Hämähäkin sydän | Spiderhead (2022) - arvostelu

 

Ohjaus: Joseph Kosinski
Pääosissa: Chris Hemsworth, Miles Teller, Jurnee Smollett,
Tess Haubrich, BeBe Bettencourt, Mark Paguio, Sam Delich, Joey Vieira,
Daniel Reader, Ron Smyck, Stephen Tongun, Nathan Jones
Genre: Scifi, Jännitys
Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

On aika palata Netflix-alkuperäiselokuvien pariin, kun vuoroon astuu vuonna 2022 julkaisunsa saanut Hämähäkin sydän. Elokuvan ohjauksesta vastaa yhdysvaltalainen Joseph Kosinski, joka yllätti hiljattain koko maailman loistavalla Top Gun: Maverick -jatko-osallaan. On siis hyvin kiehtovaa nähdä, miten mies pärjää täysin erilaisen konseptin kanssa. Hämähäkin sydän perustuu George Saundersin dystopiseen ''Escape from Spiderhead'' -novelliin, joka painettiin ensimmäistä kertaa The New Yorker -lehteen. Onko elokuva muiden Netflix-tuotantojen tapaan pääosin mitäänsanomaton teos vai oliko sillä ässä hihassaan?

Futuristinen Spiderhead on huippuluokan vankilaitos, joka kokeilee laboratoriossa muovailtujen tutkimuskemikaalien vaikutusta ihmisiin. Koehenkilöt ovat valtion vankeja, jotka ovat antaneet suostumuksensa vapaaehtoiseen osallistumiseen tutkimustyön vuoksi. Palkkioksi vaivasta he saavat monen sortin vapauksia ja etuoikeuksia, mutta lisäksi myös mahdollisen tuomion leikkauksen, joka antaisi heille mahdollisuuden palata tavallisen elämän äärelle jossain vaiheessa elämänsä aikana. Yksi vapaaehtoisista vangeista alkaa kuitenkin epäilemään paikkaa ja sitä johtavaa lääketieteellistä neroa.


Spiderheadin ensiluokkainen vankilayksikkö sijaitsee keskellä trooppista saaristoa tuntemattomalla alueella, jossa testataan uunituoretta tunteidensäätelylääkitystä. Vieraanvaraisena ja sympaattisena lääketieteellisenä nerona tunnettu Chris Hemsworthin esittämä Steve Abnesti valvoo ohjelmaa avustajansa Mark Paguion esittämän Markin kanssa, jotka ovat jo viimeisen läpimurron kynnyksellä. Varsinaista selkoa ei ole siitä, mihin kyseisiä aineyhdistelmiä käytetään tai mitä varten niitä kehitellään, mutta niiden toimivuus alkaa lähestymään jo viimeisiä vaiheita.

Vankilan kyseenalaiset alkuasetelmat ovat hyvin kiehtovat monesta näkökulmasta katsottuna. Paikkaa pyörittävä Steve on ottanut tärkeimmäksi tehtäväkseen luoda pitäviä luottamussiteitä vankiensa kanssa. Pitkäaikaisia rangaistuksia istuvat asukit saavat asua omissa tilavissa huoneissaan, tehdä kotitöitä päivärutiinin ylläpitämiseksi ja liikkua vapaasti tontilla vailla vartijan jatkuvaa valvontaa. On erikoista nähdä, etteivät elinkautisia tuomioita istuvat vangit niskuroi ollenkaan valtakoneistoa vastaan, vaan pikemminkin tekevät kaiken pyydetyn yhteisymmärryksessä Steven kanssa.


Vankeja ei uhkailla väkivallalla tai millään muullakaan kriittisellä ratkaisulla, vaan neuvottelut käydään hyvätahtoisessa yhteishengessä kahden osapuolen välillä levollisissa merkeissä. Niin kauan kuin kukaan ei nouse vastarintaan, voivat ensiluokkaiset vapaudet jatkua kellon ympäri. Seuraamme elokuvassa tapahtumia pääosin kahdesta näkökulmasta katsottuna. Toinen keskittyy Steven ja Markin kulissien takana tapahtuviin järjestelyihin, sekä tutkimusten läpiviemisiin, kun taas toinen Miles Tellerin esittämän Jeffin vaihteleviin kokemuksiin koekaniinin roolissa. Seuraammekin tarinassa, kuinka Jeff alkaa pikkuhiljaa epäilemään Steveniä ja tämän epinhimilliseltä vaikuttavaa tutkimustyötä.
 
Epäily muuttuu nopeasti suoraviivaiseksi psykologiseksi sodaksi, kun molemmat osapuolet yrittävät päästä valta-asemaan toistensa pään sisälle. Tilanne alkaa toden teolla eskaloitumaan, kun ensimmäinen vakava tekninen toimintahäiriö ilmenee eteen aiheuttaen järkyttävän sotkun siivottavaksi. Elokuvassa pompotellaan ajatusta inhimillisyydestä ja sen puutteesta tutkimuksissa, joiden tulokset ovat selkeästi suuntautumassa valtion isojen herrojen käyttöön. Ohjaaja Joseph Kosinski viittaileekin ajoittain hyvin kiehtovia mahdollisuuksia, joita elokuvassa voisi käsitellä rivien välissä, mutta tällä kertaa keskittyminen suuntautuu kuitenkin huomattavasti pienemmälle alueelle.


Vaikka Hämähäkin sydän -elokuva onkin monella tapaa hyvin lupaava tapaus konseptinsa puolesta, tuntuu siltä puuttuvan sitä vaadittavaa puhtia ja potkua, jotta sen sanoma tuntuisi merkityksellisemmältä ja osuvammalta. Tuotos muistuttaakin tässä muodossa vain ylivenytettyä keskitasoista Black Mirror -sarjan jaksoa, jossa pähkäillään kehittyneen teknologian suurimpia mahdollisuuksia, sekä riskejä. Vaikka tässä elokuvassa ei olekaan kyse koneen ja ihmisen välisestä suhteesta, on se idea siltikin läsnä monella tapaa. Ihmiset turvautuvat mielellään kehittelemäänsä teknologiaan, vaikka se voisikin viedä pohjan alta.
 
Kun on kyse täydellisyyden saavuttamisesta, jotkut osapuolet tekevät kaikkensa sen saavuttamiseksi, vaikka se maksaisi mitä tahansa heille. Tässä asetelmassa moraaliset kysymykset nousevatkin pinnalle automaattisesti kummittelemaan mieltä. Niiden vastaanottamisesta tekee hankalaa kuitenkin kaksipuolinen dilemma, joka varjostaa asetelmaa entisestään. Vaikka koekaniineina toimivatkin pitkäaikaistuomioita istuvat vangit, pitäisi heilläkin olla ihmisoikeuksia asiassa. Samaan aikaan taas he ovat tehneet järkyttäviä asioita ja antaneet suostumuksensa tutkimuksiin osallistumisesta, joten sopimuksen on pidettävä sen luonteesta huolimatta.


Elokuva on rakenteellisesta näkökulmasta katsottuna asiansa ajava kokonaisuus, joka yrittää parhaansa mukaan pohjustaa käsiteltäviä hahmoja ja heidän historiaansa. Pystymme jollain tasolla investoitumaan päähahmojen koettelemuksiin, jotka kieltämättä tuovat konseptille vaadittavaa syvyyttä. Tunnelmallisesti elokuva kuitenkin poikkelehtii vähän siellä sun täällä tehden hallaa kokonaiskuvalle, jolla tuntuu olevan pienoionen identiteettikriisi meneillään koko ensimmäisen puoliskon aikana. Vasta toisella puoliskolla määränpää alkaa tarkentumaan ja materiaali tasoittumaan yhtenäisemmäksi. Vaikka korjausliikkeitä onnistutaankin tekemään, on elokuva hyvin kaksijakoinen kokemus.

Hämähäkin sydän on lupaavuudestaan huolimatta hyvin ristiriitainen tapaus kaiken kaikkiaan. Vaikka Netflix-striimauspalvelun mittapuulla elokuva onkin kiehtova ja omaperäinen, tuntuu se turhan usein sortuvan ennalta-arvattaviin ratkaisuihin. Samaan aikaan se osaa yllättää muutamalla ratkaisullaan, joita ei sillä hetkellä uskonut edes mahdolliseksi. Elokuva on siis sekä duuri-, että mollivoittoinen vuoristoratakokemus, joka voisi huolellisemmalla hiomisella olla jopa varsin mainiota viihdettä. Tässä muodossa se ei ole valitettavasti käytettävän ajan väärti, vaan osittainen hukattu mahdollisuus, minkä vuoksi käteen jää vain toivo paremmasta.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 21.6.2022
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit