puutteeseen.


Päähahmoinamme toimivat Zoë Saldañan esittämä Rita, sekä Karla Sofía Gascónin esittämä Manitas, joka vaihtaa nimensä lopulta Emilia Péreziksi. Tähdittävät näyttelijät suoriutuvat urakastaan vallan mainiosti, vaikka materiaali ei edesautakaan asiaa alkuunkaan. Hahmoista saa vähintäänkin alkukantaisen otteen, vaikka jälkimmäisen tahon moraalipuoli onkin kyseenalaistettavissa pitkin elokuvaa. Ritan tarinakaari ajaa asiansa paperilla, kun taas Manitasin/Emilian ei juurikaan.

En ainakaan itse henkilökohtaisesti pysty samaistumaan hahmoon, joka muuttuu sukupuolenvaihdoksen myötä tarinan sankariksi, kun otetaan huomioon hänen kyseenalaisen taustan ja historian ''edellisessä elämässä''. Toki, se taas määräytyy ihan katsojasta itsestään. Elokuvan tahditus on aika puuduttavaa seurattavaa. Ei vain sen takia, että se käsittelee liikaa turhiakin asioita kestonsa aikana, vaan koska sillä ei ole käsitystäkään sulavasta tarinankerrontatyylistä, mikä vain lainehtisi eteenpäin omalla nojallaan.


Materiaali on nimittäin ahdettu täyteen musikaalinumeroita, jotka eivät joko sovi tilanteeseen ollenkaan, tai jotka pysäyttävät tarinankulun turhan musiikkivideon läpikäymiseksi. Kyse ei ole tietenkään kaikista kohtauksista, mutta suurin osa näistä valitettavasti sukeltaa siihen sudenkuoppaan vääjäämättömästikin. Visuaalisesta näkökulmasta katsottuna elokuva on pääosin laadukasta seurattavaa, eikä sen puoleen voi paljoakaan kritiikkiä kohdistaa. Muutamat ratkaisut jopa yllättävät oivallisuudellaan.

Emilia Pérez on todella ristiriitainen elokuva, joka kamppailee nimikkohahmonsa tapaan oman identiteettinsä kanssa jatkuvasti. Vaikka hetkittäin sitä luulee, että tilanne alkaa selkeytymään, lauotaan takavasemmalta kierrepallo sekoittamaan pakkaa. Elokuvasta ei saa oikein mitään konkreettista irti, minkä vuoksi se jää vähän mitäänsanomattomaksi sekasikiöksi. Pakko tosin sanoa, että ''El Mal'' -kappale on loistava monella tapaa ja se, jos mikä jää kyllä mielen perukoille kummittelemaan.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 26.1.2025
Lähteet: kansikuva www.themoviedb.org, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com

Kommentit