The Power of the Dog (2021) - arvostelu

 

Ohjaus: Jane Campion

Pääosissa: Benedict Cumberbatch, Kirsten Dunst, Jesse Plemons,

Kodi Smith-McPhee, Geneviève Lemon, Kenneth Radley, Sean Keenan,

George Mason, Ramontay McConnell, David Denis, Cohen Holloway
Genre: Draama, Western

Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia

Tällä kertaa katseemme kääntyvät pitkästä aikaa Netflix-alkuperäiselokuvien pariin, joista ensimmäiseksi vuoroon asettuu vuonna 2021 julkaisunsa saanut The Power of the Dog. Thomas Savagen vuoden 1967 samannimiseen romaaniin pohjautuvan elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa uusiseelantilainen elokuvaohjaaja Jane Campion, joka on minulle täysin tuntematon nimi entuudestaan. On kuitenkin kiehtovaa nähdä, minkälaisesta naisesta on kyse, sillä kyseinen elokuva on saanut paljon positiivista palautetta viime aikoina näin suurimpien palkintogaalojen alla.

Voin sanoa sen verran odotuksistani, että elokuva kiehtoi minua ennakkoon monestakin näkökulmasta katsottuna. Vaikka itse konsepti tai alkuperäismateriaali ei ollut minulle tuttu entuudestaan, tuntuivat muut yksityiskohdat vetävän minut puoleensa vallan mainiosti. Esimerkiksi vähemmälle huomiolle jääneet ykkösluokan päänäyttelijät nostivat odotuksiani korkeammalle jalustalle. Benedict Cumberbatch, Kirsten Dunst ja Jesse Plemons saivat minut vakuuttumaan siitä, että elokuva oli nähtävä ja nyt olikin vihdoin sen aika. Onko The Power of the Dog ylistyksensä todella ansainnut?

Vuonna 1925 Montanan osavaltiossa, Yhdysvalloissa, rikkaat karjatilan omistajaveljekset Phil ja George Burbank tapaavat karjanajokauden aikana leskeksi jääneen majatalon omistajan Rose Gordonin. Hyväsydäminen George lyöttäytyy hyvin yhteen naisen kanssa, kun taas epävakaampi Phil päättää ottaa tämän feminiinisen pojan silmätikukseen. George ja Rose menevät naimisiin, mutta parin onni ei Philin epäilyksiä vesitä, sillä tämä uskoo naisen naineen hänen veljensä perheen varakkuuden vuoksi. Onko taustalla jotain isompaa tekeillä vai onko Philin epävarmuudet vain puskemassa väkisin ulos koloistaan?

The Power of the Dog on valloittanut katsojia ympäri maailman väkevän psykologisella draamallaan, joka on tuonut elokuvalle lukuisia ehdokkuuksia palkintogaalojen tärkeimmissä kategorioissa. Parhaasta elokuvasta parhaaseen ohjaajaan The Power of the Dog tuntuu johtavan nippua suhteellisen selkeähköön voittoon, mutta onko se tämän menestyksen todella ansainnut? Sanotaanko nyt näin heti alkuun, että vaikka nämä asiat ovatkin suhteellisia ja mielipidevetoisia väitteitä, en usko kyseisen elokuvan olevan oikeasti ihan niin hyvä kuin mitä palaute antaa olettaa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita missään nimessä sitä, että tuotos olisi huono - nimenomaan päinvastoin. Elokuva on hieno kaikin puolin, mutta korkeinta potentiaaliaan se ei kuitenkaan tunnu koskaan saavuttavan, mikä on kyllä sääli. The Power of the Dog on jaettu kirjan lailla osiin - lukuihin, jotka toimivat omina yhtenäisinä ja selkeinä kokonaisuuksina. Tarinankerrontakin mukailee kirjojen tapaa käsitellä asioita ja teemoja, joiden ympärille punotaan niin sanotusti maailmaa ja sen tarjoamia hahmoja kiehtovasti mukaan.

Elokuva ottaa aikansa päästäkseen kunnolla vauhtiin. Vaikka sillä hetki siinä saattaakin mennä, on tarina alusta asti mielenkiintoista seurattavaa. Konseptista uhkuu väkevää draamaa ja sähköisiä vastakkainasetteluja, joita ohjaaja Jane Campion onnistuu mainiosti peilaamaan näytön toiselle puolelle katsojien vastaanotettavaksi. The Power of the Dog ei kuitenkaan tule olemaan jokaisen kuppi teetä ja se johtuukin ohjaajan hidastempoisesta ja omaperäisestä lähestymistavasta konseptiin. Vaikka päällepäin tämä saattaakin vaikuttaa tylsähköltä idealta, on teoksella tarjottavanaan pintansa alla paljon enemmän kiehtovia virityksiä.

Seuraamme tarinassa Benedict Cumberbatchin esittämää Philiä ja Jesse Plemonsin esittämää veljeä Georgea, jotka pyörittävät yhdessä menestyksekästä karjatilaa keskellä Montanan osavaltiota. On mielenkiintoista seurata, kuinka miehet selviävät arjestaan tekemällä töitä saumattomasti yhdessä, vaikka persoonaallisuuksiensa puolesta he eroaisivatkin toisistaan kuin yö ja päivä. Tämä pienen pienin ero luokin hahmojen välille hyvin omalaatuisen dynamiikan. Tietyn sortin vastakkainasettelukin heidän välilleen kehkeytyy, kun kolmantena osapuolena toimiva Kirsten Dunstin esittämä Rose liittyy seuraan.

Tarina kulminoituukin vahvasti tämän kolmikon väliseen käden vääntöön, jonka avulla osapuolet yrittävät repiä valtaa ja henkistä yliotetta itselleen. Vaikka teos onkin kiehtova perimmiltään, se ei välitä kovin mukaansatempaavaa luonnetta päällepäin, mikä saisi katsojan tarrautumaan kiinni näyttöön. Vaikka tarinallisesta näkökulmasta katsottuna The Power of the Dog -elokuvalla ei ole paljoakaan tarjottavanaan, vastaa se korkeisiin tuotannollisiin odotuksiin upealla tavalla. Ei ainoastaan, että sen visuaalinen ilme miellyttää silmää, mutta tuotoksen tekniset annit ovat hyvin vakuuttavia.

Lavastuksista puvustuksiin elokuvan tarjoama maailma herää upeasti eloon. Nämä aspektit välittävät myös vahvasti 1920-luvun aikaa, joten jonkin sortin varteenotettavuutta on konseptista nostettavissa myös tuotannollisesta näkökulmasta katsottuna. Tunnelmallisesti The Power of the Dog löytää kultaisen keskitiensä etenkin toisella puoliskolla, jonka aikana Spencer-elokuvasta tutun Jonny Greenwoodin sävellykset vakavoituvat ja saavat jopa kauhulle tavanomaisia piirteitä sointujensa väliin korostamaan kohtauksien luomaa painostavuutta ja ennalta-arvaamattomuutta.

Elokuvan tarjoamat roolisuoritukset ovat kieltämättä loistavia ympäri pöydän. Vaikka koko kaarti vetääkin omistautuneella asenteella, nousee yksi selkeä nimi ylitse muiden ja se on Benedict Cumberbatch. Mies ei ainoastaan katoa vaikuttavalla tavalla roolinsa uumeniin, mutta hän tarjoaa hyvin ristiriitaisella tavalla miellyttävän hahmon, jonka ailahteleva luonne ja silmitön röyhkeys on ihailtavaa seurattavaa näin katsojan näkökulmasta katsottuna. Vaikka vihaammekin jollain tasolla kyseistä hahmoa ja hänen kapeakatseista asennettaan, on hänessä paljon inhimillisiä piirteitä, joihin katsoja voi samaistua vähintään pinnallisella tasolla.

The Power of the Dog on mainio elokuva, joka tarjoaa katsojalle paljon ihailtavaa. Vaikka se ei mukaansatempaavin olisikaan luonteeltaan, osaa se kertoa kiehtovan tarinan, joka paranee loppua kohden huomattavasti. Ongelmanahan ei ole itse materiaali tai varsinaisesti sen toteutustapakaan, vaan pikemminkin se, ettei teos tunnu koskaan yltävän siihen tasoon, mihin se olisi voinut parhaimmillaan yltää. Siitä puuttuu se viimeistelevä piirre, mikä erottaisi sen muista Netflix-alkuperäiselokuvista. Viimeisestä niitistä on kuitenkin mainittava se, että viimeisin kuva on poikkeuksellisen pysäyttävä ja kevyesti paras hetki koko elokuvassa.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 10.2.2022

Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com