Other Mommy (2026) - arvostelu

 

Ohjaus: Rob Savage
Pääosissa: Jessica Chastain,
Arabella Olivia Clark, Jay Duplass, Dichen Lachman,
Arian Moayed, Karen Allen, Sean Kaufman
Genre: Kauhu, Jännitys
Kesto: 1 tunti 33 minuuttia

''Can I go into your heart?''

Blumhouse-tuotantoyhtiö on tullut varmasti jokaiselle kauhun lajityyppiä seuraavalle katsojalle tutuksi viimeistään muutaman viime vuoden aikana. Yhtiö ei ole ainoastaan onnistunut luomaan itselleen todella tuottavaa tapaa lähestyä elokuvantekoa, vaan se löytää jatkuvasti uusia keinoja kasvaa vaativassa ja kilpailullisessa markkinassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että yhtiö tuottaisi täysiosumia kerta toisensa jälkeen – tavallaan jopa päinvastoin.

Määrällisesti se onkin vuosittain julkaisulistojen kärkipäässä, vaikka laadusta voi olla montaa mieltä. Tuotteliaisuus kuitenkin varmistaa, että toiminta jatkuu entisellään. Other Mommy on vuonna 2026 ensi-iltansa saanut kauhuelokuva, jonka ohjauksesta vastaa brittiläinen Rob Savage. Teos perustuu Josh Malermanin samannimiseen, vuonna 2024 ilmestyneeseen romaaniin Incidents Around the House, joka oli itselleni entuudestaan tuntematon tapaus.


Kahdeksanvuotiaalla Isabela Martinilla on vaikeuksia sopeutua uuteen kouluun sekä vanhempiensa kasvavaan etääntymiseen toisistaan: yritysmaailman uraan uppoutuneeseen äitiinsä Ursulaan ja työttömänä koti-isänä aikaansa viettävään isäänsä Russelliin. Tyttö alkaa kohdata äitiään muistuttavan yliluonnollisen olennon, jota hän kutsuu ”toiseksi äidiksi”. Olento pyytää tyttöä toistuvasti päästämään sen sydämeensä.

Other Mommy on elokuva, josta velloi ennen julkaisuaan valtavasti puhetta kauhun ystävien keskuudessa. Se alkoi saada todellista tuulta purjeisiinsa markkinointimateriaalin vyöryessä videopalveluihin, ja alustavien tietojen valossa teoksesta odotettiinkin melkoista kassamagneettia – kenties jopa erinomaista sellaista. Vain viikkoa ennen ensi-iltaa kävi kuitenkin selväksi, että kriitikot joutuisivat nuolemaan näppejään.


Tämä johtui siitä, että elokuvan pressinäytökset peruttiin juuri ennen julkaisua, mikä herätti luonnollisesti epäilykset projektin laadusta. Epäilykset osoittautuivat aiheellisiksi, sillä teos sai julkaisupäivänään tyrmäävät arviot. Tavalliset katsojat ovat kuitenkin olleet sitä kohtaan huomattavasti armollisempia. Onko Other Mommy siis tosiaan niin huono elokuva? Lähdetään liikkeelle siitä, että vaikka omat ennakko-odotukseni olivat hyvinkin varautuneet, lähdin katsomaan teosta avoimin mielin.

Valitettavasti joudun kuitenkin yhtymään kriitikoiden näkemykseen: elokuva ei loppupeleissä ole kovinkaan erikoinen, kun sitä tarkastelee kokonaisvaltaisesti. Siinä on toki muutamia positiivisia yllätyksiä ja toimivia ideanalkuja, mutta ne eivät kantaneet kokonaiskuvassa kovinkaan pitkälle. Tarinallisesti teoksella on lupaava asetelma, joka voisi eskaloituessaan muodostua varsin omaperäiseksi kokonaisuudeksi.


Seuraamme siinä Arabella Olivia Clarkin esittämää Isabelaa eli Belaa, joka elää haastavaa arkeaan täydelliseltä tuntuvassa perheessä. Hän on aloittamassa koulunkäynnin uudessa ympäristössä, minkä vuoksi omat ystävät ovat tytölle vielä kaukainen haave. Öisin Bela kuitenkin juttelee ja leikkii ”toisen äitinsä” kanssa, jonka motiivit vaikuttavat ulkoisesta ystävällisyydestä huolimatta epäilyttäviltä. Pian tämä ystävyyssuhde saakin hyytävän käänteen, kun olento alkaa painostaa tyttöä.

Samaan aikaan vanhemmat yrittävät parhaansa mukaan peitellä keskinäisiä ongelmiaan, mutta Bela näkee ne lähes päivittäin hyvinkin läpinäkyvästi. Tämä luo teokseen varsin kiehtovan perhedynamiikan, joka päällimmäisestä kiillostaan huolimatta alkaa rakoilla paljastusten myötä. Elokuvalla on teemojensa valossa valtavasti potentiaalia. Se ei käsittele ainoastaan vaativia aiheita, vaan niiden rooli kokonaiskuvassa voisi toimia oikein realisoituna poikkeuksellisen hyvin.


Ensimmäinen kolmannes on vielä ihan asiansa ajavaa seurattavaa, mutta mitä pidemmälle elokuvassa edetään, sitä kaoottisemmaksi ja suunnattomammaksi meno muuttuu. On hienoa huomata, kuinka pää edellä ohjaaja päättää viedä tarinan heti alkumetreillä: tilanne on niin sanotusti päällä saman tien, ja sen käsittelemisen pitäisi toimia tarinan keskipisteenä. Valitettavasti lupaavista temaattisista iduistaan huolimatta elokuva päättääkin keskittyä pääosin täysin muuhun.

Teos päättää nimittäin nojata enemmän markkinoinnissakin alleviivattuihin jatkuviin hyppysäikäytyksiin kuin itse olennaiseen, minkä vuoksi materiaali muuttuu nopeasti kädenlämpöiseksi. Ei siksi, etteikö sillä olisi jotain sanottavaa, vaan pikemminkin siksi, että se kadottaa otteensa jonkin verran tarinan edetessä. Syypäänä on käsikirjoitus, joka väläyttelee ajoittain lupaavuuttaan, mutta ailahtelee rajusti laadultaan pitkin elokuvan kestoa.


On kieltämättä huikeaa huomata, että tekijät päättävät ajoittain rikkoa tiettyjä kliseitä heittääkseen konseptiin kierrepallon. Valitettavasti nämä ratkaisut jäävät pidemmässä juoksussa heppoisiksi, sillä toiset kliseet valtaavat valokeilan hetkeä myöhemmin. Tarkempi seuraaminen ei myöskään palkitse katsojaa odotetulla tavalla, sillä osa ratkaisuista jää etenkin jälkikäteen ajateltuna kovin köykäisiksi.

Nämä vahvasti painotetut hyppysäikäytykset ovat todella mitäänsanomattomia, minkä vuoksi niistäkään ei saa irti mitään konkreettista – ne tuntuvat pidemmän päälle vain turruttavilta. Audiovisuaalisesti elokuva ajaa kyllä asiansa, ja sen ilme on pääosin miellyttävä. Visuaaliset efektit ovat yliliioiteltuja, minkä vuoksi näytöllä näkyvään on ajoittain vaikea oikeasti uppoutua täysin voimin. Pidin kuitenkin muutamista tietyistä artistisista ratkaisuista, joita on kuvauksella onnistuttu vangitsemaan.


Other Mommy on turhauttavan väsynyt kauhuelokuva, joka jää lupaavista piirteistään huolimatta varsin heppoiseksi yritykseksi. Yhdistelmä loistavaa Coraline ja toinen todellisuus -elokuvaa, keskivertoa Smileä sekä kuumottavaa The Mimic -creepypastaa pilkahtelee toki kaiken materiaalin läpi, mutta hyvistä inspiraationlähteistä huolimatta kokonaisuudesta ei saada kyhättyä mitään kummoista. Elokuva kamppailee jatkuvasti itseään vastaan, mikä tekee lopputuloksesta todella ristiriitaisen.

Vaikka aihioita hyvästä elokuvasta on havaittavissa siellä täällä, jää kokonaisuus liian ponnettomaksi ja unohdettavaksi jättääkseen minkäänlaista muistijälkeä katselun päätyttyä. Blumhousen tuotannot ovat pääosin juuri tätä: toimiva markkinointistrategia, kiehtova premissi ja valtavasti lupauksia pelottavasta kokemuksesta. Lopputulos harvoin täyttää näitä saappaita käytännössä, minkä vuoksi ne jättävät laadullisesti toivomisen varaa kerta toisensa jälkeen.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 15.10.2026
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com


Kommentit