Ohjaus: Shinya Tsukamoto
Pääosissa: Tomorowo Taguchi, Kei Fujiwara, Nobu Kanaoka,
Shinya Tsukamoto, Naomasa Musaka, Renji Ishibashi
Genre: Kauhu, Scifi
Kesto: 1 tunti 7 minuuttia
''Soon even your brain will be metal!''
Japanilaista kyberpunkliikettä edustava Tetsuo: The Iron Man on vuonna 1989 ensi-iltansa saanut kauhupainotteinen scifielokuva, joka toimii ohjaaja Shinya Tsukamoton ensimmäisenä kokopitkänä elokuvadebyyttinä. Mies oli aiemmin keskittynyt vain kokeiluhenkisiin lyhytelokuviinsa siirtyen sen jälkeen suoraan kokeellisen teatterin puolelle. Siellä Tsukamoto tapasi monia samanhenkisiä ihmisiä ja sai heidät työskentelemään ensimmäisen elokuvansa parissa.
Kuvaaminen osoittautui kuitenkin poikkeuksellisen vaikeaksi taakaksi, koska suurin osa näyttelijöistä ja kuvausryhmästä hylkäsi tuotannon odottamattomasti. Elokuva saatiin kuitenkin parsittua kasaan lopulla miehistöllä ja se onnistui voittamaan valmiina ollessaan myös pääpalkinnon italialaisessa Fantafestival-elokuvagaalassa. Suosio kasvoi voiton jälkeen massiivisesti ja teos rantautui sen myötä länteen kauhistuttamaan katsojia. Loput onkin sitten historiaa...
Eräänä päivänä japanilainen mies herää painajaisestaan ja huomaan parranajon yhteydessä metallinpalasen sojottavan hänen poskestaan. Pian näitä palasia alkaa itämään muissakin ruumiinosissa ja miehen unet muuttuvat häiritseviksi metalliin suuntautuneiksi seksuaalisiksi fantasioiksi. Hän huomaa pian kehityksen nopeutuvan, mysteerisen vainoamisen alkavan ja ulkomuotonsa muuttuvan. Miksikä mies on hiljalleen muuttumassa? Vai onko tämä kaikki vain painajaismaista unta?
Elokuvan tarinasta ei kannata enempää kertoa, koska paperilla siinä ei varmasti olisi mitään järkeä ilman kontekstia ja se saattaisi myös ottaa jotain pois itse katselukokemuksesta. Nyt omaksi ongelmakseni koituu kuitenkin se, miten pistäisin elokuvan sanoiksi paljastamatta siitä liikaa. Aloitetaan vaikka sillä, etten ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa aiemmin. En kovin useasti ilmaise kokemustani kyseisellä tavalla, mutta tähän elokuvaan se pätee ehdottomasti.
Ohjaaja Shinya Tsukamoto vaikuttaa todella omaperäiseltä kaverilta. Ei välttämättä oman persoonallisuutensa puolesta, vaan pikemminkin hänen työnjälkensä. Elokuva on nimittäin aika mieleenpainuva ja monesta eri näkökulmasta katsottuna. Tarinallisesti se tarjoaa varsin suoraviivaisen kostotarinan, joka on sitten kuitenkin koristeltu täysin umpeen erilaisilla ideoilla ja ratkaisuilla, joita kovin moni ei tunnu tänäkään päivänä käyttävän omissa töissään - ainakaan yhteen liimattuna.
Elokuva vaatii katsojaltaan täydellisen keskittymisen, jotta sen pinnan alla roikkuva sanoma olisi edes alkukantaisesti tavoiteltavissa. Luonteeltaan se on todella psykedeelinen ja armoton kaiken kaikkiaan. Sitä voisi luonnehtia jopa elämykseksi. Tapaukseksi, joka ei välttämättä rakenteellisesta näkökulmasta katsottuna vaikuttaisi kovinkaan erikoiselta fuusiolta. Elokuva säkenöi kuitenkin muilla osa-alueilla poikkeuksellisen upeasti, minkä vuoksi sen varteenotettavuutta ei voi juurikaan kyseenalaistaa.
On ymmärrettävää, ettei se tulisi toimimaan jokaiselle katsojatyypille. Ei ainoastaan, että sen luonne on mielipuolinen, mutta sisältö itsessään on haastavaa vastaanotettavaa sekä esillepanonsa, että häiritsevän kontekstinsa puolesta. Tästä tullaankin tunnelmaan, joka on hyytävää seurattavaa. Ei ainoastaan, että jännitystä luodaan kuin tyhjästä konsanaan, mutta se jää omalla tavallaan jopa elämään lopputekstien rullatessa näytöllä. Koska elokuva on kuin häiriintynyt painajainen, ymmärtää sen täysin.
Audiovisuaalinen toteutus on ensiluokkaisella tasolla. Vaikka kuvaus hyppelehtiikin rajusti eri tyylien välillä, tuntuu sen hyperaktiivinen luonne siitäkin huolimatta käyvän jollain tasolla jopa järkeen. Lähi- ja laajakuvan lisäksi elokuvassa harjoitetaan myös aktiivisesti kuvaamista käden nojalla, sekä pysäytyskuva-tekniikkaa. Nämä vaihtelut tuovat materiaalille omanlaista identiteettiä, jota ei pysty oikein sanoiksi pukemaan. Värimaailma taas on elokuvassa olematon, sillä se on mustavalkoinen.
Jossain määrin se koituu hieman ikäväksikin taiteelliseksi valinnaksi, sillä tuotoksen mielipuolinen leikkaus ei auta materiaalin hahmottamista alkuunkaan. Toisaalta se korostaa yksityiskohtia todella hyvin antaen elokuvalle ikään kuin mekaanisen olemuksen. Efektityöskentely on erinomaista pitkin kestoaan. Käytännön efekteihin on laitettu panosta kunnolla ja se näkyy upeasti lopputuloksessa. Myös Chu Ishikawan sävellykset istuvat elokuvaan hienosti tuoden valtavasti lisäarvoa näytöllä näkyvään.
Tetsuo: The Iron Man on elokuvaelämys, jota kukaan ei tule varmasti unohtamaan. Vaikka se ei välttämättä uppoaisikaan jokaisen - tai kovin monen - katsojan mieltymyksiin, pystyy jokainen varmasti ammentamaan siitä jotain miellyttävää verkkokalvoilleen muistiin. Tarinallisesti se on toki todella suoraviivainen, mutta temaattisesti se yltää todella moneen suuntaan tulkintojensa puolesta, joita pystyy sittemmin spekuloimaan astetta pidemmälle.
Elokuva ammentaa inspiraationsa vahvasti David Cronenbergin mieleenpainuvista ''ruumiskauhu''-elementeistä, David Lynchin unenomaisesta surrealismista, H. R. Gigerin seksuaalissävytteisestä biomekaanisesta taiteesta, sekä Akira-elokuvan dystopiasta. Tetsuo: The Iron Man edustaa aistien ylikuormitusta sen kirjaimellisessa merkityksessä. Rakkaus, seksuaalisuus, kostonhimo ja häiriintynyt kauhu ovat elokuvassa etunenässä tarjoamassa uniikkia audiovisuaalista yhdistelmää.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 22.10.2025
Lähteet: kansikuva www.themoviedb.org, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti