Enemy (2013) - arvostelu



Ohjaus: Denis Villeneuve
Pääosissa: Jake Gyllenhaal, Mélanie Laurent
Genre: Mysteeri, Jännitys
Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

"Chaos is order yet undechipered."

Enemy perustuu José Saramagon samannimiseen kirjaan, joka käsittelee kaksoisolento-aihetta hyvin persoonallisesta näkökulmasta katsoen. Kirjaa en ole lukenut, vaikka jälkeenpäin kiinnostaakin, mutta lähdin tähän elokuvaan kuitenkin aivan typötyhjällä mielellä varustautuneena, mutta jonkin tason laadullisilla odotuksilla, sillä olihan kyse kuitenkin Denis Villeneuven tuotannosta. Ei ainoastaan se, että Villeneuve oli mukana, vaan myös Jake Gyllenhaalin keulakuvana toimiminen nosti odotuksieni rimaa automaattisesti ylemmäs. Kokonaisuudessaankin elokuva on tuotettu A24-studion avustuksella, joten ''parempaa'' asetelmaa voisi vain toivoa. Olin jo kyllä tosin ihan myyty siinä Denis Villeneuven kohdalla...


Enemy on tarina, jossa Jake Gyllenhaalin hahmo Adam löytää yllätyksekseen kaksoisolentonsa katsomastaan elokuvasta ja haluaa saada tietää kuka tämä kaksoisolennoksi tekeytyvä kaveri on oikeasti miehiään. Heti kättelyssä saamme erittäin hyvän kuvan siitä, mitä tämä elokuva tulee pitämään sisällään. Tiedämme ensikohtauksista asti tämän elokuvan olevan jokseenkin häiritsevän puoleinen ja symbolisesti mieltävääntävä kokemus kokonaisuudessaan, mikä on kyllä minulle mieleen. Sitä se myös olikin, mutta kymmenisen kertaa enemmän kuin mitä olisimme voineet edes odottaa ennakkoon.

Pelkästään se idea, että voisi tavata oman kaksoiolentonsa on itsessäänkin aivan liian absurdi käsite sisäistämiseksi, mutta jollain tapaa se kuitenkin kiehtoo sen verran, että kiinnostaisi tietää ihan oikeasti, miten siinä tilanteessa sitten lopulta kävisi. En kyllä itse välttämättä haluaisi sen tapahtuvan minulle koskaan, vaikka mahdollisuus olisikin. Ollakseni rehellinen, en edes haluaisi tavata itseäni, koska olen hyvin erikoinen ihminen, joka omaa omasta mielestäni hyvät ihmisen analysoimisen taidot, eli se tapaaminen tulisi olemaan ennemminkin psykologinen taistelumanner meidän kahden välillä kuin vain toistemme ihmettelemistä. Mutta itse konsepti kuitenkin kuulostaa kieltämättä hyvin kiinnostavalta.


Se ei kuitenkaan ole tämän elokuvan perimmäinen idea. On enemmänkin kyse yhden henkilön identiteettitaistelusta, minkä seurauksena Adamin täytyy tasapainotella näitä kahta puolta itsestään samalla, kun hän yrittää selvittää omaa identiteettikriisiään vielä kaikista vaikeimmalla mahdollisella tavalla: kadottamalla mielikuvituksen ja oikean elämän hämärän rajan.

Elokuvassa käytetään erityisen kellertävää väripalettia ja hyvin taiteellista visuaalista silmää, mikä tuo kokemukseen miellyttävää omaperäisyyttä ja rauhoittavaa värimaailmaa. Denis Villeneuve on sen verran tunnettu omaperäisestä ja kokeilevasta visuaalisesta tulkinnastaan, että siitä on ikään kuin tullut hänelle jonkin sortin ylellinen ominaisuus. Elokuvan tahditus oli erittäin vilkas ja sekava ainakin alusta, mutta tietyn ajanjakson jälkeen tilanne rauhoittui ja pystyimme rauhassa hyppäämään tähän sekavan hypnotisoivaan ja erittäin kutkuttavaan matkaan palava kiinnostus vierustoverina. Jännitys oli aivan jäätävän painostavaa kun tilanne alkoi edetä, rakentua ja eskaloitua yhä enemmän ja enemmän.


Kyseinen Villeneuven tuotos käyttää jatkuvasti erilaisia symbolisia viittauksia esimerkiksi hämähäkkien muodossa. Kun luulemme ymmärtävämme asian ytimen, nämä viittaukset ja oudot taiteelliset lisäykset pistävät meidät miettimään ihmetyksissämme aiemmin tapahtunutta ja niiden välistä yhteyttä entistä enemmän. Seuratessamme tarkemmin näiden symbolisten viittausten kulkua, aloimme huomaamaan tiettyjä yksityiskohtia, jotka alkoivat pikkuhiljaa avaamaan itse tarinan filosofista käsitystä ja sen moniuloitteista luonnetta.

En paljasta niitä hämähäkki-viittauksia tässä arvostelussa, sillä muuten ne mitä luultavammin aukaisisivat aivan liikaa yksityiskohtia paljastaen koko tarinan perimmäisen merkityksen. Se taas sitten luonnollisesti veisi koko yllätyksellisyyden ja kiehtovuuden itse katsojan tulkitsemisprosessista. Aion vain sanoa sen, että sitten kun ymmärrätte nämä symboliset viittaukset, kun pystytte yhdistämään ne itse tarinaan ja sen hahmoihin järkevästi, elokuvasta tulee heti paljon loogisempi ja tajuntaaräjäyttävämpi kokonaisuus. Sen voin kyllä taata!


Pakko sanoa, että Jake Gyllenhaalin täytyy olla kyllä yksi parhaimmista miesnäyttelijöistä tällä hetkellä saatavilla. Hänen suorituksensa tässä elokuvassa oli suorastaan upean hypnotisoivaa katseltavaa kerta kaikkiaan. Jake esitti molempia hahmojaan erittäin paneutuneesti ja mikä teki suorituksista entistä vakuuttavampia, oli hyvin erilaisten persoonien sulava ja moitteeton adaptoiminen näytölle.

Enemy osaa olla kyllä hyvin sekava elokuva monessakin mielessä, mutta tarinankerronnallisesti ja visuaalisesti se oli fantastinen jokaisella mahdollisella osa-alueella. Tykkäsin myös erityisesti tarinan nousujohteisesta jännityksen rakentumisesta ja sen sulavasta etenemisestä, jonka avulla varmistuttiin, että elokuva tulee pitämään katsojansa tuolinsa reunalla jännittämässä loppuhuipennusta. Musiikit toivat keittoon vielä lisää tunnelmallisuutta ja tietynlaista mysteeristä ilmapiiiriä.


On kyllä pakko vielä mainita, että elokuvan loppukohtaus oli niin selkäpiitä karmiva kokonaisuus, että se jätti poikkeuksellisen epämiellyttävän tunnetilan vireille. Juuri sillä hetkellä kuitenkin tajusin näiden lukuisten symbolistisien hämähäkki-viittauksien perimmäisen pointin. Se on kyllä miellyttävän onnistunut tunne kun sen perimmäisen symbolistisuuden keksii yhdistelemällä näitä heitteille jätettyjä yksityiskohtia.

Onhan se vielä mainittava, että A24-studio tuntuu löytävän aina kaikista kauniimmat, mielenvikaisimmat ja uniikeimmat tarinat kerrottavakseen. Tämä kyseinen elokuva tarvitsee kyllä katsojan täydellistä keskittymistä ja yksityiskohtien havaitsemista, jotta tarina sisäistettäisiin oikealla tavalla mieleen. Ehdottomasti katsomisen arvoinen teos, jos tykkäätte psykologisista ja hyvin painavasti symbollisuudella leikkivistä trillereistä, joka pitää sisällään vielä kaikista yllättävimpiä ja tajunnanräjäyttävimpiä lopetuksia kautta aikain.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 24.3.2019
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, kohtaus www.youtube.com

Kommentit

  1. Kun katsoin Enemyä tuossa pari vuotta sitten, en pitänyt sitä erityisemmin ihmeellisenä, mutta katselun jälkeisinä päivinä tämä alkoi kummittelemaan yhä enemmän mielessä ja alkoi muuttumaan paremmaksi. Täytyy todella katsoa uusiksi, jotta tiedän, mitä mieltä olen filmistä, sillä juuri nyt en oikeastaan osaa sanoa...

    Sen kuitenkin voin sanoa, että hieno ja mahtavan pohdiskeleva arvio jälleen kerran! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oikeastaan jopa vaatiikin sen toisen katsastuskerran, jotta siihen pääsee syvemmälle käsiksi.

      Paljon kiitoksia taas positiivisesta palautteesta! :)

      Poista

Lähetä kommentti