Ohjaus: James Gunn
Pääosissa: David Corenswet, Rachel Brosnahan,
Nicholas Hoult, Edi Gathegi, Nathan Fillion, María Gabriela de Faría,
Isabela Merced, Skyler Gisondo, Anthony Carrigan
Genre: Toiminta, Scifi
Kesto: 2 tuntia 9 minuuttia
''Your choices, your actions, that's what makes you who you are.''
Supersankarihahmoihin keskittyvien sarjakuvien sivuja on yritetty ikuistaa valkokankaille lukuisten vuosikymmenten ajan ja lukuisten tekijöiden johdosta. Jotkut näistä yrityksistä ovat taltioituneet katsojien verkkokalvoille ikimuistoisina hetkinä, kun taas osa niistä haluttaisiin unohtaa täydellisinä ohilyönteinä. Vuonna 2008 lähestymistrendissä tapahtui käännekohta, kun Marvel Studios päätti kokeilla onneaan Iron Man -elokuvan muodossa.
Tästä avautuivat portit pohjattomaan kassapotentiaaliin, jota muut yhtiöt ovat sittemmin yrittäneet kopioida sekalaisella menestyksellä. Vuonna 2022 yhdysvaltalainen James Gunn päätti ottaa viimeisimpänä tahona harteilleen projektin, jonka pitäisi aloittaa kokonainen elokuvauniversumi DC Comics -sarjakuvien pohjalta. Avauselokuvaksi elokuvasarjalle valikoitui luonnollisesti Superman. Odotukseni elokuvaa kohtaan olivat julkaisun alla varsin maltilliset - jopa pelonsekavat.

Vaikka minulla henkilökohtaisesti olikin valtavasti luottoa Gunnin kykyihin ja visioon alusta asti, ovat pelot täydellisestä pannukakusta valuneet väkisinkin mieleni perukoille muutamaankin otteeseen kärsivällisen odotukseni aikana. DC Extended Universe -elokuvasarjan epämääräisen päätöksen seurauksena toivoani koeteltiin suuresti tulevien projektien osalta ja jossain määrin niitä oli ehditty myös jo kuopata. Voisiko Teräsmies herättää sammuneen toivon takaisin eloon uuden alun myötä?
Clark Kent on Daily Planet -sanomalehtitalossa työskentelevä toimittaja, joka kamppailee jatkuvasti kahden elämänsä välillä. Clarkina mies yrittää osallistua työväen arkeensa tunnollisella asenteella ja pitää parisuhdettaan työkollegansa Louis Laneen terveenä. Teräsmiehenä hän kuitenkin ottaa samalla harteilleen koko ihmiskunnan turvallisuuden, mikä luo automaattisesti ongelmatilanteita ja eturistiriitoja. LuthorCorp-yhtiön perustajalla Lex Luthorilla on kuitenkin pakkomielteinen tarve syöstä kryptonilainen pois julkisivusta hinnalla millä hyvänsä.

Superman on elokuva, jolla on alusta asti ollut valtavat paineet suoriutua sekä lippuluukuilla, että kannattajien silmissä. Sen pitäisi osua nappiin ensimmäisellä yrittämällä tai muuten koko tuleva elokuvasarja joutuisi epävarmuuden piirittämäksi heti kättelyssä. Onnistuiko se siinä? Rehellisesti sanottuna kyllä. Uskaltaisin ainakin väittää niin. Ei sen takia, että toivoisin asian olevan niin, vaan pikemminkin koska matalat odotukseni antoivat ajatukselle myöten.
Elokuva lähtee alustamaan asetelmaansa hyvin suoraviivaisesti ja pelottomasti kohti David Corenswetin esittämän Teräsmiehen toistaiseksi suurinta haastetta. Avauskohtauksen aikana katsojalle tehdään selväksi se, että nimikkohahmon tarina on vasta alkumetreillä. Vaikka asia onkin näin, on taustalla tapahtunut jo paljon. Kolmen vuoden uurastuksensa aikana mies on onnistunut lyömään itsensä läpi ihmiskunnan tietoisuuteen pitäen samalla arkiminänsä visusti salaisuutena. Ainakin tietyissä asetelmissa.

Tarina lähtee nivoutumaan varsin mukaansatempaavalla tavalla ensimmäisen kolmanneksen alustaessa hahmojen väliset dynamiikat ja roolit selkeiksi katsojalle. On hienoa nähdä, kuinka jossain määrin jopa yliliioiteltukin sarjakuvamaailma herää väkevästi eloon ja suhteellisen uskottavin piirtein. Elokuva mukailee lähestymistavaltaan Christopher Reeven ajan Teräsmies-elokuvia, sekä taltioi jatkuvasti Smallville-sarjalle tavanomaisia hahmodynamiikkoja ja tilanteiden eskaloimistyylejä.
Konsepti nojaa vahvasti poliittisiin yksityiskohtiin, jotka toimivat varsin selkeänä nyökkäyksenä oikean elämän tämänhetkisiin tapahtumiin. Elokuva kommentoikin siinä samalla esimerkiksi maahanmuuttopolitiikkaa, valtaa pitävien tahojen moraalista kanttia sodankäynnin aikana, tekoälyn ja teknologian kehityksen tuomia selkeitä ristiriitoja, uutismedian korruptoituneisuutta, sekä muita vastaavanlaisia seikkoja. Vaikka konsepti käsitteleekin ylivertaisia metaihmisiä, on rivien välistä löydettävissä paljon realismiakin.

Ohjaajan lähestymistyyli konseptiin eroaa myös valtavasti edeltäjän tyylistä. Zack Snyder painotti oman Teräsmiehensä kanssa jumalallista asemaa ihmiskunnan edessä ja maailman inhorealistisia piirteitä, kun taas James Gunn yrittää tuoda toivoa uhkuvan työväen Teräsmiehen valkokankaille keskelle selkeästi humoristisempaa asetelmaa. Vaikka molemmissa onkin omat hyvät puolensa pystyvät katsojat todennäköisesti saamaan enemmän irti jälkimmäisestä versiosta, koska se herättää samalla myös nostalgisia tunteita verratessa edellistäkin aiempiin tulkintoihin.
Elokuvan massiivinen hahmokaarti herätti ennakkoon jonkin verran huolta ja hyvästä syystä. Ottaen huomioon elokuvan lopullisen keston, oli pelko tarinan luontevasta tasapainosta aina läsnä. Vaikka monella tapaa kaikki hahmot saavatkin tärkeää materiaalia irti konseptista, tuntuvat ne jossain määrin myös vievän toinen toisiltaan sitä arvokasta ruutuaikaa. David Corenswetin esittämän Clark Kentin ja Rachel Brosnahanin esittämän Louis Lanen välinen kemia on käsinkosketeltavalla tasolla.

Ei ainoastaan, että näyttelijät onnistuvat myymään hahmonsa uskottavasti valkokankaille, mutta heidän yhteiset kohtauksensa tuntuvat todellakin erottuvan joukosta puolekseen. Näissä tilanteissa pääsemme nimittäin nimikkohahmon inhimillisyyteen ja moraalintajuun käsiksi poikkeuksellisen upeasti. Vastapuolella toimiva Nicholas Houltin esittämä Lex Luthor taas tuo valkokankaille kiehtovan version hahmosta. Vaikka mies ammentaakin hienosti tälle ominaisia piirteitä, on roolityössä omanlaista uniikkiutta.
Hahmo toimii väkevästi tapahtumien taustalla juonitellen samalla jatkuvasti seuraavia siirtojaan. Vaikka hän onkin viisas monella tapaa ja lähestyy asioita riskialttiudet tiedostettuna, toimii hän monesti äärimmäisten tunteiden varassa, mikä aiheuttaa kiehtovia vastakkainasettelutilanteita. Tapaamme elokuvan aikana myös monia muita sarjakuvista tuttuja hahmoja, joista muutama on nostettava esiin positiivisina ilmestyksinä. Krypto-koira varastaa show'n täysin luodessaan leikkisällä olemuksellaan jatkuvaa hämminkiä ympärilleen.

Nathan Fillionin esittämä Guy Gardner, eli Vihreä Lyhty, lyö koomisella tavalla tiensä katsojien sydämiin. Edi Gathegin esittämä Mister Terrific saa myös suuremmalle ruutuajalleen vastinetta ja voittaa lopulta katsojan puolelleen tehokkaalla kädenjäljellään. Kuten sivuutinkin asiaa aiemmin, elokuva on tunnelmaltaan paljon kevyempi etenkin edelliseen tulkintaan verrattuna. Vakavaluonteisuutta on korvattu humoristisilla piirteillä, jotka omalla tavalla toimivat varsin mukaansatempaavina ja mielekkäinä lisäyksinä.
Komedia on nasevaa ja paikoitellen oikeasti yllättää toimivuudellaan. Audiovisuaalisesta näkökulmasta katsottuna elokuva mukailee monella tapaa DC Extended Universe -elokuvasarjan loppupäälle ominaisia piirteitä. Kuvaus korostaa monissa paikoissa kalansilmäefektiä, mikä antaa mahdollisuuden monenlaiselle artistiselle kokeilulle. Värimaailma on kuitenkin huomattavasti eloisampi ja räikeämpi, mikä tuo materiaalille omanlaista luonnetta. Visuaaliset efektit ajavat mainiosti asiansa, vaikka muutamia syrjähyppyjä vastaan luonnollisesti tuleekin.

Superman on loistava elokuva, joka alustaa uuden elokuvauniversuminsa aivan uudenlaisella asenteella ja palolla. Tarinallisesti se tarjoaa toivoa uhkuvan ensimmäisen luvun saagaan, jolla on potentiaalia puksuttaa junan lailla menemään omia menojaan. Vaikka kehitettävää onkin tasapainon ja täydellisen keskitien löytämiseen rakenteellisesta näkökulmasta katsottuna, antaa lähestymistapa mahdollisuuden kokeilla uudenlaisia ideoita. Olen toiveikas tulevaisuuden kannalta, vaikka muutamia asiat jäävätkin vielä mietityttämään jatkoa ajatellen. Toivo kuitenkin elää...

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 11.7.2025
Lähteet: kansikuva www.impawards.org, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com
Odotin kovalla innolla Guy Gardnerin ensimmäistä elokuva versiota varsinkin kun rooliin valittiin yks omista lemppari näyttelijöistä mutta pitää kyllä sanoo että mr. Terrific varasti kyllä show Justice Ganging osalta!
VastaaPoista