Ohjaus: Dave Green
Pääosissa: Will Forte, Lana Condor,
John Cena, Eric Bauza, Tone Bell, Martha Kelly,
Luis Guzmán, P. J. Byrne, Candi Milo
Genre: Komedia
Kesto: 1 tunti 43 minuuttia
''Is there anyone in the whole wide world who cares what happens to the Coyote at all?''
Looney Tunes on vuosien 1930 ja 1969 välillä pyörinyt lyhytanimaatiosarja, joka herätettiin 1970-luvulta alkaen henkiin erilaisin projektein ja joiden tuotanto jatkui aina vuoteen 2014 asti. Monille sarja on varmasti ollut osa lapsuutta tavalla tai toisella, vaikka katselumäärät vaihtelevatkin rajusti. Kaikki ovat varmasti kuulleet kyseisestä animaatiojätistä, joka erikoistuu pääosin fyysiseen komediaan eli farssiin. Itselleni sarja on jäänyt jokseenkin taka-alalle, vaikka se tuttu lapsuudesta onkin.
Itselleni Tom & Jerry toimi sen lajityypin merkittävimpänä tuttavuutena, jonka äärelle palasin kerta toisensa jälkeen lapsuusvuosieni aikana. Looney Tunes oli vain ajoittain matkassa läsnä ja ohimennen. Kojootti vs. Acme on vuonna 2026 ensi-iltansa saanut komediaelokuva, jonka ohjauksesta vastaa yhdysvaltalainen Dave Green. Elokuva on siitä kiehtova elokuvailmiö jo kättelyssä, että se törmäsi varsin erikoiseen esteeseen, joka esti väliaikaisesti sen julkaisun valkokankaille.

Vaikka pitkittynyt suunnitteluprosessi hidastikin hieman elokuvan julkaisua, oli tuotantovaihe kauttaaltaan paljon sulavampi sulateltava. Valitettavasti varsinaiset ongelmat olivat vasta edessä, sillä Warner Bros. Pictures päätti poistaa elokuvan julkaisukalenteristaan Barbie-elokuvan tieltä jättäen sen samalla käytännössä heitteille. Pitkään oli faktana se, että studio päätti lopulta ottaa valmiista tuotteestaan tappiot niskaansa ja antaa asian olla – aivan kuten kävi myös Batgirl-elokuvan kanssa.
Ketchup Entertainment päätti kuitenkin ostaa Kojootti vs. Acme -elokuvan haltuunsa ja pelasti sen käytännössä ikuiselta kadotukselta. Loput onkin sitten historiaa, sillä se löysi lopulta tiensä valkokankaille ympäri maailmaa ja on otettu vastaan kaksin käsin katsojien puolesta. Odotukseni elokuvaa kohtaan olivat varsin maltilliset, sillä en oikein tiennyt, mitä tuleman pitäisi. On hienoa nähdä sen saavan ansaitsemansa julkaisun, mutta mitenkäs itse elokuvan laita?

Kun ACME Corporationin valmistamat tuotteet kääntyvät kerta toisensa jälkeen Kelju K. Kojoottia vastaan sen jahdatessa Maantiekiitäjää, se päättää palkata yhtä lailla epäonneksi päätyneen ihmislakimiehen, Kevin Averyn, haastamaan yhtiön oikeuteen. Kun Kojootin asianajaja saa tietää entisen lakifirmansa pelottavan pomon, Buddy Cranen, olevan ACMEn toimitusjohtaja, hän lyöttäytyy yhteen Kojootin kanssa voittaakseen oikeusjutun tätä vastaan.
Pelonsekavat tunteeni elokuvaa kohtaan johtuivat ennakkoon vain siitä, oliko kyseessä vääryys ja onko leffa todellakin niin hyvä kuin sen saama vastaanotto antaa ymmärtää – vai onko kulissientakainen vääntö sittenkin se syy, miksi sen arvostus on kohonnut lähes pilviin katsojien ja kriitikoiden keskuudessa? Lähdin katsomaan elokuvaa avoimin mielin, mikä varmisti sen, etten antaisi studion likapyykin vaikuttaa itse lopputulokseen. Onko se todella niin hyvä kuin sanotaan?

Rehellisesti sanottuna Kojootti vs. Acme on yllättävän riemastuttava ja toimiva paketti, joka ei yritä olla muuta kuin mitä se perimmiltään on. Mainion siitä tekee kuitenkin se, kuinka oivallisesti se onnistuu istuttamaan animaatiomaailmansa osaksi ihmisten oikeaa maailmaa kertoen samalla varsin ajattoman tarinan ja kritisoiden poikkeuksellisen osuvasti massiivisiksi kasvaneita korporaatioita ja niiden kyseenalaisia toimintatapoja. Elokuva on luonteeltaan todella suoraviivainen ja yksinkertainen.
Se avaa näytöksensä Looney Tunes -sarjastakin tuttuun tyyliin Kelju K. Kojootin ja Maantiekiitäjän välisellä, tavanomaisella ikuisella jahdilla. Samaan aikaan se alustaa kuitenkin tulevaa ja antaa Keljun käyttämille laitteille aivan uudenlaisen tarkoitusperän, joista kehkeytyy koko vastakkainasettelun ydin. Tarinallisesti se ei yritä halkaista taivasta, mutta siitä huolimatta se onnistuu tempaamaan katsojan mukaansa viattoman yksinkertaisella ja lopulta jopa sydämellisellä otteella.

Temaattisesti elokuva on todella tietoinen sanomastaan. Korporaatiot ja niiden kyseenalaiset toimintatavat ovat olleet etenkin viime vuosien aikana yhä enemmän ihmisten suurennuslasin alla. Paljastusten myötä asioita tapahtuu ja suhde tuotteisiin mahdollisesti muuttuu, mikä on toki vain ajan kysymys nopeasti kehittyvässä maailmassa. Nämä korporaatiot yrittävät mieluummin lakaista asiat maton alle mahdollisimman nopeasti – ja se valitettavasti myös toimii.
Koska resurssit ovat käytännössä mittaamattoman valtavat, ne voivat kävellä hirveimmistäkin syytöksistä vähin naarmuin pelkän tilanteenhallintastrategiansa avustuksella. Tässä asiayhteydessä Will Forten esittämä vähään tyytyvä lakimies Kevin pääsee elämänsä näytönpaikkaan todistamaan suurta pahaa vastaan, kun taas Kojootilla on omat motiivinsa kaiken tämän takana. John Cenan esittämä ACME-pomo Buddy taas aikoo tehdä kaikkensa, jotta tilanne saadaan pidettyä hallinnassa.

Mysteeri on tarinassa mukavasti läsnä, vaikka siitä ei aivan mahdotonta pähkinää purtavaksi tehdäkään. Myös lopputulema on melko odotettu, vaikkakin se tuo oman lisämausteensa teokseen huolimatta pienestä ennalta-arvattavuudestaan. On pakko myös mainita, kuinka hienosti piirrettyjä hahmoja käsitellään elokuvan aikana. Vaikka valopilkut ovatkin dialogittomia – muutamia kylttejä lukuun ottamatta – ne saavat aikaiseksi kliimaksin aikana varsin koskettavan hetken katsojien koettavaksi.
Teknisestä näkökulmasta katsottuna elokuva on oikein toimiva kokonaisuus, joka yhdistää kolmiulotteiset piirroshahmot ja ympäristöt hienosti osaksi oikeaa maailmaa. Vaikka elementtien välinen ero onkin selvä, ei ainakaan itselleni tullut missään vaiheessa sellaista hetkeä, jolloin se olisi häirinnyt pahemmin. Päinvastoin, sen jopa unohtaa kokonaan, mikä kertoo kaiken oleellisen lopputuloksesta. Looney Tunes -sarjalle ominaiset ideat toteutetaan myös yllättävän hyvin käytännössä.

Kojootti vs. Acme ei päällepäin vaikuta kovinkaan erikoiselta elokuvalta, mutta se pitää sisällään yllättävän paljon mainioita elementtejä, jotka tekevät siitä ainutlaatuisen ja mieluisan tapauksen. Koko elokuvan olemassaolo oli vielä pari vuotta sitten vaakalaudalla, mutta se näki kuin näkikin päivänvalon ja pääsi näyttämään keskisormea Warner Bros. Picturesille. Toki ilman skandaalia elokuva ei olisi välttämättä saanut näin suurta huomiota ja arvostusta – nämä ovat näitä ”mitä jos” -tilanteita.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 21.9.2026
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit
Lähetä kommentti