Ohjaus: Destin Daniel Cretton
Pääosissa: Tom Holland, Zendaya,
Sadie Sink, Jacob Batalon, Jon Bernthal,
Tramell Tillman, Michael Mando, Mark Ruffalo
Genre: Toiminta, Seikkailu, Scifi
Kesto: 2 tuntia 25 minuuttia
''Spiders have three life cycles. When between cycles, it can leave the spider vulnerable to threats. And for those spiders who make it through, it amounts to a kind of... rebirth.''
Marvel Cinematic Universe -elokuvauniversumi on ollut jo jonkin aikaa pienessä syöksykierteessä. Vaikka se onkin tarjonnut yksittäisiä osumia viime vuosien mittaan, sillä on ollut valtava työ saada katsojien luottamus takaisin. Jatkumo-ongelmien ohella se on vaikuttanut keskittyvän yhä enemmän erillisiin tarinoihin, jotka eivät enää tunnu yhdistyvän toisiinsa kovinkaan kummoisesti. Ei sinänsä siinä mitään, mutta teokset ovat tuntuneet selkeästi kiirehdityiltä kokonaisuuksilta – minkä vuoksi laatu kärsii.
Tämä katsojille syötetty ajatus yhdistetyistä elokuvista on Marvel Studiosin käsialaa, sillä nykyään kaikki odottavat elokuvien yhdistyvän toisiinsa tavalla tai toisella, antamatta mahdollisuutta omassa rauhassaan toimivalle tarinalle. Jos jotain Marvel Studios on pitkän uurastuksensa aikana onnistunut tekemään oikein, niin Tom Hollandin Hämähäkkimies-elokuvat. Ne ovat yllättäneet kerta toisensa jälkeen tunnollisella lähestymistavallaan alkuperäismateriaaliinsa ja käsiteltävään hahmoonsa.
On pakko myös myöntää, että olen Avengers: Endgamen jälkeen elänyt lähes täydellistä hiljaiseloa kyseisen elokuvasarjan osalta. Järkyttävän tahdin ja valtavan tarjonnan myötä itselleni iski hervoton supersankariähky. Hiljattain olen kuitenkin alkanut kurota umpeen aukkoja elokuvien ja sarjojen osalta, vaikka katsottavaa riittäisi edelleen vaikka muille jakaa. Spider-Man: Brand New Day on vuonna 2026 ensi-iltansa saanut supersankarielokuva, jonka ohjauksesta vastaa yhdysvaltalainen Destin Daniel Cretton.
Mies on vastannut myös yllättävän mainiosta Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings -elokuvasta, joten näytön paikka ison mittakaavan vetonaulassa oli mielestäni täysin ansaittu. Odotukseni olivat jossain määrin innostuneet, mutta sopivan maltilliset. Markkinointimateriaali viittaili moneen eri suuntaan, minkä vuoksi en halunnut ladata elokuvalle aivan järjettömiä odotuksia. Mainittakoon kuitenkin, että fanien teoriat tulevasta suunnasta olivat todella kiehtovia – poikkeuksellisen kiehtovia.
Täti Mayn kuolemasta on kulunut neljä vuotta, ja Peter on nyt aikuinen, joka elää täysin omillaan pyyhittyään itsensä vapaaehtoisesti rakkaittensa elämästä ja muistoista. Taistellessaan rikollisuutta vastaan New Yorkissa, joka ei enää tiedä hänen oikeaa nimeään, hän on omistautunut täysin kaupunkinsa suojeluun – täysipäiväisenä Hämähäkkimiehenä. Vaatimusten kasvaessa paine kuitenkin käynnistää yllättävän fyysisen kehityksen, joka uhkaa hänen olemassaoloaan, samaan aikaan kun outo uusi rikollisten aalto tuo mukanaan yhden hänen tähän mennessä voimakkaimmista uhkatekijöistään.
Spider-Man: Brand New Day on mielenkiintoinen tapaus kaiken kaikkiaan. Toivoin sen etenevän astetta henkilökohtaisemmalle tielle tarinansa kanssa, mutta en ihan näin pää edellä kuitenkaan. Elokuva on nimittäin henkilökohtaisin ja synkin Hämähäkkimies-elokuva koskaan. Ei sillä, etteikö se tarjoaisi hahmolle tuttuja kevyempiäkin hetkiä – niitäkin kyllä riittää –, mutta se oikeasti nojaa emotionaalisella tasolla sellaiseen haarukkaan, että se jopa vähän yllättää aluksi.
Tom Hollandin esittämän Peterin elämä on mullistunut rajusti edellisen elokuvan jäljiltä. Odottamaton paljastus Hämähäkkimiehen henkilöllisyydestä on pyyhitty pois maailmasta, mutta samalla on kadonnut myös hänen todellinen identiteettinsä. Nuori mies aloittaa käytännössä nollasta ja ilman rakasta tätiään. Yksin eläminen suuressa kaupungissa on väistämättä yksinäistä, ja sitä elokuva myös korostaa vahvasti. Peter sai haluamansa, mutta joutui maksamaan siitä valtavan hinnan – kaikki ystävänsä ja tuttunsa.
Nyt ystävällisenä naapuruston Hämähäkkimiehenä Peter tekee sitä, mitä hän on tehnyt ennenkin: auttaa virkavaltaa puhdistamaan kaupungin rikollisista. Vastaan tulee kuitenkin astetta tuntemattomampi uhka, joka aiheuttaa sekasortoa tiellään. Elokuva yrittää parhaansa mukaan yhdistellä erilaisia tarinakokonaisuuksia ja motiiveja, joiden pohjalle koko elämys luodaan hyvin henkilökohtaisella tasolla. Valitettavasti se ei kuitenkaan aina onnistu pitämään seittejään kasassa toivotulla tavalla.
Peterin tarinakaari on sellaisenaan todella vivahteikas ja pohjimmiltaan syvällinen. Nuori mies käy parhaillaan läpi outoa muunnosta, joka pyöräyttää koko lähestymistavan supersankarina olemiseen kertaheitolla. Muutos ei ainoastaan vaikeuta Peterin arkea Hämähäkkimiehenä, vaan se toimii ikään kuin metaforana murrosiälle ja sen tuomille orgaanisille kehon muutoksille. Koska kyseessä on ihmisen ja hämähäkin DNA:n yhdistelmä, tuo se luonnollisesti oman erityisen mausteensa eskaloituvaan tilanteeseen.
Ponnistelut ovat merkittäviä, ja Peter yrittääkin selvitä niistä mahdollisimman luontevasti tekemättä liian riskialttiita ratkaisuja. Kaikkia muutoksia hänkään ei pysty kontrolloimaan tietämyksensä rajoissa, minkä vuoksi hänen täytyy säveltää lennosta useampaan otteeseen – mikä tekee konseptista todella mehevän. Elokuva on paikoitellen todella eeppinen, eikä siitä pääse mihinkään. Kirjaimelliset sarjakuvaviittaukset, lukuisat vierailevat hahmot ja muut yksityiskohdat pääsevät hienosti oikeuksiinsa.
Tarinallisesti se tarjoilee pätevää draamaa – ajoittain jopa kivuliasta sellaista, jos on seurannut kyseistä Hämähäkkimiestä kaikkien näiden vuosien ajan. Se kaikki purkautuu tässä ja nyt, mikä tekee elokuvasta todella merkittävän nimikkohahmolle. Toiminta on vauhdikasta ja räjähtävää kaikin puolin. Tietyt vastakkainasettelut tuovat hienoja hetkiä valkokankaalle ilman, että niitä tarvitsee lypsää keinotekoisesti. Elokuvassa on myös muutamia keveämpiä hetkiä, jotka antavat katsojan hengähtää hetken rauhassa.
Tunnelmallisesti se on tosiaan ehkä vaativin henkilökohtaisella tasolla, ja se näkyy lopputuloksessa. Näiden elementtien tasapaino ajaa asiansa, vaikka välillä tyhjäkäyntiäkin on havaittavissa. Kestolla on mittaa sen verran, että pieni hengähdystauko on jopa odotettavissa. Teknisesti elokuva on todella vakuuttava. Yleensä näin raskaasti efektitäyteiset teokset voivat nykypäivänä erottua häiritsevästi aidosta kuvauspaikasta, mutta tällä kertaa efektityöskentely on sellaisella tasolla, ettei niitä edes välttämättä huomaa.
Seittisvengailu on myös aivan mieletöntä seurattavaa, ja uskaltaisin väittää joidenkin kohtausten yltävän kaikkien aikojen parhaiden keinumiskohtausten joukkoon. Michael Giacchinon sävellykset erottuvat edukseen ja vaikuttavat voimakkaasti emotionaalisella tasolla. Pianonsoitto tuo teemaan vakavuutta ja pahaenteistä luonnetta, mikä istuu elokuvan sielunmaailmaan erinomaisesti. Näyttelijöiden roolisuoritukset yllättävät varteenotettavuudellaan ja niiden myötä hahmoista saadaan irti valtavasti tunnetta pitkin tarinaa.
Spider-Man: Brand New Day on mainio jatko-osa tasaiselle Marvel Cinematic Universe -elokuvasarjan sisäiselle Hämähäkkimies-saagalle, joka pyrkii tuomaan valkokankaalle jotain tavanomaisesta poikkeavaa ja uutta. Kaikki ratkaisut eivät välttämättä osu aivan maaliin asti, mutta punainen lanka pysyy käsissä siitä huolimatta. Sanoisin, että elokuvassa on muutamia hetkiä, joilta toivoisi enemmän sulavuutta ja tietynlaista tasapainoa, mutta loppua kohden tahti tasoittuu tarpeeksi hyvin.
Hahmovierailut tuntuvat ajoittain hieman väkinäisiltä, vaikka ne tarinaan tavalla tai toisella ujutetaankin. Antagonistista on paha mennä sanomaan mitään, sillä se paljastaisi tulevaisuuden suunnitelmat kertaheitolla. Sanotaan kuitenkin näin, että se näyttää kyseisen hahmon myötä todella maittavalta, sillä kyseessä on osa laajempaa kokonaisuutta, joka vie elokuvauniversumin uusille, kiehtoville teille. Osa kannattajien teorioista osui siis oikeaan, kun taas osa osoittautui täysin vääriksi.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 29.7.2026
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti