Us (2019) - arvostelu



Ohjaus: Jordan Peele
Pääosissa: Lupita Nyong'o, Winston Duke, Evan Alex, Shahadi Wright,
Elisabeth Moss, Tim Heidecker, Cali Sheldon
Genre: Kauhu, Jännitys
Kesto: 1 tunti 56 minuuttia
  
Kieltämättä kun sain kuulla, että Jordan Peele aikoo tehdä suoraviivaisemman kauhuelokuvan, en meinannut pysyä housuissani. Trailerit ja muut markkinointimateriaalit nostattivat minun jo valmiiksi massiivisia odotuksia, missä taas piili myös omat riskinsäkin. Päätimme mennä katsomaan Us:n Elokuvan taikaa-arvostelusivua pyörittävän ystäväni kanssa mahdollisimman pian julkaisun jälkeen, sillä molemmat odottivat itse elokuvaa ja sen tarjoamaa sisältöä ihan vesi kielellä. Oli siis sanomattakin selvää, että elokuvalla oli massiiviset paineet suoriutua...

Hyvin menestyksekkään debyyttiteoksen Get Outin jälkeen, Jordan Peelen oli aika näyttää sekä meille elokuvien massakuluttajille, että tavanomaisille kaduntallaajille, että onko hänestä nyt tosiaan enempään kuin vain yhden hitin ihmeeksi. Tuoreehkon Oscar-voittajan paineet olivat luonnollisesti massiiviset, sillä kaiken tämän aiheellisen ylistämisen lisäksi, luvassa oli seuraavaksi astetta vaikeampi genre herralla käsiteltävänä - puhdas kauhu. Onnistuiko Peele pitämään tämän hetken potentiaalisimman ohjaajan junansa raiteillaan vai ylistimmekö me häntä vain yksinkertaisesti liikaa tämän debyyttiteoksensa yhteydessä?


Ottaakseen etäisyyttä kiireiseen elämäänsä Wilsonin perhe lähtee lomailemaan Kalifornian Santa Cruziin viettääkseen laatuaikaa perheensä ja Tylerien ystäväperheen kesken. Rannalla vietettynä päivänä Wlsonin perheen nuorin, Jason, uteliaisuuttaan eksyy hetkeksi eriskummalliseen kummitustaloon, josta hän tulee ulos hämmentyneenä. Tapahtuneen jälkeen pojan äiti Adelaide panikoi ja muuttuu hyvin ylisuojelevaksi tämän suhteen jatkoa ajatellen.

Samana iltana neljä mysteeristä ihmistä murtautuvat Adelaiden lapsuuden kotiin, jossa he lomansa ajan päättivät asua. Perheenjäsenet kuitenkin ajautuvat massiiviseen shokkiin huomatessaan tunkeutujien näyttävän täysin heiltä itseltään, vaikka luonteiltaan ovatkin täysiä vastakohtia heille. Piileekö odottamattomien vieraiden varjoissa jokin suurempi uhka? Mitä he edes haluavat Wilsonin perheeltä?


Sanotaanko nyt heti alkuun, ettemme missään nimessä ylistäneet häntä turhaan jo Get Outin aikaan, sillä hän onnistui ohjaamaan myös ensimmäisen kauhutrillerinsäkin mielettömän laadukkaalla näkemyksellään, tehden kokemuksesta sekä selkäpiitä riipaisevan, että yllättävänkin hauskan kokonaisuuden. Jordan Peelellä on mielestäni erityisen omaperäinen visio itse maailmasta, jossa elämme.

Etenkin hänellä on erittäin uniikki näkemys omista tarinoistaan, joita hän aktiivisesti haluaa kertoa ja tuoda näytölle elokuvien rakastajien sekä tavallisten kaduntallaajien pureskeltavaksi. Hänellä on selkeästi jokin erikoisen virheetön toimintatapa ohjaamisen arsenaalissaan, joka jo itsessään kiehtoo hyvinkin paljon ja onnistuu puristamaan sen avulla mitä mielettömämpiä tuotoksia elokuvien maailman markkinoille, vaikka toki tässä vaiheessa kokopitkiä elokuvia onkin vyöllä vasta kaksi.


Tässä elokuvassa hänen tarkkuutensa tärkeimpien aspektien tasapainottamisessa näkyy erityisen mukaansatempaavana ja odotetun hiostavana kokonaisuutena, joka ei ainoastaan nyi mattoa jalkojemme alta, vaan vie sen alta mennessään ainakin suurimman osan elokuvan ajasta. Siitä löytyy myös muutamia seikkoja, jotka eivät käyneet ihan järkeen kun elokuvan loogisuuden puolelle mennään analysoimaan, mutta niihin palataan ihan hetken päästä uusiksi.

Jordan Peelen ohjaus elokuvassa on erityisen tunnelmallista ja hahmovetoista, mikä kokonaisuudessaan saa hänen suorituksensa näyttämään pikemminkin Picasson kubistiselta maalaukselta, joka on täynnä tulkinnanvaraisia symbolisuuksia ja hyvin syväluotaavia yksityiskohtia, kuin mitä nykyään tavanomaiselta kauhuteokselta sopisi edes odottaa.


Elokuvan päähahmot joutuvat kaksoisolentojensa riivaamiksi ja terrorisoimiksi. Tämän voi ottaa tietenkin monella tavalla vastaan ihan kirjaimellisessa mielessä tai sitten vain henkisellä tasolla. Tässä tapauksessa näiden perheenjäsenten dominoivat puolet kuvastavat aika suoraviivaisestikin ihmisen siviilissä nähtyä julkisivua, joka pysyy päällä etenkin sosiaalisissa tilanteissa.

Jokainen henkilö kuitenkin omaa myös oman varjoisan sisimmässään tukahdetun negatiivisen puolensa, joita nämä kyseiset kaksoisolennot sitten puolestaan kuvastavat. Tässä tarinassa nämä varjoisat puolet ovat ikään kuin saaneet tarpeekseen omasta poissuljetusta asemastaan ja löytävät sitten tien vastapuolensa maailmaan, jossa he haluavat itse toimia dominoivana persoonana yhteiskunnassa toisen puoliskon kituessa varjoisan alamaailman syövereissä.


Tykkäsin myös hyvin paljon elokuvan loppupuolella tapahtuneesta kohtauksesta, jossa Lupita Nyong'on esittämä Adelaide Wilson avaa kätketyn oven hänelle ennaltaan tutun erikoislaatuisen peilitalon sisällä, jonka seurauksena sisältä juoksee ulos valkoinen kani. Se on varmasti monelle taholle tällaisenaankin hyvin selkeä referenssi Liisa Ihmemaassa-satuun ja sen sivuilla lymyilevään taianomaiseen kaninkoloon, johon päähahmo uteliaisuudestaan putoaa.

Ottaen huomioon etenkin Adelaiden tarpeet ja motiivit kyseisessä kohtauksessa, se on ihana metafora hänen matkastaan kaninkoloon yhä syvemmälle ja syvemmälle. Kaneja oli tosin myös tuonkin kohtauksen lisäksi paljon käytetty symbolisina viesteinä muissakin lukuisissa tapauksissa, jotka tosin vaativat hieman syvempää analyysiä, mutta niitä tosiaan riitti ihan ensi metreiltä maaliin asti.


Vaikka elokuva osaa todellakin rakentaa kiinnostavaa ja moniuloitteista maailmaansa hyvin säväyttävällä tavalla, siinä kuitenkin löytyy muutamia kyseenalaisia ratkaisuja, jotka vaikuttavat hyvin merkillisiltä ja jolta pohja valitettavasti pettää alta etenkin loogisesta näkökulmasta katsottuna. Paneutuessani näihin seikkoihin menisin paljastusten osastolle, jonka jätän kyllä tekemättä, mutta sanon kyllä sen, että elokuvan isoin aukko liittyy itse hahmoihin ja tarinan lopussa tapahtuvaan juonenkäänteeseen.

Tämä aukko vaatii kyllä hyvin ison uskonloikan katsojalta, jotta sen voisi nielaista mutkattomasti sellaisenaan, mutta kun tätä seikkaa rupeaa analysoimaan syvemmälle, yhä useammat yksityiskohdat alkavat kaatumaan domino-palikoiden lailla rikkoen valtaosan hahmojen ja itse konseptin perusteista. Samalla se asettaa tämän kaiken pelkästään katsojan uskon varaan, kun pohja jossain määrin pettää alta. Siinä olisi käsikirjoittaja Peele voinut tietenkin varmistaa vielä hiukan syvemmälle hahmojen perusteiden toimivuuden ennen kuin tarinaan lähti tämän sortin juonenkäännettä luomaan.


Ottamatta mitään muiden mahtavista kaksinkertaisista roolisuorituksista pois, on pakko kyllä hehkuttaa Lupita Nyong'on vaivattoman helpolta näyttävää suorittamista, joka tuntuu olevan näyttelijättärelle ikään kuin pyörällä ajamista taas päivän tauon jälkeen. Lapsinäyttelijätkin olivat aivan järisyttävän mielettömiä rooleissaan ja etenkin elekieliensä käytössä, jotka tuntuivat oikeasti hyvin autenttisilta ja erittäin ahdistavilta isolta näytöltä koettuna.

Elokuvan tekninen toteutus hipoo täydellisyyttä kuvauksesta miltein huomaamattomiin tehosteisiin asti. Kuvakulmilla tykättiin selkeästi leikkiä monipuolisesti, kun teoksessa käytettiin muutamia näyttävän uniikkeja otoksia etenkin elokuvan loppupuolella. Visuaaliset efektit olivat erinomaiset. Mikä niistä teki niin vakuuttavia oli, että niitä ei pystynyt välttämättä erottaa sellaisenaan ihan riisutulla silmällä, mikä on juuri se uskottava autenttisuus, johon kaikkien elokuvatekijöiden kuuluisi tähdätä omassa efektityöskentelyssään ainakin alustavasti.


Us ei välttämättä yllä elokuvan rakenteellisella tasolla ihan yhtä korkealle tasolle kuin herran edeltävä teos Get Out, mutta tunnelmallisesti tämä elokuva vie ehdottomasti voiton näistä edellämainituista teoksista. Kun edellisessä elokuvassa oli kyse painostavasta mysteeristä, tässä teoksessa painotettiin selkeästi kauhun aspekteihin entistä enemmän lisäten ne jo ennalta laadukkaaseen konseptikokonaisuuteen.

Tämän lisäksi elokuva pitää sisällään toistaiseksi ehkä vuoden parhaimman musiikkialbumin, jossa yhdistyvät sekä taianomainen mysteerisyys, että kauhistuttava painostus tehden äänimaailmasta erittäin monipuolisen ja kutkuttavan kokonaisuuden. Tarvitsen ehdottomasti vielä kolmannenkin katsastuskerran sekä varmistuakseni, ettei elokuva pidä sisällään jo mainittujen aukkojen lisäksi vieläkin isompia epäloogisuuksia ja että saisin ruokittua kiinnostustani elokuvan mielettömän kiehtovan konseptin avustuksella. Efektiivisen tunnelmallinen elokuva kaiken kaikkiaan!


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 24.3.2019
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit

  1. Itse en harmillisesti innostunut leffasta niin paljoa kuin sinä ja kaikkien ennakko-odotuksien jälkeen oli pieni pettymys. :( Elokuva ei tosiaan kuitenkaan mikään huono ole, ei todellakaan. Heikkouksineenkin Peelen työskentely osoittaa, että kauhugenrellä on vielä paljonkin toivoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä, miksi se ei välttämättä iskenyt yhtä kovaa sinuun, mutta niin kuin sanoit niin elokuva ei todellakaan ole huono. Olen samaa mieltä!

      Poista

Lähetä kommentti