Eraserhead (1977) - arvostelu

 

Ohjaus: David Lynch

Pääosissa: Jack Nance, Charlotte Stewart,

Allen Joseph, Jeanne Bates, Jean Lange, Judith Anna Roberts,

Laurel Near, Jack Fisk, Darwin Joston, Hal Landon Jr.

Genre: Kauhu, Fantasia

Kesto: 1 tunti 29 minuuttia

Yhdysvaltalainen David Lynch on yksi surrealistisen ja unenomaisen elokuvanteon tärkeimpiä kulmakiviä, jonka työt onnistuvat edelleen kaikkien näiden vuosikymmenten jälkeenkin puhuttelemaan katsojia poikkeuksellisella uniikkiudellaan ja omaperäisyydellään. Ensimmäinen kosketukseni herran filmografiaan oli kieltämättä hyvin hämmentävä ja mieleenpainuva kaiken kaikkiaan. Elokuva oli nimeltään Mulholland Drive. En ole sittemmin palannut sen äärelle, vaikka sen tarkoitus onkin kiehtonut minua ensikatsastuksestani lähtien.

Nyt kun katsastusvyölläni on vihdoin jo päälle puolitoista tuhatta elokuvaa, tuntui enemmän kuin sopivalta hetkeltä kokeilla herran tuotoksia uudemman kerran. Tällä kertaa valitsin kuitenkin arvioitavakseni vuonna 1977 ensi-iltansa saaneen Eraserhead-elokuvan, joka toimii Lynchin kokopitkänä debyyttielokuvana. Odotukseni olivat kieltämättä varautuneet ennakkoon, mutta lähdin katsomaan sitä siitä huolimatta avoimin mielin positiivisen yllätyksen toivossa. Tiesin elokuvasta ennakkoon vain sen, että se on todella surrealistinen luonteeltaan.

Kolkolla teollisuusalueella asuva tehdastyöntekijä Henry Spencer kamppailee elämänsä tarkoituksen kanssa päivittäin löytämättä siihen koskaan varsinaista vastausta. Eräänä päivänä hänen kroonisesti masentunut tyttöystävänsä Mary kutsuu miehen perheensä luo illalliselle, jonka aikana hänelle selviää yllättäen, että parille on syntynyt vauva - vielä epätavanomainen sellainen. Mary ja vauva muuttavat Henryn pieneen asuntoon, mutta ongelmat alkavat kasaantumaan, kun itku ja huuto ei näe loppuaan.

Eraserhead on perinpohjaisesti varsin epätavanomainen kokemus kaiken kaikkiaan. Vaikka sen tarinan pystyykin sanoiksi pinnallisesti pukea, ei sen ymmärtäminen ole kuitenkaan ihan niin mustavalkoista käytännössä. Elokuva nojaa nimittäin kokonaisvaltaisesti katsojansa tulkintataitoon ja siihen mitä vision yksityiskohdat perimmiltään merkitsevät tälle suuremmassa mittakaavassa. Vaikka sillä onkin selkeä pohjatarina, josta lähteä liikkeelle, on sen viesti täysin riippuvainen katsojan näkemyksestä.

En lähde liiakseen kertomaan itse tarinasta, koska se kannattaa kokea mielestäni ihan omin silmin. On nimittäin tärkeää lähteä puimaan sen tapahtumia läpi omassa mielessään ja kasata palapeliä pala palalta sen eskaloituessa. Elokuvan tapahtumat ovat verrattavissa vain osittain oikeaan elämään, koska ohjaaja Lynch tekee jatkuvasti ratkaisuillaan selväksi sen, että sen olemuksen pitäisi pysytellä uskottavuuden harmailla rajamailla. Jo pelkästä miljööstä pystyy sanomaan sen, että jokin tässä maailmassa ei käy ihan järkeen ja sen huomaa kyllä ensimetreiltä.

Visuaalisesti elokuva ottaakin siitä ajatuksesta kopin ja lähtee viemään konseptiaan yhä mielipuolisimmille teille. Ympäristö on kolkko, kylmä ja armottoman oloinen. Hahmot elävät sulkeutunutta, mustavalkoista elämäänsä keskellä tyhjää ja rosoista teollisuuskaupunkia, joka on selkeästi jo parhaat päivänsä nähnyt. Jack Nancen esittämä Henry asuu pienessä klaustrofobiaa uhkuvassa kopperossaan, jonka ikkuna näyttää pääosin sojottavan vain toisen rakennuksen seinämään. Hänen sosiaalinen elämänsä rajoittuu käytännössä vain tyttöystävään ja vastapuolella asuvaan naapuriin.

Täten on ihan oletettavaa, ettei mies ole kovinkaan ulospäinsuuntautunut luonteeltaan. Temaattisesta näkökulmasta katsottuna elokuva kommentoi pinnallisimmin vanhemmuuden pelkoa ja sen mukana tulevaa epävarmuutta. Sillä on kuitenkin paljon muutakin tarjottavanaan pintansa alla, mikä syventää konseptia entisestään ja tekee siitä todella kiehtovan vastaanotettavan. Palava seksuaalinen himo, taustalla vaaniva itsetuhoisuus ja ehkä suurimpana nostona itselleni ylikorostettu sosiaalinen ahdistus kumpuaa näyttävästi näytöllä nähdystä materiaalista.

Kohtaukset on rakennettu sillä tavalla, että se uskottavuuden raja hälvenee veteen piirretyn viivan tavoin. Etenkin niiden tahditus korostaa epämukavuutta ja -luonnollisuutta toteutuksellaan. Mikään asia ei nimittäin tunnu menevän odotusten tai oletettujen normien mukaisesti, mikä tekee tarinan seuraamisesta hieman levotonta. Poikkeuksellisen hitaasta hissin toiminnasta yliartikuloiviin keskusteluihin ja patterin sisältä laulavasta naisesta kynätehtaaseen elokuva tekee kaikkensa tehdäkseen katsojan kokemuksesta mahdollisimman epämukavan ja hämmentävän.

Siinä se myös onnistuukin varsin mainiosti. Teknisestä näkökulmasta katsottuna elokuva on todella vaikuttava vastaanotettava monestakin näkökulmasta katsottuna. Ei ainoastaan, että kuvaus on omaperäistä ja intiimiä luonteeltaan, mutta toinen toistaankin erikoisemmat ideat tuntuvat välittyvän näytön toiselle puolelle poikkeuksellisen vangitsevalla tavalla. Materiaalin mustavalkoisuus korostaa upeasti ympäristön kolkkoa ja pahaa enteilevää tunnelmaa, eikä se tunnu rajoittavan ohjaajan uniikkia visiota ollenkaan toteutuksensa puolesta.

Elokuvassa käytetään myös hyväksi jonkin sortin käytännön efektejä, jotka jäävät varmasti mielen perukoille kummittelemaan uskottavuudellaan. Äänimaailma on erinomainen pitkin elokuvaa ja se pelaa massiivisen roolin kokonaiskuvassa. Tehtaiden jatkuva humina ja ajoittain kauempaa kaikuva musiikki tuo todellakin oman lisämausteensa tunnelmaan, joka on jo valmiiksi veitsen terällä toinen toistaan oudompien tapahtumien johdosta. Erillisenä nostona on pakko mainita tuotoksen ajoittainen koomisuus, joka osuu kuin jalka sukkaan konsanaan.

Eraserhead on kuin surrealistinen hallusinaatio - painajaismainen uni, joka onnistuu toden teolla tempaamaan katsojan kuin katsojan mukaansa ja tarjoamaan mitä mielipuolisimman, sekä syvällisimmän tulkinnallisen tarinan tämän vastaanotettavaksi. Elokuvaa on kieltämättä vaikeaa verrata juuri mihinkään muuhun teokseen, vaikka jonkin sortin vähemmälle huomiolle jäänyt vastine sillekin varmasti löytyisikin lopulta. David Lynch ei ole turhaan löytänyt tietään liikkuvien kuvien huipulle, vaikka joidenkin mielestä työt saattavatkin olla turhan tulkinnallisia ja hämmentäviä perimmiltään.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 1.10.2025

Lähteet: kansikuva www.themoviedb.org, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com