Carrie (1976) - arvostelu

 

Ohjaus: Brian De Palma

Pääosissa: Sissy Spacek, Amy Irving,

William Katt, Nancy Allen, John Travolta, Betty Buckley,

Piper Laurie, P. J. Soles, Sydney Lassick

Genre: Kauhu

Kesto: 1 tunti 38 minuuttia

''They're all gonna laugh at you!''

Stephen King on yhdysvaltalainen kirjailija, joka on varmasti iskostunut jokaisen kauhun lajityypin rakastajan mieleen tavalla tai toisella. Vaikka hänen tuotannostaan ei välittäisikään pätkän vertaa, on näidenkin tahojen todettava, että mies on onnistunut luomaan töillään jotain poikkeuksellista: niiden valtava määrä ja ajoittainen häikäisevä laatu on ollut mullistavaa ja inspiroivaa seurattavaa kaiken kaikkiaan. Itselleni King toimi poikkeuksellisen hyvänä ja helppona aasinsiltana kirjojen maailmaan.

Olen sittemmin keräillyt ja lueskellut niitä läpi omalla tahdillani, vaikka hyllyt täyttyvätkin lukutahtia nopeammin. Ideat ja tarinat ovat olleet todella omaperäisiä, minkä vuoksi mies on onnistunut lyömään itsensä läpi esikoisteoksensa kirouksesta parrasvaloihin vääjäämättömästi muidenkin töidensä muodossa. Carrie on vuonna 1976 ensi-iltansa saanut yliluonnollinen kauhuelokuva, joka toimii ensimmäisenä elokuvasovituksena Kingin valtavaksi kasvaneessa sovitusten filmografiassa.

Carrie on kirjailijan esikoistyö, minkä vuoksi sen ja siitä tehdyn ensimmäisen elokuvasovituksen painoarvo tekijälleen on käytännössä korvaamaton. Elokuva menestyi lippuluukuilla erinomaisesti ja pakkasi mukaansa myös kaksi Oscar-ehdokkuutta. Se on vaikuttanut merkittävästi populäärikulttuuriin, ja vuonna 2022 Yhdysvaltain kongressin kirjasto valitsi sen säilytettäväksi Yhdysvaltain kansallisessa elokuvarekisterissä "kulttuurisesti, historiallisesti ja esteettisesti merkittävänä työnä".

Olen katsonut kyseisen elokuvan kerran aiemmin, mutta se oli vielä sitä aikaa, kun olin vasta aloittelemassa kirjoittamistani ja analysointiani liikkuvien kuvien parissa. En osannut silloin vielä arvostaa elokuvaa sen vaatimalla tavalla. Tämä johtui tietenkin siitä, että silmäni eivät olleet tuossa vaiheessa kovinkaan harjaantuneet näkemään kaikkia yksityiskohtia ja sitä työtä, mitä elokuvantekoon on mennyt. Nyt onkin sitten aivan eri asetelmat ja odotukseni olivat luottavaiset sen suuntaan.

Carrie elää eristettyä ja karua elämää fanaattisesti uskonnollisen äitinsä Margaretin varjossa. Koulussa hän on luokkatovereidensa jatkuvan ja julman kiusaamisen kohde. Tyttöjen pukuhuoneessa tapahtuneen traumaattisen nöyryytyksen jälkeen katumapäälle tullut luokkatoveri Sue ylipuhuu poikaystävänsä pyytämään Carrien parikseen koulun päättäjätansseihin kädenojennuksena. Tytön tietämättä Chris-nimisen kiusaajan kostoa hautova porukka suunnittelee pilaavansa tytön elämän tärkeimmän illan.

Edelliskerrasta oli ehtinyt kulua sen verran aikaa, että uusintakierros oli enemmän kuin paikallaan. Olin myös tällä kertaa kokeneempi katsoja, mikä saattoi vaikuttaa kokemukseen keskeisellä tavalla. Carrie on elokuva, joka ei ehkä päällepäin vaikuta kovinkaan erikoiselta teokselta. Perimmiltään se on kuitenkin jopa yllättävän syväluotaava, kiero ja efektiivinen katsaus tarinaan, joka aloitti Kingin menestyksekkään matkan kohti korkeinta huippua. Miksi se toimii niin hyvin?

Kun kauhun lajityyppiä katsellaan leveämmällä skaalalla, voi nähdä monenlaisia alalajeja, joilla kaikilla on oma roolinsa katsojakokemuksen kyhäämisessä. Vaikka henkilökohtaiset preferenssit ovat näissä vahvasti läsnä, tietyt säännöt toimivat jokaisessa tavalla tai toisella ikään kuin lopullisena mittarina. Elokuva voi olla kauhistuttava ilman, että sitä kirjaimellisesti lähdettäisiin lypsämään visuaalisesti jatkuvalla syötöllä katsojien koettavaksi. Monesti se nimittäin on kauhuelokuvan suurin moka.

Carrie-elokuvassa se on realisoitu yllättävän hyvin alusta asti. Vaikka tiedostammekin uhan olevan yliluonnollinen ja sidottu Sissy Spacekin esittämään Carrien hahmoon, sitä rakennetaan hienovaraisesti pitkin tarinaa kohdistaen huomio kohti paljastuksia, jotka syventävät konseptia entisestään. Elokuva sitoo tämän yliluonnollisuuden osaksi realistista ja maanläheistä ympäristöä, jonka olemme kaikki kokeneet nuorempina. Kouluympäristö osaa olla brutaali paikka kenelle tahansa.

Edelleenkin kiusaaminen toimii suurena ongelmana kouluissa, eikä sitä meinata saada kuriin sitten millään. Kasvava lapsi on vielä siinä iässä, että laiminlyönneillä on valtavat seuraukset tulevaisuuden kannalta, mikä luonnollisesti muuttaa ihmistä etenkin psyykkisellä tasolla. Kiusaaminen toimii tässäkin elokuvassa temaattisesti suurimpana käänteentekijänä ja näyttää omalla tavallaan karman todellisen voiman. Tematiikkaa höystetään myös väkevällä perhedraamalla, joka on kieltämättä ainutlaatuinen.

Ankarat kotiolot yhdistettynä traumaattiseen kiusaamiseen asettelevat Carrien keskelle turvatonta ympäristöä, joka koettelee häntä jatkuvalla syötöllä. Kun hän vihdoin saa mahdollisuuden kokea jossain määrin normaalia elämää, se tuntuu suorastaan satumaiselta. Elokuva on siitä brutaali tapaus, että tuon unenomaisen haaveen jäljiltä pudotus maan pinnalle on kuitenkin armoton ja lopullinen. Tilanne riistäytyy käsistä ja kaikki helvetin piirit purkautuvat kerralla ympärillä olevien tahojen koettavaksi.

Elokuvan voi tietenkin kyseenalaistaa sillä, ettei se ole materiaaliltaan tarpeeksi raaka tai inhorealistinen, mutta sanoisin kuitenkin, että väitteessä on virhe. Sen brutaalius välittyy rivien välistä raskaiden teemojen säestämänä. Elokuva ei pyytele anteeksi mitään, vaan näyttää Carrien elämän rujon todellisuuden. Vaikka väkivallalla ja verellä ei mässäillä jatkuvalla syötöllä, teoksen elementit ovat riittävän kirkkaita, jotta pääsemme täysillä kiinni sen traagiseen ja syvästi epätoivoiseen luonteeseen.

Elokuva on muutenkin rakennettu todella pätevällä tavalla. Draamakaari on toteutettu mukaansatempaavasti ja emotionaalinen side edellä. Se antaa ymmärtää, että nimikkohahmo on vihdoin päässyt irti kahleistaan, mutta ei lopulta välttämättä sillä tavalla kuin katsojana toivoisi. Tilanne riistäytyy nimittäin käsistä, ja ymmärrettävistä syistä. Loppukliimaksi on kieltämättä ikoninen, ja sen giallomaiset elementit vievät sen aivan uudelle tasolle.

Carrie on loistava elokuva, vaikka se onkin sidottuna niin vahvasti omaan aikaansa. Sen teemat pysyvät kuitenkin täysin ajattomina. Elokuvan yksinkertainen konsepti ja pahaenteiset viittaukset tulevaan valmistelevat katsojaa mentaalisesti, mutta eivät tarpeeksi loppuhuipennuksen kontekstuaaliseen armottomuuteen, joka riepottelee tunteita brutaalisti. Vaikka lopputuleman näkeekin jo varhaisessa vaiheessa, elokuva onnistuu pitämään otteensa katsojastaan moitteettomasti.

Audiovisuaalisesta näkökulmasta katsottuna elokuva on pätevä kaikin puolin, vaikka se ei liikaa rellestäkään sillä osa-alueella – paitsi tietenkin viimeisen kolmanneksen aikana. Brian De Palmalle ominaisia piirteitä pystyy myös huomaamaan materiaalista. Pino Donaggion sävellykset ovat yksinkertaisia, mutta efektiivisiä. Myös satunnainen symboliikka kohtauksissa yllätti minut täysin, etenkin teologisen puolen kannalta. Roolisuoritukset ovat kautta linjan myös todella mainioita.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 6.10.2026
Lähteet: kansikuva www.themoviedb.org, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com