Ohjaus: Richard Donner
Pääosissa: Bill Murray, Karen Allen, John Forsythe,
John Glover, Bobcat Goldthwait, David Johansen, Carol Kane,
Robert Mitchum, Nicholas Phillips, Michael J. Pollard
Genre: Komedia, Draama, Fantasia
Kesto: 1 tunti 41 minuuttia
Charles Dickensin joulutarina, eli englantilaisittain A Christmas Carol, on 1840-luvulla julkaistu kirja, joka yllätti kaikki menestyksellään. Vaikeasta ja kiireisestä kirjoitusvaiheesta selvinnyt kirja on käännetty useille kielille ja siitä on tässä vaiheessa jo tehty lukuisia eri filmatisointiyrityksiä sekä elokuvien, että sarjojen muodossa. Itselleni satu ei ole koskaan oikein ollut osa lapsuuttani, mikä on sääli, sillä ensimmäisenä tutustuin tarinaan BBC:n tuottaman minisarjan ''A Christmas Carolin'' muodossa, joka jäi toteutukseltaan mielestäni valitettavan ohkaiseksi sukellukseksi.
Näin joulun aikaan oli kuitenkin oiva hetki palata takaisin klassisen joulusadun pariin ja katsoa miten erilainen lähestymistapa vaikuttaisi lopputulokseen. Haamujen kosto on Richard Donnerin vuonna 1988 ohjaama uudelleenkuviteltu versio Charles Dickensin joulutarinasta, jonka tarina perustuu samannimiseen jouluklassikkoon. Kiinnostuin elokuvan konseptista heti kättelyssä, joten toivoin sen myös toimivan itse näytöllä. Onnistuiko Haamujen kosto vakuuttamaan minut varteenotettavuudestaan vai oliko tämäkin yritys vain hutilyönti?
IBC-televisiokanavan puheenjohtaja Frank Cross yrittää väkisin puskea hyvin ylilyövästi ja riskialttiisti mainostetun näytellyn joulutarinan kanavalleen jouluaatoksi, pakottaen samalla kaikki työntekijät ylitöihin joulun ajaksi. Päivää ennen lähetystä mies alkaa näkemään kummia, kun menneen, nykyisen ja tulevan ajan haamut tulevat kolkuttelemaan miehen omatuntoa monenlasin tavoin. Frank joutuu todistamaan oman ahneutensa ja omahyväisyytensä aiheuttamia seuraamuksia, mutta ymmärtääkö hän olleensa väärässä vai onko hän jo vain menetetty tapaus?
Täytyy kyllä ihan ensimmäiseksi mainita, etten oikein tiennyt mitä elokuvalta pitäisi ennakkoon odottaa. Kun kuulin ensimmäistä kertaa elokuvan olevan mustalla huumorilla sivelletty komedia, ajatus kuulosti hiukan sopimattomalta. Siitä huolimatta, mitä pidemmälle elokuvassa edettiin, sitä vakuuttuneemmaksi se minut sai siitä, että näinkin alakuloisen tarinan voi vääntää tarvittaessa komediapainoitteisemmaksi kokonaisuudeksi. Tuntuiko se välittävän hyvän kuvan sadusta? Ei varsinaisesti. Haittasiko se? Eipä oikeastaan. Välittikö se myös joulun lämminhenkisen tunnelman näytölle? Tavallaan...
Frank Cross on hyvin menestynyt televisiokanavan puheenjohtaja, joka elää elämäänsä itsekkäällä asenteella ja niin sanotusti omaan pussiinsa. Hyvin ilkeäksi ja omahyväiseksi kasvanut mies joutuu yllättäen yliluonnollisen tapahtumaketjun keskelle, kun kolme joulun haamua päättävät yrittää kääntää tämän pään ja saada miehen takaisin inhimillisille raiteille. Haamut vetävät Frankia pitkin aikajanaa ja näyttävät tälle tämän merkittävimpiä hetkiä, jotka tekivät hänestä niin sydämettömän ihmisen.
Haamujen kosto on suurimmaksi osaksi hyvin tunnollinen ja uskollinen adaptaatio klassikkosadusta, vaikka itse tyyli ja jossain määrin myös toteutuskin ovat hyvin omaperäisiä kaiken kaikkiaan. Konseptia on modernisoitu astetta samaistuttavammaksi, sillä tapahtumat linkittyvät suurkaupunkiin ja asetelma on muovailtu niin sanotusti tavallisen työympäristön mukaan. Elokuvan hahmotkin tuntuvat oikeilta ihmisiltä, eikä satuhahmoilta, mikä nostattaa uskottavuutta myös entisestään.
Jos jotain täytyy Haamujen kostosta sanoa, niin mainitsisin ehdottomasti sen, että se ei ole kovinkaan vakavasti otettava elokuva. Kyllä se osaa olla samaistuttava monesta näkökulmasta katsottuna, mutta itsetietoisuutta siltä ei todellakaan puutu. Tarina etenee hyvin räjähtävällä ja nopeatempoisella asenteella alusta asti, eikä sen kyseenalaiset hetketkään tylsistytä katsojaa. Seuraamme, kuinka Frank joutuu kamppailemaan painajaismaisen päivänsä kanssa, samalla kun me katsojat, pyrimme pysyä psykedeelisen elokuvan perässä parhaamme mukaan.
Frank Cross on jopa käsittämättömän inhottava hahmo vastaanotettavaksi kaiken kaikkiaan. Hänestä on hyvin vaikea pitää ja se tulee ilmi jo elokuvan alkumetrien perusteella, jossa miehen harhainen jumaluuskompleksi paistaa kaikista hänen tekemisistään. Ajan kanssa Bill Murrayn esittämä Frank alkaa ymmärtämään käytöksensä sopimattomuuden ja itsekkyyden, kun hänelle ladotaan vedenpitäviä faktoja pöytään. Hahmo ei todellakaan pääse helpolla elokuvan aikana, minkä vuoksi hänen uuvuttava ja piinaava matkansa tuntuukin niin uskottavan efektiiviseltä ja painostavalta.
Bill Murray palasi takaisin elokuvien äärelle neljän vuoden taukonsa jälkeen ottaessaan hieman etäisyyttä mittaamattomasta suosiosta, jonka hän sai Haamujengi-elokuvan pohjalta. Mies otti Frankin roolin vastaan ja todellakin säkenöi karismaattisen ja itseironisen suorituksensa muodossa. Vaikka mies itseään tavallaan esittääkin, ei se ota elokuvalta paljoakaan pois. Vaikka ajottain puinen asenne paistaakin Murrayn ilmeistä, osaa hän hallita tilanteen kuin tilanteen sarkastisella lähestymistavallaan ja kyvykkäällä komedia-ajoituksellaan. Mies onnistuu myös pelamaan yhteen muiden näyttelijöiden kanssa, minkä vuoksi hahmotkin tuntuvat varteenotettavimmilta.
Haamujen kosto on mielenkiintoinen näkökulma jo entuudestaan tuttuun konseptiin. Vaikka tarina onkin nähty monet kerrat ja monessa eri muodossa, onnistuu elokuva modernisoimalla miljöötä ja hahmoja tekemään konseptista yllätävän omaperäisen ja samaistuttavan koettavan kaikesta ylilyövyydestään huolimatta. Elokuva on ajoittain hävytön vitsiensä kanssa, mutta jos katsoja ei pienistä vikise, onnistuu Haamujen kosto varmasti miellyttämään monella tapaa. Sen sanon kuitenkin, että jos lapsille etsitte sopivaa versiota näytettäväksi, niin en suosittelisi ensimmäisenä kuitenkaan tätä versiota. Haamujen kosto on kuitenkin yllättävän toimiva elokuva, jonka äärellä varmasti jokainen tummahkon huumorintajun omaava taho viihtyy.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 24.12.2020
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti