Ohjaus: M. J. Bassett
Pääosissa: Adelaide Clemens, Kit Harington, Sean Bean,
Carrie-Anne Moss, Malcolm McDowell, Martin Donovan,
Deborah Kara Unger, Roberto Campanella, Erin Pitt
Genre: Kauhu, Mysteeri
Kesto: 1 tunti 35 minuuttia
''The darkness is coming.''
Japanilaisen Konami-videopeliyhtiön rakastettuun nimikkeeseen perustuva Silent Hill -elokuva oli ensimmäinen näkemäni kauhuelokuva koskaan nuorempana pojannulikkana, joten sillä tulee aina olemaan paikka sydämessäni sen aiheuttamista syvistä traumoista huolimatta. Vaikka uusintakatselulla se tuntuikin perimmiltään yliahdetulta materiaalinsa puolesta, oli sen maailma upeasti sovitettu videopelistä katsojan vastaanotettavaksi.
Neuvottelut ensimmäisestä jatko-osasta alkoivat jo vuoden 2006 lopulla. Ensimmäisen elokuvan ohjannut Christophe Gans oli palaamassa takaisin kapellimestarin puikkoihin ja Roger Avary vastaamaan käsikirjoituksesta. Valitettavasti pian nimitysten sen jälkeen Gans joutui jättäytymään sivuun projektista ja Avary sai tuomion ajoneuvoon liittyvästä taposta. Yllättävä käänne lähetti jatko-osan tuotantohelvettiin moneksi vuodeksi.
Vuoden 2010 alussa brittiläinen M. J. Bassett otti elokuvan haltuunsa ja pyrki oikeasti ajamaan oikeaa asiaa sen suhteen. Tuotanto saatiin takaisin raiteilleen ja projekti oli vihdoin valmis jatkamaan urakkaansa. Silent Hill: Revelation julkaistiin vuonna 2012 ja pääsi tienesteillään omilleen, vaikka kriittisesti se potkittiinkin täysin maan rakoon. Elokuvasarja on ollut sittemmin kuollut. Onko kritiikki todellakin aiheellista vai onko se vain aliarvostettu?
Adoptiotytär Sharon ja isä Christopher ovat viime vuosien aikana muuttaneet kaupungista toiseen etsien turvallista paikkaa asua. He ovat samalla omaksuneet eri identiteetit - tätä nykyä Heather ja Harry Mason. Tytär uskoo heidän pakenevan poliisia, koska isä tappoi miehen itsepuolustukseen nojaten. Tämä on kuitenkin koko ajan yrittänyt suojella Heatheria Silent Hill -aavekaupunkia pyörittävältä The Order -nimiseltä kultilta, jotka yrittävät etsiä tätä käsiinsä.
Ensimmäiseen elokuvaan eroten, jatko-osa oli minulle käytännössä täysin uusi tuttavuus. Toki, olen joskus aiemmin perehtynyt siihen ohimennen käydessäni läpi videopelisarjan luomaa maailmaa ja sen niin sanottua kiehtovaa mytologiaa. Varsinainen katsastus kuitenkin puuttui vielä. Nyt siihen oli tulossa muutos. Odotukseni elokuvaa kohtaan olivat todella matalat sen saaman negatiivisen vastaanoton vuoksi. Toivoin kuitenkin salaa, että rivien välistä löytyisi edes jotain varteenotettavaa.
Silent Hill: Revelation perustuu pääosin kokonaisuudessaan videopelisarjan kolmanteen osaan, mikä aiheutti ohjaaja Bassettille luonnollisesti lisää päänvaivaa. Hänen nimittäin pitäisi yhdistää ensimmäisen elokuvan tapahtumat luontevasti jatko-osaan tuntumatta liian etäiseltä alkuperäisestä visiosta. Sanotaanko näin, että vaikka elokuvalla onkin kaikki puitteet ja mahdollisuudet jatkaa konseptin avartamista eteenpäin, jää se turhauttavan mitäänsanomattomaksi räpellykseksi.
Lähtökohdat ovat jossain määrin jopa lupaavat perusteiltaan, vaikka kontekstuaalisesti sillä onkin paljon mietittävää tarinallisen kokonaiskuvansa suhteen. Se hyppää aikajanalla noin kuusi vuotta eteenpäin, mutta elokuvien välinen aika ei silti tunnu vielä tässä vaiheessa vieraannuttavalta ajatukselta. Ongelmat alkavat kuitenkin nopeasti materialisoitumaan kohtausten vaihtuessa uusiin ja tilanteen eskaloituessa entistä pidemmälle.
Tarina muuttuu nimittäin mielenkiintoisen alustuksen jälkeen suoraan sanottuna täydelliseksi yliselittelykarnevaaliksi, jossa katsojalle kerrotaan kaikki yksityiskohdat jättämättä mitään mysteerin varaan. Tämän vuoksi elokuvassa ei ole jännitettä juuri ollenkaan, eikä mitään uutta kiehtovaa paljastettavaa, sillä se tehdään hahmojen puolesta jo ennen kuin tarinassa alkaa mitään edes tapahtumaan. Se on sääli huomata...
Jatko-osan ongelmana ei ole varsinaisesti videopelin sovittaminen, vaan sen konteksti ja tiettyjen yksityiskohtien merkitys. Se yrittää parhaansa mukaan yhdistää ensimmäisen elokuvan tapahtumia omaan tarinaansa, mutta samalla tekee sen verran eriskummallisia ratkaisuja, että ne vain vääristävät kokonaiskuvaa entisestään. Monet edeltäjän rakentamista ideoista joudutaan kääntämään väkisinkin päinvastaisiksi tarinan etenemisen mahdollistamiseksi.
Emotionaalisesta näkökulmasta katsottuna elokuva on vain ontto kuori mahdollisesta potentiaalistaan, minkä vuoksi sen ''merkittävimmätkin'' hetket tuntuvat sisällöttömiltä ja merkityksettömiltä. Visuaalisestakin näkökulmasta katsottuna elokuva on ristiriitainen kaiken kaikkiaan. Vaikka käytännön efektit ajavatkin parhaimmillaan mainiosti asiansa, ovat tietokonekyhäykset suorastaan huvittavia vastaanotettavia - jopa meemiarvoa nostattavia konsanaan.
Jatko-osa yrittää mukailla edeltäjänsä upeaa tuotannollista panosta, mutta imitoiminen riittää vain tiettyyn pisteeseen asti, kunnes illuusio särkyy olemattomiin. Jos jotain hyvää voisi elokuvasta sanoa, niin nostaisin tarjottimelle ehkä vain Akira Yamaokan ja Jeff Dannan yhteistyössä kyhätyt sävellykset, jotka ovat tuttuja itselleni entuudestaan. Pidän niiden luomasta mysteerisestä tunnelmasta ja aavemaisesta luonteesta. Voi kunpa materiaalikin yrittäisi samaa edes jossain muodossa.
Silent Hill: Revelation on varsinainen pökäle, joka osittaisesta yrityksestään huolimatta kompastuu omiin jalkoihinsa kerta toisensa jälkeen. Ei ainoastaan, että tarinallisesti sillä ei ole mitään konkreettista kerrottavanaan, mutta konseptikaan ei tunnu kehittyvän yhtään edellisen osan jäljiltä, mikä on rikos jo itsessäänkin. Nimekäs näyttelijäkaarti tekee kyllä kaikkensa pelastaakseen elokuvan, mutta tällaisella materiaalilla se on valitettavasti mahdoton tehtävä.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 24.10.2025
Lähteet: kansikuva www.themoviedb.org, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti