Ohjaus: Jeff Wadlow
Pääosissa: Lucy Hale, Tyler Posey, Violett Beane,
Hayden Szeto, Landon Liboiron, Sophia Taylor Ali, Nolan Gerard Funk,
Sam Lerner, Aurora Perrineau, Gary Anthony Williams
Genre: Kauhu, Mysteeri, Jännitys
Kesto: 1 tunti 40 minuuttia
''Tell the truth or you die. Do the dare or you die. Refuse to play and die.''
Kauhun genren suurimpiin tuotantoyhtiöihin kuuluva Blumhouse on ollut jo yli kokonaisen vuosikymmenen ajan poikkeuksellinen anomalia markkinoilla. Kyseessä on yhtiö, joka löysi erinomaisen tavan tienata hurjia määriä rahaa ''alirahoitetuilla'' kauhuelokuvillaan. Vaikka materiaalin laatu onkin poukkoillut rajusti mittarilla, ovat tienestit ovat olleet kuitenkin suurimmilta osin varsin vaikuttavaa seurattavaa.
Tämä lähestymistapa ei kuitenkaan anna katsojan näkökulmasta katsottuna kovin luotettavaa kuvaa yhtiöstä, mutta sehän on täysin toissijaista vastapuolelle. Truth or Dare on vuonna 2018 ensi-iltansa saanut kauhuelokuva, jonka ohjauksesta vastaa tätä nykyä hyvinkin tuttu yhdysvaltalainen Jeff Wadlow. Odotukset elokuvaa kohtaan olivat molemmilla katselukerroilla todella alhaiset.
Olivia Barron, hänen paras ystävänsä Markie Cameron, Markien poikaystävä Lucas Moreno, Penelope Amari, tämän poikaystävä Tyson Curran, sekä Brad Chang lähtevät yhteiselle lomamatkalle meksikolaiseen Rosariton kaupunkiin. Ystävykset pitävät koko rahan edestä hauskaa, sillä matka on käytännössä viimeinen mahdollisuus revitellä yhdessä kunnolla. Siellä Olivia törmää opiskelutoveriinsa Ronnieen, joka alkaa ahdistelemaan häntä päällekäyvin yrityksin.
Sivusta tilannetta seurannut tuntematon mies puuttuu asiaan hänen puolestaan. Tämä esittelee itsensä Carteriksi ja suostuttelee lopulta koko Olivian ystäväporukan liittymään seuraansa juopottelemaan vanhan kirkon raunioille. Siellä Carter aloittaa ''totuus vai tehtävä'' -pelin, joka saa kuitenkin yllättävän käänteen paljastuessaan olevan yliluonnollisempi kuin kukaan olisi voinut uskoakaan. Ryhmän on selvittävä haasteista, sillä panoksena on henki.
Truth or Dare on elokuva, joka ensimmäisellä katselukerralla herätti poikkeuksellisen paljon ärsytystä minussa. Ei vain sen takia, että koko konsepti vaikutti naurettavalta alkutekijöistään asti, mutta koska tekijät eivät koskaan näyttäneet tekevän materiaalista edes jossain määrin siedettävän seurattavan. Kuulostaa varsin pahalta, eikö? Sitä se kieltämättä oli myös uusintakatselulla, jolloin mieleni oli avoin kuin kirja konsanaan.
Vastaukseksi sain saman kasan sontaa vähän eri perspektiivistä tarjottuna vain. Tuntemukseni elokuvaa kohtaan eivät muuttuneet, eivätkä tule todennäköisesti koskaan muuttumaankaan. Ainakin uusi mahdollisuus oli annettu. Kaikki nimikkeet eivät vain ansaitse sitä kunniaa. Seuraamme ensimmäisen kolmanneksen aikana käsiteltävien hahmojen rajoitettua arkea. Koska hahmoja on todella paljon, voi syvällisemmän sukelluksen sielunmaailmaan unohtaa suosiolla.
Vaikka ideansa puolesta konsepti vaikuttaisikin varsin kiehtovalta yhtälöltä, tuntuu toteutus todella inspiroimattomalta ja mitäänsanomattomalta räpellykseltä. Koska emme saa yhdestäkään käsiteltävästä hahmosta kunnollista koppia, tuntuu tarinan seuraaminen kuin pakkopullalta konsanaan. Tarina itsessäänkin jättää parantamiseen varaa johtuen sen yksinkertaisesta ja kliseisestä luonteesta. Jos jokin yllätti toden teolla elokuvassa, niin sen tunnelma.
Valitettavasti en tarkoita tätä positiivisessa mielessä. Elokuvan tunnelmallinen puoli maistuu kuin puuta nakertaisi puolentoista tunnin ajan. Tunnetta puhdas nolla ja jännitystä ei tarjolla lähimaillakaan. Elokuvan suurin synti nojaa sen ylilyötyyn vakavuuteen ja itsetietoisuuden puutteeseen. Ainakin siltä se on vaikuttanut nyt toistamiseen muutaman vuoden sisään. Tämä oman naurettavuutensa tiedostamattomuus tekee siitä entistä sietämättömän ja turhauttavan seurattavan.
Sekään ei lupaile hyvää, että katsoja nukahtaa kahdesti kesken elokuvan ja joutuu sen takia kelailemaan sitä taaksepäin. Näin kävi itselleni toisella katselukerralla, eikä minua edes väsyttänyt alun perin. Visuaalisesti elokuvasta puuttuu täysin se vaadittu puhti ja realismi, joka voisi tehdä konseptista edes jossain määrin mielenkiintoisen ja painostavan. Siinä käytetään Snapchat-sovellukselle tuttuja ''filttereitä'', eli kamerasuodattimia, jotka eivät edes kaikessa huonoudessaan tunnu naurattavan katsojaa.
Truth or Dare on malliesimerkki Blumhouse-tuotantoyhtiön aggressiivisen liiketoimintatavan tuottavuudesta. Olkoot kyseessä minkä tasoista kalkkunaa tahansa, voi olemattomalla budjetilla ja mukaansatempaavalla markkinoinnilla tehdä karuimmasta kivestäkin hohtavan timantin. Monet myös kuvailevat elokuvaa niin huonoksi, että se on hyvä, mutta rehellisesti se ei herättänyt minussa muuta kuin ärtymystä. Ehkä ystäväporukalla tämä voisi toimia pätevänä sylkykuppina.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 13.10.2025
Lähteet: kansikuva www.themoviedb.org, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti