Stowaway (2021) - arvostelu

 

Ohjaus: Joe Penna
Pääosissa: Toni Collette, Anna Kendrick, Daniel Dae Kim, Shamier Anderson
Genre: Draama, Scifi, Jännitys
Kesto: 1 tunti 56 minuuttia

Nyt kun uutuuselokuvia alkaa satelemaan joka suunnasta, on aika sukeltaa takaisin Netflix-striimauspalvelun kattavaan maailmaan ja ottaa käsittelyyn sen tuorein tuttavuus nimeltään Stowaway. Kun elokuvasta uutisoitiin ensimmäisen kerran, olin hyvin toiveikas sen puolesta. Ei ainoastaan, että näyttelijäkaarti on pullollaan kovimman luokan näyttelijöitä, mutta traileri näytti hyvin lupaavalta. Netflix on tavanomaisesti ollut tunnettu kertakäyttöisistä elokuvistaan, mutta viime vuosien aikana striimauspalvelu on onnistunut myös yllättämään muutamilla loistavilla nimikkeillä.

Vaikka konsepti itsessään muistuttaakin monia genrensä klassisia edustajia, toivoin elokuvan tuovan jotain uutta ja erilaista jo kertaalleen koluttuun muottiin. Elokuvan ohjauksesta vastaa brasilialainen Joe Penna, joka on itselleni täysin tuntematon nimi. Mies näyttäisi muutenkin olevan vielä suhteellisen uusi nimi elokuva-alalla, joten on mielenkiintoista nähdä, mitä uutta hän onnistuu tuomaan liikkuvien kuvien maailmaan. Onko Stowaway odotustensa arvoinen teos vai sortuuko se vain imitoimaan genren menestystarinoiden muottia?


Kolmen hengen miehistö lähtee suorittamaan kahden vuoden tutkimusoperaatiota Marsiin. Onnistuneen laukaisun jälkeen alus telakoituu Marsia kiertävälle avustaja-alukselle, jonka olisi määre viedä miehistö planeetalle. Pian lähtönsä jälkeen operaation johtohahmona toimiva komentaja Marina Barnett löytää tajuttoman koneinsinöörin paneelien välistä. Miehistö joutuu mahdottoman valinnan eteen, kun odottamattoman salamatkustajan läsnäolo vaarantaa koko tutkimusryhmän.

Seuraamme elokuvassa kolmen hengen miehistöä, joka joutuu operaationsa aikana yllättävien käänteiden riepottelemaksi. Toni Colletten esittämä Marina Barnett lähtee kolmannelle ja viimeiselle avaruusmatkalleen viemään merkityksellisen uransa päätökseen. Daniel Dae Kimin esittämä David Kim saa ainutlaatuisen mahdollisuuden liittyä tutkimusmatkalle ja hänen vaimonsa motivoimana mies päättää jättää oman jälkensä avaruusmatkailun historiaan.


Anna Kendrickin esittämä Zoe Levenson taas haki avaruusohjelmaan puolitosissaan, jos vaikka hänelle jäisi hyvä tarina käteen kerrottavaksi eteenpäin. Päästessään ohjelmaan mukaan Zoe huomaa kuitenkin sen merkityksen ja nainen lähtee avokäsin vastaanottamaan ainutlaatuista kokemustaan. Kolmihenkinen miehistö lähtee matkalle uusien havaintojen ja tieteellisten löydösten toivossa. Valitettavasti heidän ensimmäinen löytönsä pistää koko operaation jäihin, aiheuttaen hyvin epävakaan työympäristön.

Elokuva lähtee heti käsittelyssä painimaan mielenkiintoisen konseptinsa kanssa. Laukaus avaruuteen onnistuu suht mutkattomasti ja kun alus onnistuu asettumaan aloilleen avustaja-aluksen vietäväksi, löytää komentaja Barnett jotain hälyttävää. Shamier Andersonin esittämä koneinsinööri Michael Adams putkahtaa ulos kattopaneelista tajuttomana ja odotetustikin järkyttyy omasta olinpaikastaan herätessään. Mies ei muista laukaisun aikana tapahtuneita tapahtumia ollenkaan, minkä vuoksi emme koskaan oikein saa selitystä sille, miten hän on alunperinkin jäänyt alukseen loukkuun.


Seuraamme hidastempoista tarinaa, joka keskittyy hyvin keskeisesti nelihenkiseen miehistöön ja heidän tehtäväänsä. Sillä alus on suunniteltu kolmelle matkustajalle, tuo odottamaton neljäs matkustaja mukanaan hyvin itsestäänselviä pulmatilanteita. Elinvarat on laskettu vain kolmelle henkilölle, joten neljäs matkustaja luonnollisesti asettaa koko miehistön suureen vaaraan käyttäessään jatkuvasti ylimääräistä happea tankeista ja ruokaa varastoista. Miehistö täten joutuu kriittisen valinnan eteen etsiessään mahdollisia vaihtoehtoja matkan jatkumiseen.

Elokuva on kyllä mielenkiintoinen konseptiltaan ja koettelemukset tuntuvat aika hurjilta ajatuksenkin tasolla. Stowaway on jopa poikkeuksellisen syväluotaava kokemus, kun ottaa huomioon sen, kuinka perusteellisesti ja huolellisesti elokuva pyrkii keskittymään tilanteen aiheuttamaan draamaan. Tärkeiden yksityiskohtien jäädessä pimentoon, elokuva jättää katsojan tietyn sortin epäuskon valtaan yrittäessämme selvittää tapahtumien eskaloitumisen varsinaista alkuperää.


Vaikka hahmot ovatkin alkuun jokseenkin helposti lähestyttäviä, emme oikein tunnu välittävän heidän koettelemuksistaan sen enempää, mitä pidemmälle tarinassa etenemmekin. Elokuvan ensimmäinen kolmannes alustaa asetelman moitteettoman oloisesti, mutta matkamme taittuessa toiselle kolmannekselle materiaali alkaa polkemaan ikävästi paikallaan. Elokuva saattaa ymmärrettävästikin tylsistyttää katsojaa ja se johtuukin siitä, että tarinan sisältö jää lopulta hyvin kapeaksi kokonaisuudessaan.

Vaikka elokuvan ''viihde'' nojaakin raskaasti miehistön psykologiseen kamppailuun hupenevia mahdollisuuksia vastaan, sekä hyvin itsestäänselviin moraalisiin teemoihin, ajaa tuotos kuitenkin asiansa kertakäyttöisenä katselukokemuksena. Sen voin kuitenkin varmuudella sanoa, että kovin tapahtumarikasta ja räjähtävää materiaalia ei tuotokselta kannata odottaa, sillä se keskittyy niin tunnollisesti mehistön läpikäymään henkiseen epävarmuuteen, joka taas ajaa heitä tekemään hyvin vakeita, mutta ennalta-arvattavia valintoja tarinan aikana.


Tuotannollisesti elokuva ajaa mainiosti asiansa. Vaikka tuotanto ei kovinkaan paljon tunnu visuaalisiin efekteihin käyttävän varojaan, onnistuu se luomaan uskottavan avaruuden tuntuman, tehden samalla myös hyvin rohkeita ratkaisuja uskottavuutensa myymiseksi. Vaikka logiikka ajoittain ailahteleekin tieteellisten seikkojen muodossa, voi siihen katsojana uskoutua hetkellisesti tarinan ajaksi. Roolisuoritukset ovat odotetustikin hyviä. Vaikka nimekäs näyttelijäkaarti yrittääkin kovasti tehdä materiaalillaan vaikutuksen, yksikään osapuoli ei varasta show'ta itselleen missään vaiheessa.

Stowaway on paperilla mielenkiintoinen idea, joka mukailee monia lajityyppinsä edustajia. Se pyrkii painottamaan materiaalissaan hahmojen inhimillisyyteen ja väkevään draamaan, mutta ajan kuluessa sen vaikutus hupenee valitettavalla tavalla antiklimaattiseen lopetukseen, joka on arvattavissa jo ensimmäisen kolmanneksen aikana. Elokuva on toki katsottava, mutta jokseenkin pettävä kokemus näin jälkeenpäin analysoituna. Siitä ei vain oikein tunnu jäävän mitään merkityksellistä käteen, minkä vuoksi voisimme palata takaisin sen äärelle.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 27.4.2021
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit