Blade Runner (1982) - arvostelu

  

Ohjaus: Ridley Scott

Pääosissa: Harrison Ford, Rutger Hauer,

Sean Young, Edward James Olmos, M. Emmet Walsh, Daryl Hannah,

William Sanderson, Brion James, Joe Turkel, Joanna Cassidy

Genre: Scifi, Draama, Toiminta

Kesto: 1 tunti 57 minuuttia

''I've seen things you people wouldn't believe. Attack ships on fire off the shoulder of Orion. I watched C-beams glitter in the dark near the Tannhauser gate. All those moments will be lost in time... like tears in rain... Time to die.''

Scifielokuvat ovat olleet vuosien mittaan poikkeuksellisia alustoja, joilla ohjaajat ovat luoneet eskapismia oikeasta elämästä, vaikka niiden kontekstit olisivatkin jossain määrin siihen sidonnaisia. Listalta voi nostaa muutamia vaikuttavia nimiä, jotka ovat omalla työllään onnistuneet kehittämään elokuvateollisuutta tavalla tai toisella. Yksi näistä nimistä on Ridley Scott. Blade Runner on vuonna 1982 ensi-iltansa saanut neo-noir-scifielokuva, joka on sittemmin saanut monta erilaista leikkausta.

Philip K. Dickin vuonna 1968 julkaisema tieteisromaani Uneksivatko androidit sähkölampaista?, tunnettu myös nimellä Palkkionmetsästäjä, herätti pitkään kiinnostusta elokuvasovituksena. Vaikka valkokankaalle siirtyminen vaati aikaa ja tuotantohuolet olivat projektissa keskeisessä asemassa, se löysi vihdoin tiensä yleisön eteen. Blade Runner menestyi aluksi heikosti elokuvateattereissa ja jakoi kriitikoiden mielipiteet, mutta sittemmin siitä on kasvanut todellinen kulttiklassikko.

2000-luvun alussa Tyrell Corporation kehitti Nexus-vaiheena tunnettuna aikana robotteja, joita kutsuttiin replikanteiksi. Näiden ihmisen näköisten ja tavalla käyttäytyvien robottien oli tarkoitus toimia yhteiskunnan apuna. Kun vaarallisissa avaruuden ulkopuolisissa tehtävissä käytetyt yli-inhimilliset Nexus 6 -sukupolven replikantit aloittivat kapinan siirtokunnassa, replikanteista tuli Maassa laittomia. Blade runner -yksiköiden tehtävänä on tuhota kaikki Maahan palaavat tai siellä luodut replikantit.

Jokainen replikantin auttamisesta tai avustamisesta kiinni jäänyt tuomitaan kuolemaan. Marraskuu 2019, Los Angeles, Kalifornia. Entinen blade runner Rick Deckard kutsutaan takaisin eläkkeeltä pysäyttämään Maahan livahtaneet neljä vaarallista replikanttia, joiden johdossa toimii Roy Batty. Ennen kuin ryhmä ehtii löytää luojansa, Deckardin on tuhottava heidät – mutta matkan varrella heräävät ristiriitaiset tunteet alkavat sumentaa hänen arvostelukykyään.

Blade Runner on elokuva, jonka olin nähnyt jo kerran aiemmin. Tuolloin olin todella kokematon katselija, minkä vuoksi se ei ihan uponnut kalloon halutulla tavalla. Vaikka olinkin äimän käkenä sen teknisestä aikaansaannoksesta, tarinallinen puoli tuntui todella haastavalta vastaanotettavaksi. Ymmärtäähän sen, koska kyseessä on poikkeuksellisen filosofinen ja hidastempoinen teos. Uusintakatselulla elokuva avautui kuitenkin aivan uudella tavalla, minkä vuoksi pystyin huokaisemaan helpotuksesta.

Seuraamme elokuvassa Harrison Fordin esittämää Deckardia, entistä blade runneria, joka joutuu pakon edessä palaamaan syvään päätyyn jahtaamaan laittomia replikantteja. Vastahakoinen mies suostuu uhkauksien siivittämänä tehtävään ja lähtee etsimään "eläkkeelle poistettavia" lainsuojattomia. Elokuva on todella merkittävä virstanpylväs elokuvateollisuudessa, kun mietitään sen teknistä puolta. Ei ainoastaan, että se onnistui käytännössä mahdottomassa, vaan se on toiminut sittemmin valtavana inspiraation lähteenä monille.

Sitä ei voi tietenkään sivuuttaa. On kuitenkin katsottava asiaa kriittisestä näkökulmastakin: nojaako elokuva pelkästään tekniseen ylivoimaisuuteen, vai onko sillä tarjottavanaan muutakin pinnan alla kytevää? Vastaus on lyhyesti kyllä, tarjoaa. Elokuva toki jakaa edelleen mielipiteitä puolesta ja vastaan ja ihan hyvistä syistä, vaikka se onkin keskiarvollisesti saanut pääosin positiivista palautetta. Kuinka positiivista? Se onkin sitten eri asia.

Se ei todellakaan ole kaikkien kuppi teetä, mikä pitää niin ikään ottaa asiaa analysoitaessa huomioon. Itselleni asia oli juurikin näin ensimmäisellä katselukerralla: vaikka arvostinkin elokuvan teknistä puolta, tarina ja hahmot tuntuivat todella puuduttavilta. Nyt viisaampana, uudelleenkatselun yhteydessä, elokuva valkeni sekä tarinallisesta että temaattisesta näkökulmasta paljon selkeämmäksi kokonaisuudeksi. Miten uusintakatselu voikaan muuttaa tilannetta!

Tarinallisesti elokuva on jopa yllättävän yksinkertainen ja suoraviivainen. Se, mikä tekee siitä kuitenkin monipuolisen ja -ulotteisen, on sen temaattinen paino ja kiehtova mysteeri. Elokuva esittää katsojalle vaativia kysymyksiä moraalista ja inhimillisyydestä. Se myös nostaa esiin vahvoja elämään ja kuolemaan liittyviä teemoja, mikä syventää konseptia entisestään. Mitä on olla ihminen? Onko se vain arkiaskareita ja sosialisoitumista, vai nojaako se pikemminkin tunnesyvyyteen?

Elokuvan mysteeri taas painottuu vahvasti replikantteihin ja heidän sielunmaailmaansa. Myös miljöö itsessään toimii loistavana koukkuna asiaa tarkasteltaessa. Ainoa suuri kritiikkini elokuvaa kohtaan kohdistuu sen päähahmoon, Deckardiin. Vaikka saammekin alkukantaisen kuvan miehen menneestä elämästä, asioihin ei koskaan paneuduta pintaa syvemmältä, minkä vuoksi hänestä ei välttämättä saa kovin kummoista otetta tarinan edetessäkään – hahmo herättääkin pikemminkin kysymyksiä.

Elokuva onnistuu kuitenkin näyttämään hahmon emotionaalisen kehityksen tarinan edetessä. Ansaitsevatko kaikki replikantit oikeasti surmansa, vai onko heillä sittenkin yhteiskunnalle enemmän tarjottavanaan kuin pelkkä pakkotyö? Näitä teemoja teos herättää vahvasti vajaan parin tunnin aikana ja pistää katsojan mietintämyssyn todelliseen pohtimistilaan. Kuten mainitsinkin aiemmin, Blade Runner on teknisesti täysin edellä aikaansa kaikista näkökulmista katsottuna.

On jopa säälittävää nähdä, kuinka rahat menevät nykyään elokuvateollisuudessa hukkaan ties minkä sortin humpuukiin. Vaikka inflaatio onkin seikka, joka vaikuttaa asiaan, ei se kyllä tekosyynä mene läpi. Kyseessä ovat nykymaailmassa korostuneet rajut aikarajat, joiden vuoksi taide luonnollisesti kärsii kiireen alla. Kuvaus on kuitenkin mielettömän upeaa seurattavaa: valinnat ovat tarkoin harkittuja ja erinomaisesti toteutettuja, ja maailma todellakin herää eloon tunnollisen kuvauksen myötä.

Kyberpunk-teema korostaa maailman rosoista ja likaista luonnetta, joka yrittää peitellä vajavaisuuttaan säkenöivillä lampuilla ja futuristisella olemuksellaan. Kaiken ympärillä kuitenkin velloo tunkkainen sumu, joka luo paikasta todella pahaenteisen kuvan. Efektit nojaavat luonnollisesti käytännön ratkaisuihin, minkä vuoksi kädenjälki onkin niin mestarillista: se ei riko missään vaiheessa immersiota, mikä puolestaan antaa maailmalle paljon uskottavamman pohjan.

Evangelos Odysseas Papathanassiou eli taiteilijanimeltään Vangelis vastaa elokuvan sävellyksistä ja osuu työllään napakymppiin. Ambient-säveliä korostava musiikki iskostuu korvaluihin kuin legendaarinen sonaatti konsanaan. Se istuu materiaaliin täydellisesti ja korostaa maailman mysteeristä luonnetta. Roolisuoritukset ovat loistavia kautta linjan, mutta Rutger Hauer ja Sean Young vetävät selkeästi pidemmän korren muuten vahvasta näyttelijäkaartista.

Blade Runner on erinomainen elokuva, joka on syystäkin jäänyt historiaan yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista scifiteoksista. Vaikka päähahmon tausta jääkin hieman ohueksi, elokuva kertoo poikkeuksellisen vangitsevan tarinan ja tarjoilee yhden kaikkien aikojen hienoimmista teknisistä toteutuksista. Vaikka se ei aivan ylläkään Ridley Scottin tuotannon kärkeen, se ei jää siitä kauaksi missään nimessä. Ehdoton katselukokemus liikkuvien kuvien rakastajille.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 31.7.2026

Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com