Ohjaus: Lars Klevberg
Pääosissa: Aubrey Plaza, Mark Hamill, Gabriel Bateman,
Brian Tyree Henry, Tim Matheson
Genre: Kauhu, Komedia
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia
Tämä Child's Play uudelleenfilmatisointi ei ikinä edes nostattanut odotuksiani, kun siitä ensimmäistä kertaa kuulin, koska minulla ei ole ikinä ollut minkäännäköistä sidettä Chucky-nukkeen tai kyseisen elokuvasarjan aiempiin elokuviin. En ole nähnyt aiemmista tuotoksista kuin yhden - Bride of Chuckyn ja siitä en todellakaan pitänyt, kun nuorempana sen katsoin. Kuitenkin mitä lähemmäs julkaisua etenimme, aloin hieman enemmän kiinnostumaan tappajanuken konseptista ja halusin ehdottomasti nähdä tämän elokuvan.
Odotukseni olivat hyvin alhaiset, sillä halusin vastaanottaa tämän elokuvan mahdollisimman avoimin mielin ja miettimättä aiempaa pettymystäni sen enempää. Tahdoin vain antaa tälle elokuvalle kaikki mahdollisuudet ja työkalut yllättää minut positiivisesti. Kävimme Elokuvan taikaa-arvostelusivua pyörittävän ystäväni kanssa Finnkinon erikoisennakkonäytöksessä katsomassa tämän elokuvan ja toivoimme, että se onnistuisi yllättämään meidät jollain tapaa. Onnistuiko Child's Play siinä?
Muutettuaan uuteen kaupunkiin, nuori Andy Barclay saa äidiltään Karenilta erityisen lahjan hänen tulevan syntymäpäivän kunniaksi - Buddi-nuken. Tämä harmittomalta vaikuttava robottinukke ystävystyy Andyn kanssa ja haluaa olla tämän paras ystävä ainiaan. Nimettyään nuken Chuckyksi ja leikittyään sen kanssa normaalisti muutaman päivän, se ottaa yllättäen kontrollin omasta kropastaan päästessään niin sanotusti rajoittavista langoistaan irti. Andyn täytyy lyöttäytyä yhteen naapurin lasten kanssa pysäyttääkseen uhkaavan nuken järjestämästä lisää tuhoa ja estääkseen tämän kavalat suunnitelmat ennen kuin tilanne muuttuu kontrolloimattomaksi. Onnistuuko Andy uusine kavereineen pysäyttämään kahleistaan päässeen nuken sekasorron vai onko tämä sitä kuuluisaa lopun alkua?
Elokuva alkaa erikoisella tavalla, jonka aikana esitellään Kaslan Corporationin luomaa Buddi-nukkea ja sen aiheuttamaa suosiota maailmalla globaalina robiottileluilmiönä. On kiinnostavaa nähdä kuinka tämän konseptin alkuperä on onnistuttu muuttamaan ja vielä hyvin kiehtovaan muotoon aiemmasta tutusta ideasta eroten. Kun alkuperäisessä Child's Play-elokuvassa nukkea riivasi kuollut armoton sarjamurhaaja, niin tässä elokuvassa tuntuu ihan kuin Amazon Alexa-robottijärjestelmä olisi rakennettu nuken sisälle ja lähestytty tarinaa siitä näkökulmasta katsoen, mikä taas on mielestäni erittäin virkistävä ratkaisu.
Chucky-nuken synty ei tosiaankaan enää johdu siitä, että sarjamurhaajan sielu olisi ottanut nuken valtaansa päästäkseen takaisin oman kuolettavan harrastuksensa pariin, vaan yhden hyvin helposti samaistuttavan syyn vuoksi, joka pistää tämän valitettavan tuhoisan tilanteen käyntiin paljastamatta sen enempää. Varsinainen syy tuntuu olevan väsyneen mielen tuotoksia, kun sitä alkaa hieman analysoimaan, mutta se ajaa toki asiansa moitteettomasti. Se käy kyllä jollain tasolla järkeen, vaikka vaatiikin pienoisen uskonloikan katsojalta, jotta kyseisen tilanteen voisi uskoa tapahtuvan oikeasti.
Pohjustettuamme itse Buddy-nuken ja Chuckyn käänteentekevän syntymisen, pääsemme hyvin nopeasti päähahmoihimme käsiksi. Karen ja hänen poikansa Andy muuttavat uuteen kaupunkiin, mikä on jo pidemmän aikaan ollut kauhuelokuvien käytetyimpien kliseiden kärkipäässä, etenkin tarinan ja itse päähahmojen pohjustamisessa. Tämä suurehko elämänmuutos on jossain määrin vaikeahko pojalle, sillä tämä ei uskalla mennä ensimmäisinä päivinä ystävystymään naapurissa asuvien lasten kanssa ollessaan jossain määrin ujo poika ja tahtoessaan mielummin vain omaa rauhaa.
Eräänä päivänä Karen tuo pojalleen ennakkoon syntymäpäivälahjan, jota tämä oli halunnut hyvin paljon ja josta hän oli jankuttanut äidilleen vuosien ajan nuorempana poikana. Andy tuntuu aluksi hieman epäröivän lelun lapsellisuuden vuoksi, mutta kokeilee sitä kuitenkin äitinsä mieliksi. Nukke ei aluksi meinaa oikein toimia kunnolla jonkin sortin viallisuuden vuoksi, mutta ihmetellessään asiaa, nukke kalibroi omat sensorinsa sekä ohjelmistonsa ja tuntuu lähtevän lopulta käyntiin. Andy ystävystyy nuken kanssa ja löytää siitä epäilyistään huolimatta uuden ajanvietteen mesotessaan sen kanssa kiusaten naapureita ja muita ihmisiä sen avustuksella.
Jonkin ajan päästä Chuckyn viallisuus alkaa kuitenkin puskemaan tämän yllättävän miellyttävän suojamuurinsa läpi, mikä sitten aloittaa vaivihkaa nämä veriset tapahtumat ja tilanteen rajun eskaloitumisen. Elokuva keskittyy koko kestonsa ajan pelkästään Chuckyyn ja sen ympärillä häärääviin hahmoihin. Mielestäni tämä oli hyvin oiva veto elokuvantekijöiltä, sillä he selkeästi tiesivät tasan tarkkaan mitä varten katsojat odottavat kyseistä elokuvaa ja mitä he toivoisivat kyseiseltä teokselta, jättäen kaikki turhat sivujuonet omaan arvoonsa ja keskittyen itse varsinaiseen asiaan, eli Chuckyyn.
Tarina tuntuu itsessään toimivan yllättävän hyvin kokonaisuutena, vaikka sortuukin jatkuvasti kauhun genren odotetuimpiin kliseisiin ja jopa jossain määrin käsittämättömiin ratkaisuihin. Se vaatii ajoittain katsojalta hyvin suuria uskonloikkia, jotta tarina onnistuisi etenemään törmäämättä jatkuvasti maalaisjärjellisiin epäkohtiin. Elokuva ei ota itseään ollenkaan vakavasti, mikä on jossain määrin jopa ihailtavaakin, kun on tottunut ottamaan itse kaiken vakavasti vastaan analysoiden pienimmätkin yksityiskohdat.
Vaikka se osaakin olla viihdyttävä ja jokseenkin ''aivot narikkaan'' -osastoa, elokuvassa tapahtuu aivan järjettömän monta sattumaa ja onnenkantamoista, joilla liikutetaan tarinaa suunnasta toiseen. Eihän se sinänsä haittaa näin rennossa kokonaisuudessa, mutta nämä laiskahkot sidonnaiset kuitenkin syövät ajoittain hieman elokuvan uskottavuutta. Itse kiinnostuin kyllä niiden aikana heti siitä kuinka elokuvan tarinakaaret ja yksityiskohdat sidottiin kokonaiskuvaan, sillä ajoittain sen aikana tehtiin hyvin koomisiakin ratkaisuja tarinan jouhevan rullaamisen eteen.
Tämä elokuva ei kuitenkaan yritäkään hypätä potentiaaliaan ylemmäs, vaan tiedostaa kokonaisuudessaan oman tasonsa ja osittaisen aivottomuutensa. Siitäkin huolimatta se onnistuu pitämään samalla jonkin sortin järjen tarinansa takana, jotta sen voisi katsojana vastaanottaa varteenotettavana kokonaisuutena. Ajoittain meno muuttuu kyllä väkisinkin järkyttävän naurettavaksi, mutta se ei todellakaan haittaa, sillä tämä elokuva tiedostaa sen itsekin, eikä yritäkään ottaa itseään liian vakavasti sen vuoksi.
Visuaalisesti elokuva on hyvin miellyttävää seurattavaa alusta loppuun asti. Tummahko ja painostavampi värimaailma tuo tunnelmaan oman lisukkeensa ja tekee monesta kohtauksesta paljon varteenotettavampia kokonaisuudessaan. Elokuvan tarjoamat visuaaliset efektit osaavat olla hyvin useasti järkyttävän ylilyöviä, mutta samasta syystä ne myös viihdyttävät erittäin paljon. Esimerkiksi veri suihkuaa useasti aivan kontrolloimattomasti ja itse nuken tietyt yksityiskohdat toimivat näytöllä yllättävän hyvin. Nukke tuntuu ajoittain kyllä hyvin tönköltä liikkeissään ja etenkin ilmeissään, vaikka toki yrittääkin kunnioittaa alkuperäistä tuotosta käytännön efektejä käyttäen.
Hahmoja rakennetaan tarpeeksi yksinkertaisesti uppoutumatta liikaa heidän pienimpiin rakenteellisiin yksityiskohtiin. He olivat kuitenkin tarpeeksi pohjustettuja, jotta olisin voinut investoitua edes jossain määrin näihin hahmoihin, itse tarinaan, sekä Andyn ja Chuckyn ystävyyssuhteeseen. Tässä elokuvassa suorittajat ovat suurimmaksi osaksi oikein meneviä tasoltaan, mutta yksi suoritus ei oikein vakuuttanut minua näin jälkeenpäin ajateltuna. Mark Hamill toimi Chuckynä oikein mainiosti ja onnistui kaikessa viattomuudessaan myös tuomaan hyvin karmivan puolen hahmonsa pimeämmälle puolelle.
Annabellestä tuttu Gabriel Bateman tuntui varastavan show'n esittäessään Andyä. Hänen hahmoonsa pääsee käsiksi yllättävän helposti ja pojan suoritus vakuuttaa katsojan mielettömällä itsevarmuudellaan ja ulottuvuudellaan. Aubrey Plaza oli kaikista saatavilla olevista näyttelijöistä se ehdoton musta lammas, jonka hahmoon Kareniin haluaisi todellakin investoitua elokuvan aikana, mutta näyttelijättären suoritus ei sitä prosessia kuitenkaan edesauta hänen esittäessään roolinsa pelkästään yhden ilmeen voimin - tyhjän tunnottoman sellaisen.
Uusi Child's Play on hyvin komediapainoitteinen kauhistelukokemus, joka yllättää veikeydellään ja näyttävällä olemuksellaan. Vaikka se onkin ahdettu täyteen hyvin näyttäviä ja verellä mässäileviä kohtauksia, se osaa olla yllättäen jopa paljon hauskempi, kuin mitä siltä voisi ennakkoon edes odottaa. Nauroin enemmän elokuvan aikana, kuin kauhistelin, mikä on itsessäänkin yllättävää, kun ottaa huomioon kyseisen elokuvan genren ja korkean ikärajoituksen.
Tykkäsin myös ehdottomasti tämän teoksen kauhukomedia-akselista, jota tasapainotellaan upealla tavalla. Sen vuoksi, että tämä elokuva tiedostaa olevansa veikeä ja ajoittain myös naurettava kokonaisuus, se osaa viihdyttää koko kestonsa ajan ottamatta itseään liian vakavasti. Vaikka se ei välttämättä seuraisikaan kaikista loogisinta ja järkeenkäyvintä suuntaa tarinansa puolesta, alusta asti se onnistuu nappaamaan katsojan kuin katsojan tiukasti kouraansa ja pitää kiinni hänestä rohkeiden ratkaisujen, sekä viihdyttävyytensä avustuksella loppuun asti.
Vaikken tykännyt nuorempana Chuckystä puhumattakaan Bride of Chucky-elokuvasta, yllätyin hyvin paljon, kuinka paljon tämä uusintafilmatisointi onnistui viihdyttämään minua. Elokuvan jälkeen lähdinkin teatterista hymyissä suin positiivista kokemusta rikkaampana yksilönä samalla hyräillen automaattisesti korvamadoksi muodostunutta ''The Buddi Song'' -teemamusiikkia seuraavat kaksitoista tuntia putkeen. Suosittelen tätä elokuvaa kaikille komediapainoitteisista kauhuelokuvista tykkääville täysikäisille tahoille, jotka haluavat kokea jotain hauskaa, naurettavaa, hävytöntä ja viihdyttävää kaikki yhdessä pienessä, mutta toimivassa paketissa. Child's Play osaa kyllä viihdyttää koko rahansa edestä, eikä arkaile kauhunsa puolesta.
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti