The Shape of Water (2017) - arvostelu

 

Ohjaus: Guillermo del Toro
Pääosissa: Sally Hawkins, Octavia Spencer, Michael Shannon,
Doug Jones, Richard Jenkins, Michael Stuhlbarg, David Hewlett, Nick Searcy,
Stewart Arnott, Nigel Bennett, Lauren Lee Smith, Martin Roach
Genre: Fantasia, Draama, Romantiikka
Kesto: 2 tuntia 3 minuuttia

Guillermo del Toro. Mitä teille tulee mieleen kyseisestä herrasta? Itselleni del Toro edustaa modernin elokuvataiteen omaperäisimpiä visioita, joiden tasolle ei kuka tahansa kyllä yllä parhaimpinakaan päivinään. Mies on tullut tutuksi Pan's Labyrinth -elokuvan myötä, joka vei minulta ensimmäisellä katsastuskerralla jalatkin mennessään. Tämän jälkeen herran filmografia on alkanut kiinnostamaan yhä enemmän ja enemmän. Tällä kertaa suuntaamme katseemme kuitenkin vuonna 2017 ensi-iltansa saaneeseen The Shape of Water -elokuvaan, joka todella säväytti katsojia ympäri maailman.

Teoksen ideointi lähti liikkeelle ohjaajan arvokkaista lapsuudenmuistoista, jotka yhdistyivät Universal Picturesin tuottamaan ikoniseen Mustan laguunin hirviö -elokuvaan. Pienenä poikana elokuvaa katsonut del Toro inspiroitui näkemästään ja alkoi ajatuksen tasolla miettimään omaa versiota klassikkoelokuvasta. Vuosia myöhemmin hän sai mahdollisuuden pistää elokuvan tuotannon käyntiin ja ikuistaa pitkäaikaisen visionsa valkokankaille. Lopputulos toi hänelle mainetta ja kunniaa monen massiivisen pääpalkinnon myötä, mutta oliko se tosiaankin niin fantastinen kokonaisuudessaan?


Elisa on mykkä, viittomakieltä käyttävä nainen, joka löydettiin pienenä vauvana joen vierestä ikävältä näyttävät vammat kaulassaan. Vuosia myöhemmin kylmän sodan aikaan hän löytää työpaikan siivoojana baltimorelaisesta hallituksen ylläpitämästä salaisesta laboratoriosta, joka erikoistuu pääosin avaruusteknologiaan ja -tieteisiin. Tärkeän työnsä avulla hän pystyy elämään hyvin rutiininomaista elämää. Elisan ainoat ystävät ovat naapurissa asuva keski-ikäinen Giles, sekä työkollegana toimiva Zelda.
 
Hän viettää mielellään aikaansa katsellen erilaisia televisio-ohjelmia, elokuvia ja lukien kirjoja. Eräänä päivänä laboratorioon tuodaan meren syvyyksistä jotain mysteeristä, minkä pitäisi muuttaa sodan asetelmia suotuisammiksi yhdysvaltalaisille. Elisan uteliaisuus alkaa odotetustikin heräämään ja tämä aloittaakin tapahtumien ketjureaktion, jonka pitäisi olla mahdollista vain saduissa. Mitä vedellä täytetystä kapselista löytyykään? Vastaus elämän ahdinkoon vai jotain muuta?


The Shape of Water on juuri sellainen teos, minkälaisen Guillermo del Toron uskoisikin tekevän - fantastisen ja satumaisen upean. Ei ainoastaan, että se tempaa katsojan kuin katsojan mukaansa omaperäisen maailman uumeniin, mutta tarjoaa teos myös paljon samaistuttavia ja tärkeitä teemoja meidän pohdittavaksemme. Kyseistä elokuvaa yleensä kritisoidaan ''mitäänsanomattomasta'' sisällöstään tai siitä, että se keskittyy enemmän visuaaliseen esillepanoon kuin tarinaansa. Itse nojaan kuitenkin suurimmaksi osaksi tätä väitettä vastaan.

Kyllä, elokuva keskittyy vahvasti tyyliinsä, tunnelmaansa ja visualisuuteensa, joka korostaa konseptin fantasiapainoitteista ja satumaista materiaalia keskeisellä tavalla. Samaan aikaan sillä on kuitenkin jotain tärkeää kerrottavanaan ihmisen sisäisestä tyhjiöstä, joita monet meistä kokevat ja tuntevat rutiininomaisesti päivittäisellä rytmillä. Tämä tyhjiö voi johtua monesta eri syystä. Se voi johtua esimerkiksi siitä, että joku on menettänyt rakkaan läheisensä tai mahdollisesti siitä, ettei elämä ole tuntunut kovin tuotteliaalta omien toimien ja saavutuksien valossa.


Tässä elokuvassa jokaisella keskeisimmällä hahmolla tuntuu olevan jonkin sortin tyhjiö täytettävänään. Sally Hawkinsin esittämä Elisa tuntee olonsa väärinymmärretyksi ja toissijaiseksi oman erikoislaatuisen tilansa vuoksi. Vaikka elämä on muuten ihan kontrollissa ja kaikki tärkeimmät asiat ovatkin väkevästi ruodussa, jokin tuntuu olevan aina vinossa etenkin ihmiskontaktien puolesta. Elisa tiedostaa, ettei kukaan pysty hyväksymään häntä sellaisenaan kuin hän on - ei oikeasti, sillä 1960-luvulla ei ihmisoikeuksista paljoakaan välitetty. Palaamme tähän kohta uudestaan...

Laboratorioon tuotu kapseli pitää sisällään Etelä-Amerikan vesistöistä löydetty amfibinen olento, jota alueella asuneet alkukantaiset ihmiset ovat vuosien ajan pitäneet jonkin sortin jumalana. Michael Shannonin esittämä eversti Richard Strickland vastaa operaation kulusta ja olennon hallussapidosta. Hän nimittää Michael Stuhlbargin esittämän Robert Hoffstetlerin pitämään silmällä olennon elinarvoja ja repimään siitä irti kaiken, mistä Yhdysvallat hyötyisivät kylmässä sodassa Neuvostoliittoa vastaan. Elisa pääsee työnkuvansa vuoksi lähelle tutkittavaa olentoa siivoamaan enimmäkseen everstin jättämiä jälkiä.


Pian hän onnistuu kommunikoimaan olennon kanssa ja hieman erikoisempi rakkaustarina on valmis alkavaksi. Kyse ei ole vain siitä, että Elisa rakastuu amfibiseen olentoon, vaan pikemminkin siitä, mitä tämä rakkaus meinaa hänelle itselleen. Hän on koko elämänsä ajan tottunut elämään siinä uskossa, että invalidina häntä pidetään niin sanotusti toissijaisena ihmisenä - eli alempiarvoisena. Rakkaustarinan eskaloituessa hän huomaa, että olento näkee hänet sellaisenaan kuin hän on ilman ylimääräistä arvostelua, mitä nainen ei ole kokenut pitkään aikaan. Olento täyttää hänen sisällään humisevan tyhjiön, joka on kummitellut tämän mielen perukoilla jo pitkään.
 
Samaan aikaan menettäessään vapautensa tämä olento ei enää saa osakseen jumaloitua ihailua, vaan puhdasta kidutusta ja hävitystä. Hän kaipaa vapautta ja huomaavaisuuttta, jota Elisa yllättäen tarjoaa. Taas yksi tyhjiö on täytettävänä. Eversti Strickland täyttää taas omaa tyhjiötään satuttamalla Doug Jonesin esittämää olentoa fyysisin keinoin. Omaan tavalliseen perhe-elämäänsä tylsistynyt ja radikaaleihin periaatteisiinsa takertunut mies ei tunnu löytävän enää intoa arjestaan, minkä vuoksi sen purkaminen tutkittavaan tuntuu niin voimaannuttavalta ja miellyttävältä.


Teemoista voisi puhua vaikka loputtomiin, mutta nyt on kyllä edettävä ajatuksissa eteenpäin. Olette varmasti jonkin sortin kokonaiskuvan rakentaneet pointtieni pohjalta. The Shape of Water on temaattisesta näkökulmasta katsottuna loistava elokuva, joka onnistuu myös suurimmaksi osaksi vakuuttamaan rakenteellisesta näkökulmasta katsottuna. Tarina on pääosin huollellisesti rakennettu ja haudutettu kokonaisuus, joka alkaa kuitenkin loppua kohden muuttumaan hieman ennalta-arvattavaksi. Juustoisesta, mutta kauniista lopetuksestaan huolimatta elokuva vakuuttaa katsojan varteenotettavuudestaan.

Audiovisuaalinen puoli on mestarillisella tasolla, eikä asiasta voi edes inttää vastaan. Satumaisesta tunnelmallisuudestaan ja upeasta visuaalisesta esillepanosta tunnettu ohjaaja tekee sen taas. Ei ainoastaan, että elokuva tuntuu tuovan ihka oikean sadun eloon, mutta se todella vaikuttaakin sellaiselta perimmiltään. Värimaailma käyttää hyväkseen sinertäviä sävyjä korostaakseen elokuvan fantasiapainoitteista luonnetta, eikä kuvien asettelustakaan voi valittaa ollenkaan, sillä ne muistuttavat kuin tauluja konsanaan. Alexandre Desplat räjäyttää pankin sävellyksillään, jotka istuvat elokuvaan kuin sukka jalkaan konsanaan.


The Shape of Water on loistava aikuisille suunnattu satu, joka ei ainoastaan onnistu lyömään katsojaa ällikällä laadukkaan teknisen toteutuksensa puolesta, mutta elokuvan tematiikka ja opit erottuvat osakseen samaistuttavien piirteidensä ansiosta. Käytännön efektit ovat loisteliaat. Etenkin amfibiseen olentoon käytetty aika paistaa huolellisuudellaan näytön läpi. Näyttelijäkaarti toimii näytöllä aukottomalla tavalla, vaikka selkeät tähdenlennot nähdäänkin Sally Hawkinsin ja Michael Shannonin suorituksien muodossa. Guillermo del Toro tuo henkilökohtaisimman teoksensa upeasti näytön toiselle puolelle katsojan vastaanotettavaksi, eikä materiaalista voi muuta kuin pitää.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 14.2.2022
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit

  1. Jännä yhteensattuma, että kirjoiti tästä eilen arvostelun ylläpitämääni Leffakulinaristi-blogiin, joten saitko idean siitä vai näitö elokuvan nyt vasta ensimmäistä kertaa?

    Joka tapauksessa hyvä leffa ja Del Toron 2.paras leffa tuoreen Nigghtmare Alleyn(josta myöskin kirjoitin arvostelun) jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En taida seurata blogiasi missään muodossa, joten ihan puhtaasta yhteensattumasta on kyse. Toisiksi paras on minunkin kirjoissa toistaiseksi Pan's Labyrinthin jälkeen ja Nighmare Alleyn edellä.

      Poista

Lähetä kommentti