Ohjaus: Adrian Lyne
Pääosissa: Tim Robbins, Elizabeth Peña,
Danny Aiello, Matt Craven, Pruitt Taylor Vince,
Jason Alexander, Patricia Kalember, Macaulay Culkin
Genre: Draama, Kauhu, Mysteeri
Kesto: 1 tunti 53 minuuttia
''Jake, New York is filled with creatures.''
Elokuvahistoriaa mullistaneet hybridielokuvat ovat siitä kiehtovia yhtälöitä, että ne eivät ainoastaan riko käyttämiensä lajityyppiensä normeja toteutustavallaan, vaan uudistavat ne aivan uuteen uskoon. Yksi näistä elokuvista toi kauhun genreen uudenlaisen hirviön – ihmisen oman mielen. Ennen 1990-lukua turvauduttiin usein enemmän sarjamurhaajiin tai traditionaalisempiin hirviöihin. Jaakobin painajainen -elokuvan jälkeen tilanne muuttui kuitenkin kertaheitolla.
Jaakobin painajainen on vuonna 1990 ensi-iltansa saanut kauhudraama, jonka ohjauksesta vastaa brittiläinen Adrian Lyne. Tämän teoksen lisäksi Vaarallinen suhde -elokuvasta parhaiten tunnettu mies on tehnyt elokuvia, joista ei enää samalla tavalla puhuta kuin ennen vanhaan. Ne ovat painuneet varjoihin ja jääneet vellomaan jonkin sortin tyhjyyteen. Nyt oli kuitenkin vihdoin aika repäistä laastari irti ja katsoa, miksi tätä elokuvaa pidetään yhtenä kaikkien aikojen kulttiklassikoista.
Newyorkilainen postityöntekijä ja Vietnam-sodan veteraani Jacob Singer yrittää estää rispaantunutta elämäänsä hajoamasta käsiin. Hänen päiviään valtaavat yhä enemmän takaumat hänen ensimmäisestä avioliitostaan, hänen nykyään jo kuolleesta pojastaan ja hänen Vietnamin-palveluksestaan. Vaikka hänen uusi vaimonsa Jezebel yrittää auttaa Jacobia säilyttämään järkensä, todellisuuden ja harhan välinen raja muuttuu tasaisesti yhä epävarmemmaksi.
Lähdin katsomaan elokuvaa avoimin mielin. En lähtenyt etsimään siitä tietoa enempää enkä katsomaan yhtäkään videota aiheeseen liittyen, vaan annoin sille reilun mahdollisuuden. Onnistuiko elokuva käyttämään sen järkevästi? Ehdottomasti! Jaakobin painajainen on siitä loistava elokuva, että se ei pelota katsojaa halpamaisen pinnallisilla ratkaisuilla, vaan tärisyttää tätä sisimmässään karmeiden teemojensa ja asiayhteyksiensä puolesta.
Elokuva pistää katsojan matalaksi. Sen tarina ei ainoastaan pysäytä vakavaluonteisella otteellaan, vaan sen poikkeuksellisen puhutteleva ja syvällinen hahmotutkielma laittaa ajatukset todella ahtaalle. Elokuva pitää sisällään kaksi todellisuutta, jotka kulkevat keskenään epäsynkronisessa tasapainossa. Vaikka kummankaan varteenotettavuudesta tai uskottavuudesta ei pitkään saada mitään varmistusta, ohjaaja Lyne osaa pitää langat käsissään siitä huolimatta.
Vanhassa Raamatussa Jaakobin tarina kertoo perhe-elämästä, petoksesta, pakomatkasta ja armosta. Vaikka elokuva ei suoranaisesti seuraisikaan kyseisen tarinan kaavaa, se pitää sisällään kaikki nämä mainitut elementit. Myös otsikko itsessään viittaa symbolistisesti kyseiseen tarinaan ja sen kirjaimelliseen merkitykseen. Teologisista vivahteistaan huolimatta elokuva nojaa kuitenkin vahvemmin realismin ja mielikuvituksen välimaastoon.
Se viittaa ensimmäisen kolmanneksen aikana vahvasti kahteen eri päämäärään, jotka kulkevat täysin ristiriidassa keskenään. Vaikka niiden yhteys tuntuukin alkuun todella kaukaiselta mahdollisuudelta, elokuva löytää lopulta tien todella vakuuttavaan yhdistelmään, joka tekee kyllä vaikutuksen painoarvollaan. Emme ainoastaan saa vastausta aiemmin koetuille erikoisille tapahtumille, vaan se nivoo poikkeuksellisen emotionaalisen verkon kerrotun tarinan päälle.
Vaikka itse henkilökohtaisesti arvasinkin elokuvan merkittävimmän käänteen jo alkumetreillä, se tieto ei vienyt mitään pois kokemuksesta, joka todella vakuutti vangitsevalla ja teemoja korostavalla otteellaan. Elokuvalla on monia eri tulkinnallisia yksityiskohtia ja aihealueita, joita se haluaa korostaa kestonsa aikana: tarpeeton sota, ihmisten esineellistäminen, hallituksen moraaliton määränpää. Temaattisesti olemme nähneet kyseiset aiheet ennenkin, mutta emme kyllä todellakaan tällaisessa muodossa.
Painava draama ja selkäpiitä raastava kauhu. Siinä on poikkeuksellinen kombinaatio, joka jonkun toisen käsissä olisi voinut mennä täysin penkin alle. Adrian Lyne kuitenkin näyttää, mitä taiteellisella vapaudella ja kärsivällisellä tuotannolla voi saada aikaiseksi. Lynchimäisiä piirteitä omaava Jaakobin painajainen näyttää, kuinka kauhua kuuluisi luoda. Sitä ei viljellä halpamaisilla ääniefekteillä, vaan hitaasti aukeavalla mysteerillä, joka avartuessaan tuo esille hirvittävän eksistentiaalisen kriisin.
Teknisestä näkökulmasta katsottuna elokuva on edellä aikaansa. Sen tehosteet on tehty kokonaan käytännön ratkaisuilla, ja leikkaus tarjosi erikoisia valintoja, jotka vain korostivat elokuvan viestiä ja merkitystä. Sen ajoittainen epälineaarinen pirstoutuminen todellisuudesta toiseen teki kyllä tehtävänsä vakuuttavasti. Elokuva myös lanseerasi kuuluisan ”vapiseva pää” -efektin, jota on sittemmin nähty lähes joka kolmannessa tusinakauhussa, mikä kertoo kaiken oleellisen.
Jaakobin painajainen on todella puhutteleva ja traaginen kuvaus sodan jälkeisestä traumasta, hallituksen moraalittomasta suhtautumisesta omiin kansalaisiinsa sekä niistä painavista menetyksistä, jotka lopulta muovaavat ihmistä. Syyllisyys ja psykologinen taakka kummittelevat jatkuvasti Tim Robbinsin esittämän Jaken takaraivossa. Loppujen lopuksi elokuva osoittaa kiistatta sen, että kaikista sodista julmin käydään ihmisen oman mielen sisällä.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 24.10.2026
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti