Ohjaus: Adam Robitel
Pääosissa: Lin Shaye, Angus Sampson, Leigh Whannell,
Spencer Locke, Caitlin Gerard, Bruce Davison, Ava Kolker,
Kirk Acevedo, Josh Stewart, Tessa Ferrer, Javier Botet
Genre: Kauhu, Mysteeri, Jännitys
Kesto: 1 tunti 43 minuuttia
Insidious-elokuvasarja on ollut monella tapaa sekä yllättävä ilmestys, että turhauttava odotus. Ensimmäinen osa yllätti painostavan piinaavalla tunnelmallaan, toinen osa kiehtovalla maailman avarruksellaan ja kolmas osa taas hyppäsi ajassa taaksepäin tarjotakseen turhimman sivutarinan, mitä elokuvasarja ei tuntunut edes tarvitsevan. Viimeisimmän osan myötä keskustelut jatkosta alkoivat kuitenkin käymään kuumina, koska se onnistui tienaamaan edellisten osien lailla tarpeeksi seuraavaa elokuvaa varten.
Insidious: The Last Key -elokuvan julkaisu ajastettiin vuodelle 2017 ja tekijätiimi saatiin nopeasti kokoon tuotannon käynnistämiseksi. Ohjaajaksi valittiin yhdysvaltalainen Adam Robitel ja tutut naamat palasivat takaisin rooleihinsa esittämään omia hahmojaan. Elokuva menestyi lippuluukuilla jopa paremmin kuin aikaisemmat osat, vaikka vastaanotto olikin pääosin negatiivista. Nyt herääkin kysymys, että onko elokuvasarja muuttumassa pelkäksi rahastuskassaksi vai onko tekijöillä oikeasti jotain merkityksellistä lisättävää kokonaisvaltaiseen tarinaan?
Vuonna 1953 lapsuuttaan tukalissa oloissa elävä Elise asuu vanhempiensa ja nuoremman veljensä Christianin kanssa autioituneessa Five Keys -kaupungissa, New Mexicossa. Eräänä iltana lapset kohtaavat aaveen makuuhuoneessaan. Peloissaan oleva Christian yrittää etsiä pilliään, jonka heidän äitinsä Audrey on antanut pojalle kutsuakseen tarvittaessa apua. Poika ei löydä sitä, minkä vuoksi hengellisiin asioihin skeptisesti suhtautuva isä Gerald säntää huutojen täyttämään huoneeseen raivoissaan. Tämä kyseenalaistaa Eliseä tapahtuneesta, joka kertoo nähneensä hengen.
Koska isä ei siedä paranormaaleja selityksiä, antaa hän tytölle kepistä ja lukitsee tämän kellariin. Siellä Elise avaa salaperäisen punaisen oven ja päästää vapaaksi demonisen hengen, joka johtaa odottamattomaan tragediaan. Vuosikymmeniä myöhemmin meediona toimiva nainen kollegojensa Specsin ja Tuckerin kanssa lähtevät auttamaan miestä hädässä, joka kokee paranormaaleja ilmiöitä talossaan. Pian Eliselle kuitenkin selviää, että kyse on hänen lapsuuden kodistaan ja samaisista hengistä, jotka aiheuttivat hänelle paljon vaivaa lapsena.
Ollakseni rehellinen kanssanne, en odottanut Insidious: The Last Key -elokuvalta juuri mitään edellisen osan keskinkertaisuuden vuoksi. Minusta alkoi pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että elokuvasarjan rahkeet riittivät vain kahteen ensimmäiseen osaan, jotka sitten punoutuivatkin yhdeksi miellyttäväksi kokonaisuudekseen. Onnistuuko tämä toiseksi esiosaksi tarkoitettu elokuva kääntämään kurssin takaisin ylöspäin vai jatkammeko samalla linjalla edeltäjän kanssa? Vastaus on kieltämättä ristiriitainen, kuten on myös itse tuotoskin.
Sanotaanko näin, että vaikka Insidious: The Last Key ei paljoakaan hurraa-huutoja ansaitse toteutuksensa puolesta, tuntuu se olevan merkittävämpi osa kokonaiskuvasta katsottuna kuin lähes täysin sivulliseksi seikkailuksi jäänyt edeltäjänsä. Tällä kertaa Lin Shayen esittämä Elise Rainier on kaiken keskipisteenä, kun hyppäämme ajassa taaksepäin alustamaan tarinaa hänen näkökulmastaan katsottuna. Elokuva alustaa asetelmansa paneutumalla naisen traumaattiseen menneisyyteen, joka on täynnä vakavia ja kauhistuttavia asioita.
Vaikka ensimmäinen esiosa olikin keskinkertainen parhaimmillaan vailla pätevää syytä olemassaololleen, tämän elokuvan aikahyppy menneisyyteen tuntuu paljon luontevammalta ja järkevämmältä kuin mitä tuo tuotos onnistui tarjoamaan. Tämä johtuukin siitä, että itse tarina ja lähestymistapa siihen on astetta henkilökohtaisempi kuin aiemmin. Ei ainoastaan, että lähdemme viemään tutun hahmon taustaa yhä pidemmälle, mutta meillä on tällä kertaa parempi syy sille ja mahdollisuus investoitua tiukemmin tarjontaan.
Vaikka perusteiltaan idea onkin mainio, ei se tarkoita kuitenkaan sitä, että kyseinen elokuva mantereita liikuttelisi toteutuksellaan. Elokuvasarja on käsitellyt alusta asti perheiden sisäisiä ongelmia ja niistä koituvia traumoja, joita lähdetään sitten puimaan henkimaailman avustuksella läpi. Vaikka tässä elokuvassa tuntuukin alkuun olevan varsin pätevää draamaa sen pohjalta, jäävät kauhuaspektit yllättävänkin pieneen rooliin loppujen lopuksi. Tämän vuoksi tunnelma alkaakin muuttumaan hieman odottelevammaksi ja kärsimättömämmäksi.
Neljännestä osasta on toki nostettavissa muutamia ensimmäiselle elokuvalle tyypillisiä hienovaraisemman kauhun elementtejä, mutta ei tarpeeksi paljon, että ne jäisivät kummittelemaan mielen perukoille. Sen tarjonta nojaa jälleen kerran pääosin vain äkkinäisiin hyppysäikäytyksiin, jotka näkee katsojana jo kaukaa. Myönnettäköön, että kaipaan kovasti elokuvasarjan ensimmäistä osaa mukailevaa kaaosta ja intensiivisyyttä, mitkä ovat elokuvien edetessä alkaneet valumaan olemattomiin.
Vaikka Elise toimiikin päähahmona mainiosti, jäävät sivuhahmot poikkeuksellisen yksiulotteisiksi ja monella tapaa karikatyyrimäisiksi puupökkelöiksi. Asiaa ei tietenkään helpota se, että ailahteleva käsikirjoitus tuntuu lupaavan ensimmäisen puoliskon jälkeen vaeltelemaan omille teilleen. Toinen puolisko nimittäin lähtee hieman laukalle materiaalinsa puolesta. Kyse ei ole ainoastaan dialogista, vaan myös niistä lukuisista ideoista, joita survotaan väkisin kokonaisuuteen mukaan.
Ottaen huomioon, että elokuva käsittelee vaativia teemoja ja alkuun onnistuukin vakuuttamaan katsojan tarpeellisuudellaan, on lopetus kieltämättä huvittavaa seurattavaa kaikkine saippuaoopperaa mukailevine lisäyksineen. Demonisena henkenä toimiva KeyFace jää kiehtovasta luonteestaan huolimatta varsin mitäänsanomattomaksi ja aliravituksi antagonistiksi. Elokuva yhdistyy lopulta elokuvasarjan ensimmäiseen osaan, mikä taas sulkee ympyrän yhtenäiseksi aikajatkumoksi. Insidious: The Last Key on turhauttava kokemus kaiken kaikkiaan.
Vaikka kaikki lupaavat työkalut olivatkin esillä ja käytettävissä, tuntuivat tekijät kadottavan itsensä loppua kohden pitkälle kaukaisuuteen, joka koostui vain monista sekalaisista ja toinen toistaan kumoavista ideoista. Elokuva on edeltäjänsä tapaan keskinkertainen, mutta pelkän alkupuoliskonkin puolesta sillä on kuitenkin hiukan merkityksellisempi asema kokonaiskuvassa. Ehkä se todellinen visio ulottuikin vain kahden ensimmäisen elokuvan mittaiseksi, koska esiosat ovat olleet enemmän tai vähemmän keskinkertaisia pettymyksiä. Sääli...
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 1.7.2023
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti