Ohjaus: Bryan Singer
Pääosissa: Patrick Stewart, Hugh Jackman, Alan Cumming,
Halle Berry, Famke Janssen, James Marsden, Anna Paquin, Brian Cox,
Ian McKellen, Rebecca Romjin-Stamos, Shawn Ashmore
Genre: Toiminta, Seikkailu, Scifi
Kesto: 2 tuntia 14 minuuttia
''You know, outside the circus, most people were afraid of me. But I didn't hate them. I pitied them. Do you know why? Because most people will never know anything beyond what they see with their own two eyes.''
Ennen 2000-lukua supersankarielokuvia pidettiin pääosin korneina ja hölmöinä viihde-elokuvina, jotka eivät juurikaan teatterikierroksellaan menestyneet muutamia yksittäisiä tapauksia lukuun ottamatta. X-Men muutti tämän oletuksen kuitenkin kertaheitolla ja sai Hollywoodin tajuamaan, että suosittujen supersankarisarjakuvien elokuvasovituksilla oli valtava potentiaali valkokankailla. Menestyksekkään kokeilun myötä 20th Century Fox päätti jatkaa lentoaan.
Myös X-Men United tai X2 -nimillä tunnettu X-Men 2 on vuonna 2003 ensi-iltansa saanut supersankarielokuva, jonka ohjauksesta vastaa myös edellisestäkin osasta vastannut yhdysvaltalainen Bryan Singer. Vaikka alkuperäinen elokuva olikin vaikuttava monesta näkökulmasta katsottuna, se ei tuntunut yltävän aivan korkeimpaan mahdolliseen potentiaaliinsa. Valtavan suosion myötä jatko-osa oli kuitenkin taattu, ja studio päätti pistää siihen kaiken peliin.
Projektille oli tarjolla valtavasti vaihtoehtoja ja suuntia, joihin tarinaa voitiin viedä, mutta valinnan täytyi osua nappiin. Satoja käsikirjoituksia ojennettiin ohjaaja Singerille pohdiskeltavaksi, ja mies onnistui lopulta valikoimaan sellaisen, joka saatiin vihdoin ja viimein liikkeelle tuotannon vieden myös odotettuun maaliinsa. Vastaanotto oli huomattavasti edeltäjäänsä parempi, ja elokuvaa pidetäänkin edelleen yhtenä kaikkien aikojen parhaista supersankarielokuvista.
Mutantit joutuvat jo ennestään heihin epäluuloisesti suhtautuvan yhteiskunnan entistäkin kovemman syrjinnän kohteeksi, kun tuntemattoman mutantin tuhoisa hyökkäys nostattaa uuden kansanliikkeiden aallon ja vaatimukset rekisteröintilaista. Eversti William Stryker käyttää tilaisuutta hyväkseen ja panee alulle salaisen suunnitelman mutanttien tuhoamiseksi. Ryhmä-X:llä ei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin yhdistää voimansa arkkivihollisensa Magneton kanssa.
Ensimmäinen X-Men piti lupaavista piirteistään ja merkittävyydestään huolimatta sisällään monia ongelmakohtia, joita lähdettäisiin jatko-osan aikana hiomaan. Vaikka odotukset olivatkin korkealla, myös tekijöiden työmoraali oli kohdillaan, sillä X-Men 2 tekee mahdottoman: se ylittää edeltäjänsä kaikista näkökulmista katsottuna ja sementoi paikkansa supersankarielokuvien historian kirkkaimmassa kärjessä. Miksi kyseistä elokuvaa pidetään sitten niin poikkeuksellisen korkeassa arvossa?
Lähdetään liikkeelle siitä, että varsinainen esittelykierros on jo käyty, joten teoriassa se vaikein vaihe onkin jo takanapäin. Mutta onko kuitenkaan? Jatko-osa ottaa kopin edeltäjänsä teemoista ja lähtee rakentamaan uutta uhkakuvaa, joka eskaloi kokonaisuutta entisestään. Tilanne on tällä hetkellä todella haastava Ryhmä-X:n kannalta: tapahtumat Vapaudenpatsaalla loivat entistä enemmän eripuraa ihmisten ja mutanttien välille, minkä vuoksi matalaa profiilia on jälkimmäisten pakko pitää edelleenkin yllä.
Kun tuntematon mutantti yrittää murhata Yhdysvaltain presidentin, mahdollisuutensa haistanut, Brian Coxin esittämä eversti William Stryker nopeuttaa hallituksen mutanttien vastaisia toimenpiteitä niin pitkälle kuin lain verukkeella on vain mahdollista. Mies päättää kääntää kovat piippuun tehdäkseen mutanteista lopun ja siirtyy puheista suoraan tekoihin. Tämä luo vastakkainasettelun, joka kaatuu dominopalikoiden lailla ja käynnistää pysäyttämättömän ketjureaktion.
Ohjaaja Singer on selvästi saanut uutta virtaa edellisen osan palautteesta, sillä kädenjälki paranee huomattavasti. Toki tuolloin projektin piti olla vain varovainen kokeilu, mutta nyt on jo tosi kyseessä. Kuten mainitsinkin aiemmin, jatko-osa ottaa härkää sarvista kiinni ja lähtee toteuttamaan itseään parhaalla mahdollisella tavalla – ei ainoastaan kehittämällä teknisiä elementtejä, vaan tekemällä tarinastaan ennennäkemättömän vangitsevan ja koskettavan.
Se tasapainottelee monia tarinakaaria erinomaisesti yhdistäen niitä harkitusti toisiinsa ja kontrolloiden samalla valtavaa hahmokaartia, jossa jokainen hahmo saa tavalla tai toisella oman palansa kakusta. Tarina on todella mahtipontinen ja rohkea toteutukseltaan. Se ei yritä varmistella turhaan turvallisten ratkaisujen kautta, vaan tekee kaikkensa luodakseen jotain unohtumattoman moniulotteista ja konseptin näkökulmasta merkittävää. Sen se todella tekeekin.
Temaattisesta näkökulmasta elokuva kannattelee konseptilleen tärkeitä elementtejä ja sitoo ne samalla oivasti osaksi käsiteltävää tarinaa. Vaikka erilaisuuden, väärinymmärryksen ja syrjinnän teemoja käsittelevä allegoria onkin jälleen vahvasti esillä, se paneutuu tällä kertaa entistä syvemmin ilmiön yhteiskunnallisiin ja poliittisiin vaikutuksiin – sekä aivan henkilökohtaiselle tasolle. Miten ihmiset reagoivat mutantteihin, ja miten mutantit näkevät itsensä?
Elokuva hyötyy valtavasti kirjavasta hahmokaartistaan, sillä hahmot eroavat toisistaan suuresti ja suhtautuvat ympäröivään maailmaan omien linjojensa kautta. Jokaisella on oma motiivinsa, maailmankuvansa ja ymmärryksensä asiasta, joka kalvaa heitä kaikkia tavalla tai toisella ja ohjaa heidän jokaista toimeaan tilanteen eskaloituessa. Tätä on ilo seurata, sillä hahmot saavat paljon inhimillisemmän ja syvemmän kuoren – jopa tavallisiin ihmisiin verrattuna.
Elokuvan leikkaus ansaitsee aivan erityisen maininnan, sillä se yllättää parissa eri kohdassa moniulotteisella luonteellaan. Vaikka tarina eteneekin muuten varsin perinteiseen tyyliin, tietyissä kohtauksissa leikkauksella onnistutaan yhdistämään toisistaan erillisiä tapahtumia nerokkaasti toisiinsa. Näiden kohtausten rinnakkaisleikkaus avartaa molempia puolia samanaikaisesti ja antaa tilanteille kokonaisvaltaisen merkityksen.
Vaikka tämä tyylikeino esiintyy elokuvassa vain pari kertaa, se jää mieleen todella vahvana ja erottuvana tehokeinona. Elokuvan tekninen toteutus on ottanut valtavan harppauksen edeltäjästään, ja sen todellakin huomaa. Vaijerityöskentely on muuttunut lähes saumattomaksi, ja myös efektityö on suoraan sanottuna erinomaisella tasolla. Ne eivät vedä katsojaa irti illuusiosta tai erotu ikävästi silmään häiritsevinä elementteinä, vaan yllättävät aitoudellaan ja laadullaan.
Taistelukoreografia on niin ikään saanut kaivatun kasvojenkohotuksen. Muutos ei välttämättä ole mikään vallankumous, mutta sen painoarvon huomaa heti tilanteessa kuin tilanteessa. Iskut tuntuvat painavilta, eivätkä ruumiit lennä kuin mitkään räsynuket, vaan tappelut tuntuvat ruumiillisina kokemuksina – niin aitoina kuin se supersankarielokuvassa ylipäätään on mahdollista. Pakkomainintana on otettava esiin myös John Ottmanin sävellykset, jotka nousevat vihdoin arvoiseensa asemaan.
X-Men 2 on etenkin aikaansa nähden erinomainen supersankarielokuva, joka ei ainoastaan vie konseptia eteenpäin vakuuttavalla tavalla, vaan lyö ne tiukimmatkin skeptikot kanveesiin. Jatko-osa ottaa edeltäjänsä luomat odotukset ja täyttää ne mitä mielettömimmällä ja moniulotteisimmalla toteutuksella, joka hakee vertaistaan. Elokuvasta on vaikea löytää todellista kritisoitavaa, sillä mahdolliset nurinat menisivät jo turhan pikkumaisuuden puolelle. Ryhmä-X on tullut jäädäkseen.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 23.8.2026
Lähteet: kansikuva www.themoviedb.org, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti