Aquaman and the Lost Kingdom (2023) - arvostelu

 

Ohjaus: James Wan

Pääosissa: Jason Momoa, Patrick Wilson, Yahya Abdul-Mateen II,

Amber Heard, Randall Park, Dolph Lundgren, Temuera Morrison,

Martin Short, Nicole Kidman, Vincent Regan, Pilou Asbæk

Genre: Toiminta, Seikkailu, Fantasia

Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia

DC Extended Universe -elokuvasarjaksi nimitetty jatkumo on puuduttavan pitkän tekohengityksen päätteeksi siirtymässä vihdoin historian kirjoihin kymmenen vuoden ailahtelevan uurastuksen jälkeen. Kuten olen aiemminkin maininnut teksteissäni, tämä elokuvasarja on ollut minulle tärkeä monestakin näkökulmasta katsottuna. Ei ainoastaan, että se herätti takaisin roihuavan kiinnostukseni elokuviin yleisellä tasolla, mutta pääsin myös sitä kautta takaisin käsiksi lapsuuteni kiinnostuksen kohteisiin.

Valitettavasti ajan myötä lupaava alku alkoi muuttamaan elokuvasarjaa todella epämääräiseksi ja sekavaksi kokonaisuudeksi, joka tuntui enemmän turhauttavan katsojia kuin sementoivan paikkaansa populäärikulttuurin keskiössä mitä pidemmälle sitä venytettiinkin. Toisaalta kaikki asiat johtavat jonkin sortin päätökseen olkoot se hyvässä tai pahassa. Tällä kertaa kyse on vain DC Extended Universe -elokuvasarjasta, jota tullaan muistelemaan vuosien mittaan varmasti sekä lämmöllä, että inholla.

Aquaman and the Lost Kingdom on vuonna 2023 ensi-iltansa saanut supersankarielokuva, jonka ohjauksesta vastaa myös edellisen osan ohjannut australialainen elokuvaohjaaja James Wan. Vaikka ensimmäinen Aquaman-elokuva olikin huvittava myös tahattomasta näkökulmasta katsottuna, osasi se miellyttää silmää silmäkarkillaan ja viihdyttää poikkeuksellisen mukaansatempaavalla luonteellaan. Nyt onkin vuorossa jatko-osa, jolla ei ole enää paineita harteillaan - ei vastaanoton, eikä tienestin puolesta.

Tekijät tietävät tasan tarkkaan, että elokuvasarja on tullut jo päätökseensä tämän elokuvan myötä, ja että sitä ei pelasta enää minkään tason ihme. Odotukseni sitä kohtaan olivatkin näistä yllämainituista syistä todella alhaiset. En antanut edes sisäisen lapseni innostua julkaisusta, vaikka olisinkin ehkä jollain tasolla halunnut antautua sen vietäväksi. Tyhjiötä on vaikea paikata tai lievittää, kun se on jo juurtunut sisimpään pysäyttämättömän vääjäämättömyytensä vuoksi.

Arthur Curry, eli Vesimies, on hiljattain kruunattu Atlantiksen hallitsijaksi kukistettuaan vihamielisen veljensä Ormin valtaistuimelta. Tätä nykyä hän yrittääkin tasapainotella elämäänsä pinnan molemmin puolin. Mies on mennyt naimisiin Meran kanssa ja saanut tämän kanssa Arthur Jr. -nimisen pojan, jota he kasvattavat kuivalla maalla Tom-isoisä apunaan. Byrokraattiset ja diplomaattiset vastuutehtävät tylsistyttävät Arthuria, joka tittelistään huolimatta tuntee olonsa varsin voimattomalta atlantilaisen neuvoston edessä.

Samaan aikaan kostonhaluinen David Kane, eli Black Manta, yrittää metsästää Vesimiestä kuumeisesti, mutta huonolla onnella. Hänen alaisuudessaan toimivan meritieteilijä Stephen Shinin tutkimus tuntuu kuitenkin kiinnostavan miestä, sillä kohteena ovat muinaiset atlantilaiset esineet, jotka voisivat mahdollisesti toimia vastauksena tämän ongelmiin. Etsintöjen aikana David löytääkin mustan kolmikärjen, jonka kautta syväjäässä vuosisatoja rypenyt omistaja Kordax pääsee käsiksi uuteen pelinappulaansa.

Kuten alkuun mainitsinkin, Aquaman and the Lost Kingdom on elokuva, jolta en odottanut juuri mitään erikoista vastineeksi käytetylle ajalleni. Toivoin toki, että se yrittäisi parhaansa mukaan edes viihdyttää ja toimia miellyttävän yksinkertaisena lopetuksena elokuvasarjalle. Onnistuiko se lopulta siinä? Sanotaanko alkuun näin, että vaikka elokuvalla onkin jonkin verran lupaavaa potentiaalia käytettävänään, jää takaisinmaksu varsin kaksijakoiseksi vastaanotettavaksi. Tämä tosin johtuu monesta muuttujasta, joihin paneudumme tuota pikaa...

Ottaen huomioon, että elokuvan tuotanto roihusi helvetillisissä liekeissä päälle kaatuvien seinien ja muiden ulkoisten ongelmien vuoksi, on lopputulos jollain tasolla jopa parempi kuin mitä osasin siltä edes odottaa ennakkoon. Ei, Aquaman and the Lost Kingdom ei ole missään nimessä loistava elokuva - kaukana siitä. Siitä huolimatta se ainakin yrittää parhaansa mukaan pitää hauskaa ja vaikka jälki onkin lopulta todella ailahtelevaa, on sillä ihan hyviäkin elementtejä tarjottavanaan.

Elokuva on kuin jatkuva vuoristorata, joka ei meinaa pysyä millään omilla raiteillaan. Sillä on paljon sanottavaa ja kerrottavaa, mutta kestoonsa suhteutettuna jopa liian vähän aikaa käsitellä kaikkia niitä ilmenneitä ideoita mahdollisimman merkityksellisellä tavalla. Tarina nojaa vahvasti ympäristöpolitiikkaan ja perhekeskeisiin teemoihin, joihin ei sitten kuitenkaan syvennytä tarpeeksi, jotta välittäisimme lopputulemasta sen enempää. Yritystä toki on, mutta yksinkertaisempi tarinakokonaisuus olisi tässä tapauksessa toiminut ehkä paremmin. 

Jason Momoan esittämä Vesimies ja Patrick Wilsonin esittämä Orm pelaavat elokuvassa jopa yllättävän hyvin yhteen, vaikka dialogi ei aina tuekaan heidän miellyttävää yhteiskemiaansa. Nämä kaksi herraa läpikäyvät kuitenkin ne ''merkityksellisimmät'' hahmokaaret elokuvan aikana, joihin pystyi edes alkeellisella tasolla investoitumaan katsojan näkökulmasta katsottuna. Yahya Abdul-Mateen II:sen esittämä Black Manta taas on miellyttävä paluumuuttaja antagonistin rooliin, vaikka hahmon motiivit eivät poikkea aiemmasta juuri ollenkaan.

Amber Heard palaa takaisin Meran rooliin, mutta esiripun takana tapahtuneet asiat ovat selkeästi vaikuttaneet hänen ruutuaikaansa negatiivisesti, sillä hänellä pitäisi olla loogisesti tarinan näkökulmasta katsottuna paljon suurempi rooli kokonaiskuvassa. Hän ilmestyy aina kuin tyhjästä juuri silloin, kun tilanne vaatii hahmon läsnäoloa, mutta ei juurikaan muussa tapauksessa. Kiehtovimpana lisänä nostaisin ehdottomasti Pilou Asbækin esittämän Kordaxin, joka toimii tavallaan tärkeimpänä antagonistina tarinalle, mutta joka operoi pidemmän aikaa kuitenkin etäältä ja kädet sidottuina.

Valitettavasti hänen minimalistinen tarinakaarensa jää todella köykäiseksi toteutukseltaan, vaikka potentiaalia olisi voinut olla vaikka mihin. Tarina sellaisenaan ajaa parhaimmillaan asiansa, vaikka käsikirjoitus tuntuukin todella hyppelehtivältä ja kiirehtivältä luonteeltaan. Tähän toki vaikuttaa se, että pitkittyneen jälkituotannon leikkaustoimet ovat olleet brutaaleja ja armottomia perimmiltään. Ei ainoastaan, että kokonaisia kohtauskokonaisuuksia on selkeästi muuteltu, mutta niitä on myös mitä ilmeisimmin poistettu yhtälöstä ongelmien kasvaessa esiripun takana.

Audiovisuaalisesta näkökulmasta katsottuna elokuva jää kuin jääkin edeltäjänsä jalkoihin, vaikka yksittäiset kohtaukset onnistuvatkin yllättämään varteenotettavuudellaan. Laatu kuitenkin poukkoilee rajusti spektrillä puolelta toiselle, mikä ajoittain vetääkin katsojan väkisin illuusiosta ulos. Kuvauksellisesti elokuva yrittää parhaansa mukaan tarjota silmäkarkkia moneen lähtöön, mutta muutamia yksittäisiä ratkaisuja lukuun ottamatta jää tarjonta varsin ailahtelevaksi vastaanotettavaksi. Yksityiskohtiin ei nimittäin paneudutakaan yhtä vakavasti kuin ensimmäisessä elokuvassa.

Aquaman and the Lost Kingdom on keskitasoinen elokuva, joka on selkeästi joutunut pyörremyrskyn silmään toteutuksensa alla. Ei ainoastaan, että sillä on konseptuaalisesta näkökulmasta katsottuna ''pienen pieni'' identiteettikriisi päällä, mutta kontekstuaalisesti se ei onnistu oikein keskittymään mihinkään konkreettiseen kestonsa aikana saadakseen sen merkityksellisyyden vaadittavalle tasolle. Elokuvalla on toki omat hetkensä, joille pystyy antautumaan viihteen nimissä, mutta kokonaisvaltaisesti kokemus on varsin sekava. Elokuvasarjan taival päättyy ironisesti hajanaiselta tuntuvaan antikliimaksiin.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 21.12.2023
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com