Mercy (2026) - arvostelu

 

Ohjaus: Timur Bekmambetov

Pääosissa: Chris Pratt, Rebecca Ferguson,

Kali Reis, Annabelle Wallis, Chris Sullivan, Kylie Rogers,

Jeff Pierre, Kenneth Choi, Rafi Gavron

Genre: Scifi, Jännitys, Mysteeri

Kesto: 1 tunti 39 minuuttia

''If you failed any of them, then I guess we're in the same boat. Turns out I've failed the people I love the most. I've been a deadbeat husband, a lousy father... So, it looks like we both need to accept the fact that we failed people. But we've got this one chance to make up for it.''

Yleensä maailmanlaajuisesti parjatut elokuvat ovat syystäkin maineensa ansainneet. Yritän aina lähteä katsomaan niitä avoimin mielin, mutta usein käy nopeasti selväksi, että kyseessä on luokaton suoritus. Harvoin, jos koskaan, vastaan tulee elokuva, joka huonosta maineestaan huolimatta onnistuu jättämään positiivisen jälkimaun, vaikkei lopputulos siltikään olisi mitenkään kovin kummoinen. On kuitenkin tärkeää nostaa esille myös tällaisia tapauksia – teoksia, jotka selkeästi yrittävät, vaikka epäonnistuvatkin paikoitellen yrityksessään.

Mercy on vuonna 2026 ensi-iltansa saanut jännityspainotteinen murhamysteerielokuva, jonka ohjauksesta vastaa kazakstanilais-venäläinen Timur Bekmambetov. Ohjaajan nimi on minulle entuudestaan tuttu vain hänen filmografiastaan, jonka teoksia en ole kuitenkaan vielä ennättänyt katsastaa. Odotukseni elokuvaa kohtaan olivat kieltämättä matalat sen saaman huonon vastaanoton vuoksi, mutta annoin sille silti mahdollisuuden yllättää positiivisesti. Oliko se lopulta aikansa arvoista?

Elokuva sijoittuu vuoden 2029 Los Angelesiin, missä erikoistuomioistuin vastaa ryöpsähtäneeseen rikollisuuteen hyödyntämällä tekoälytuomareita väkivaltarikoksista syytettyjen tuomitsemisessa. Tekoälytuomarit antavat syytetyille kaikki käytettävissä olevat resurssit tarvittavan todistusaineiston etsimiseen ja esittämiseen. Syytetyillä on tasan yhdeksänkymmentä minuuttia aikaa todistaa syyttömyytensä, tai heidät teloitetaan välittömästi shokkiaallon avulla.

Los Angelesin poliisin etsivä Christopher Raven, joka on itse ollut tuomioistuimen vankka kannattaja, löytää itsensä sidottuna tuoliin ja syytettynä vaimonsa Nicolen murhasta. Kaikki todisteet viittaavat Christopherin syyllisyyteen: vaimon verta löytyy hänen vaatteistaan, ja ovikameran tallenne sijoittaa hänet pariskunnan kodille vähän ennen murhaa. Miehen syyllisyystodennäköisyys on yli yhdeksänkymmentäseitsemän prosentin, ja välttääkseen teloituksen hänen on laskettava se yhdeksänkymmentäkahteen.

Lyhyen maailmanpohjustuksen jälkeen elokuva hyppää suoraan asiaan turhia viivyttelemättä. Katsoja saa selkeän kuvan uudesta, armottomasta oikeusjärjestelmästä ja sen vaikutuksesta paikallisiin kansalaisiin. Konsepti on kieltämättä kiehtova ja ajankohtainen kannanotto tekoälyä kohtaan, josta väännetään paraikaa tulisesti erilaisilla verkkoalustoilla. Vaikka kyseinen tulevaisuudenkuva onkin yksityiskohdiltaan absurdi, se esittelee kiinnostavan vaihtoehtoisen aikajanan, jossa tekoälylle on annettu täysi kontrolli yhteiskunnan kriittisestä osa-alueesta.

Ottaen huomioon, miten hurjasti tekoäly on viime vuosien saatossa kehittynyt, on silti todettava sen perustan lepäävän muiden tekemien tuotosten lainaamisessa – jotkut kuvailisivat sitä jopa varastamiseksi. Voiko tekoäly tarjota ihmisille arkea helpottavia työkaluja? Ehdottomasti. Kannattaako sitä kuitenkaan asettaa tämänkaltaiseen asemaan päättämään ihmishengistä ja heidän kohtaloistaan? Ei missään nimessä. Tässä tilanteessa kuitenkin ollaan elokuvassa, joka alkaa kutoa ympärilleen varsin vangitsevaa murhamysteeriä.

Tarinassa seurataan Chris Prattin esittämää etsivä Christopher Ravenia – tuttavallisemmin Chrisiä – joka joutuu todelliseen piinapenkkiin muistamatta juuri mitään aiemmin tapahtuneesta. Mies saa yhdeksänkymmentä minuuttia aikaa todistaa syyttömyytensä hyödyntämällä verkossa olevia pilviarkistoja. Koko asetelma on perimmiltään aivan mielipuolinen, kun ottaa huomioon, ettei ihmisillä ole ollut aikaa edes tutkia rikospaikkaa ja syytetty joutuu penkkiin lähes välittömästi.

Jos jotain hyvää tästä pitäisi löytää, niin ainakin aikaa säästyy ja paperisodat vältetään tehokkaasti. Tarinallisesti elokuvalla on paljon vahvuuksia, mutta samaan aikaan myös saman verran heikkouksia. Tämä johtuu siitä, että itse mysteeri on pohjimmiltaan vahva, mutta sen eteenpäin vieminen vaatii toisinaan melkoisia onnenkantamoisia – ja vieläpä useampaan otteeseen. Alun pienimuotoinen mysteeri paisuu loppua kohden valtakunnalliseksi uhaksi, mikä kieltämättä lähtee hieman lapasesta.

On silti mainittava, että ohjaaja Bekmambetov osaa selkeästi repiä konseptistaan irti kaiken viihdyttävyyden, vaikka se ajoittain rikkoisikin uskottavuuden rajoja. Maailma on kuitenkin tekoälyn puolesta kehittynyt siihen pisteeseen, että elokuvassa esitetyt visiot tuntuvat nykyään mahdollisilta eivätkä pelkältä utopistiselta scifiltä. Päähahmon ympärillä vellova epävarmuus korostuu jatkuvasti ruudulla nähtävistä asioista, mikä tekee epätoivoisen kamppailun seuraamisesta astetta kiinnostavampaa.

Chris yrittää kuitenkin parhaansa mukaan käyttää aikansa tehokkaasti ja selvittää rikon perinpohjaisesti. Elokuvan antagonistin motiivit ymmärtää kokonaiskuvassa hyvin, vaikkakin hahmon radikalisoitunut luonne lyö käytännön näkökulmasta katsottuna hieman yli. Ratkaisu sitoo koko oikeusjärjestelmän hienosti osaksi elokuvan ydintä ja herättää painavia kysymyksiä tekoälyn kyvystä käsitellä asioita oikeudenmukaisesti. Ihmiset kun eivät koskaan ole yhtä mustavalkoisia kuin algoritmit, vaan harmaalla alueella vellovia sieluja.

Teknisestä näkökulmasta katsottuna elokuva ajaa asiansa. Vaikka Chrisin oman tutkinnan aikana arkistoista kaivetun materiaalin alkuperäinen tarkoitusperä onkin hieman kyseenalainen, se vie tarinaa tehokkaasti eteenpäin. Nykyään lapsia moititaan usein siitä, että puhelin toimii ikään kuin käden jatkeena, ja elokuva hyödyntää tätä ilmiötä kirjaimellisesti tarinansa visualisoinnissa. Mutta vaikka valvontakamerat ja tietokoneet ovatkin omalla tavallaan uskottavia elementtejä, se, että lapsi kuvaisi aina vanhempiensa rajua riitelyä, tuntuu hieman kaukaa haetulta.

Mercy on mainettaan parempi elokuva, joka tekee monia asioita oikein, mutta vastapainoksi myös monia asioita väärin. Logiikkaa koetellaan isolla kädellä, ja tämän utopistisen maailman säännöt ovatkin todella venyviä. Viihdyttävyytensä puolesta elokuva onnistuu kuitenkin tarttumaan katsojaansa kiinni – juuri sen verran, että mielenkiinto pysyy yllä loppuun saakka. Idea sellaisenaan on suorastaan nerokas ja herättää keskustelua, mutta valitettavasti kaikki kerronnalle tehdyt ratkaisut eivät onnistu välittämään sen potentiaalia valkokankaalle.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 27.6.2026

Lähteet: kansikuva www.themoviedb.org, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com