Ohjaus: James Mangold
Pääosissa: Hugh Jackman, Tao Okamoto,
Rila Fukushima, Svetlana Khodchenkova, Brian Tee, Will Yun Lee,
Famke Janssen, Hiroyuki Sanada, Haruhiko Yamanouchi
Genre: Toiminta, Scifi, Jännitys
Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia
''Your grandfather called me a ronin, a samurai without a master. He said I was destined to live forever, with no reason to live.''
Kuten onkin jo tullut mainittua, X-Men-elokuvasarja on ollut suurena osana nuoruuden vuosiani, vaikkakin ajoittain tulikin pidettyä pidempiä taukoja. Siitä huolimatta yksi elokuva on jäänyt syystä tai toisesta aina katsastamatta. Siihen tehdään nyt kuitenkin muutos. Wolverine on vuonna 2013 ensi-iltansa saanut supersankarielokuva, jonka ohjauksesta vastaa yhdysvaltalainen James Mangold. Kyseessä on elokuva, jonka oli alun perin määrä ilmestyä alkuperäisen trilogian vanavedessä.
Valitettavasti alustuksestaan huolimatta idea päätettiin siirtää myöhempään ajankohtaan pahamaineisen X-Men Origins: Wolverinen tieltä, jonka oli tarkoitus aloittaa uusi esiosaelokuvasarja X-Men-universumissa. Vaikka tuo elokuva saikin valtavasti lokaa niskaan ja kärsi myös kohtalokkaasta ja valtavasta materiaalivuodosta kuukausia ennen julkaisuaan, se menestyi lippuluukuilla yllättävän hyvin – varmistaen sen, että elokuvasarja ei pysähtyisi ensimmäiseen suureen katastrofiinsa.
Monia nimekkäitä ohjaajia harkittiin pestiin, mutta suurin osa heistä kieltäytyi erinäisistä syistä. Lopulta kapellimestariksi nimitettiin James Mangold, jolla oli selkeä visio elokuvansa suhteen. Vaikkakin tuotanto oli todella varovaista alkutekijöistään asti, rattaat saatiin lopulta loksahtamaan paikoilleen kaikista huonoistakin merkeistä huolimatta. Menestys oli Yhdysvalloissa edeltäjäänsä vaatimattomampi, mutta rapakon takana huomattavasti suurempi, ja vastaanottokin oli tällä kertaa hyvä kaikin puolin.
Nykypäivän Japanissa Wolverine on poissa mukavuusalueeltaan vieraassa maassa. Hän kohtaa elämän ja kuoleman taistelussa arkkivihollisensa, mikä muuttaa hänet ikuisesti. Ensimmäistä kertaa haavoittuvaisena ja fyysisille sekä emotionaalisille rajoilleen ajettuna hän joutuu kohtaamaan tappavien samuraiden lisäksi myös sisäisen taistelunsa omaa kuolemattomuuttaan vastaan – nousten lopulta entistä vahvempana. Siivoaako kuolettava kohtalo Loganin pois tieltä, vai onko hän todella voittamaton?
En tiedä miksi, mutta Wolverine jostain syystä ei koskaan kiinnostanut minua nuorempana. En oikein osaa selittää syytä sille, mutta se oli tosiaan ainoa osa, jota en ollut vielä aiemmin nähnyt. Koituuko se elokuvan kohtaloksi vai onko tietämättömyys valttia tässä tapauksessa? Wolverine on monella tapaa onnistunut sutaisu järkyttävän esiosan jälkeen. Johtuuko se vain siitä tasoerosta vai onko elokuva tosiaan niin paljon edeltäjäänsä parempi? Kyllä se taitaa se jälkimmäinen olla.
Elokuva alustaa asetelmansa pysäyttävällä tavalla tuoden yhden Japanille merkittävimmistä käännekohdista brutaalisti eloon. Se ei toimi vain selkeänä motivaattorina elokuvan lopulliselle antagonistille, vaan myös vertauskuvallisena symboliikkana kaikelle tulevalle – toivolle, joka seuraa katastrofia. Elokuva on siitä hieno kasvojen pesu, että se ei enää turvaudu nojaamaan yksinomaan aivottomaan vilskeeseen, vaan oikeasti upottaa sen realistisesti osaksi kokonaisvaltaista konseptia.
Vaikka elokuva kaatuu osittain supersankarielokuvien perinteiseen muottiin, se tuntuu samaan aikaan monin tavoin sarjan tähän asti maanläheisimmältä osalta. Draamakaareen panostetaan huomattavasti enemmän, ja tarinalla on selkeä perusta olla olemassa osana laajempaa kokonaisuutta. Vaikka tarina ajoittain nojaankin hieman kliseisiin ''yllättäviin'' käänteisiinsä pitääkseen jännitystä yllä, se osaa tuoda rivien välistä esiin yllättävän syvällistäkin pohdiskelua elämästä ja kuolemasta.
Hugh Jackmanin esittämä Logan on kokenut valtavasti menetyksiä Ryhmä-X:ssä mukana ollessaan. Mies on menettänyt mentorinsa ja suuren rakkautensa, joiden poismeno kummittelee hänen mielessään kaikkien näiden vuosienkin jälkeen. Traumaperäinen stressihäiriö on täten näkyvästi läsnä, vaikka ulospäin se ei välttämättä välittyisikään asian suoranaisessa merkityksessä. Tähän teemaan paneudutaankin elokuvassa aika ajoin, mikä tekee hahmosta todella moniulotteisen.
Ohjaaja Mangold halusi korostaa elokuvassa Loganin syvää eristäytyneisyyttä ja sitä tapaa, jolla mies on yrittänyt selvitä mieltään riivaavista demoneistaan. Tämä soljuu hienosti kokonaisuuteen etenkin klassista ''kala kuivalla maalla'' -asetelmaa hyödyntämällä. Loganilla on nimittäin ensimmäistä kertaa koskaan todellinen heikkous, joka voi ajaa hänet polvilleen. Tämä tuo elokuvalle aitoja panoksia ja ottaa hahmosta mittaa aivan uudella tavalla, sillä tähän asti hän on vain runnellut tiensä läpi vastuksista.
Nyt se ei ole kuitenkaan enää mahdollista, ja se jos mikä tuo konseptiin omanlaista lisämaustetta. Kuten mainittua, tarinallisesti elokuva pitää sisällään monia hienoja elementtejä etenkin hahmojen henkilökohtaisista tarinakaarista. Vaikka niitä ajoittain oiotaankin sen edistämiseksi, se käy järkeen varsin hyvin kokonaiskuvassa. Elokuvan rujosta symbolistisesta alleviivaamisesta voi olla toki montaa mieltä, mutta pääasia on siinä, että sillä on selkeä määränpää ja se myös toteuttaa haluamansa.
Japani miljöönä toimii erinomaisesti omana eläväisenä hahmonaan. Se ei ainoastaan toimi paikkana, jonne Logan sattuu joutumaan keskelle epätoivottua välienselvittelyä, vaan se herätetään hienosti eloon osaksi konseptin viestiä. Se toimii syventävänä osana Loganin tarinassa ja tarjoaa samalla omaperäiseltä tuntuvan maailman, joka rikkaalla kulttuurillaan täydentää kokonaisuutta entisestään. Hienoa on myös nähdä, ettei ohjaaja turvaudu kliseiseen neonvalojen karnevaaliin, vaan arkipäivään.
Maa kuvataan realistisesti vailla liiallisia kikkailuja, mikä antaa sille paljon varteenotettavamman pohjan. Neonvalot ovat kieltämättä hienoja visuaalisesti, mutta tällaisessa asetelmassa ne saattaisivat viedä kaiken huomion olennaisesta. Audiovisuaalisesti elokuva on pääosin pätevää tekemistä. Ylilyövistä vaijeritöistä on onneksi päästy hetkeksi eroon, vaikka muutamat kohtaukset lähestyvätkin rimaa hipoen tuota rajaa. Ne eivät kuitenkaan vedä katsojaa heti ulos illuusiosta.
Elokuvan lopetuksesta voi myös olla montaa mieltä, ja tavallaan ymmärrän kyllä yskän. Muuten maanläheiseltä tuntuva konsepti muuttuu hetkessä todella scifipainotteiseksi rymistelyksi, joka kieltämättä yllättää näin ensimmäisellä katselukerralla. Myös sarjakuvamaiset antagonistit kulkevat tarinassa ajoittain epätahtisesti muun materiaalin kanssa, mikä saattaa hieman pistää silmään. Kokonaisuus ei kuitenkaan ehdi kärsiä siitä, sillä pääpaino pysyy tiukasti olennaisessa.
Wolverine on asiansa ajava supersankarielokuva, joka flirttailee hienosti varteenotettavamman toteutuksen kanssa. Vaikka vastapuolen sarjakuvamaisuus viekin siltä parhaimman terän, toteutus tuntuu realistisen rehelliseltä ja monella tavalla pätevältä ilmestykseltä. Elokuva ei missään nimessä täydellinen ole, mutta se on selkeä suunta ylöspäin parin selkeämmän ohilyönnin jälkeen. On myös hienoa nähdä, että vaikka elokuva toimiikin itsenäisenä tarinana, se muistaa juurensa kestonsa aikana loistavasti.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 29.8.2026
Lähteet: kansikuva www.themoviedb.org, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti