Ohjaus: Stuart Gordon
Pääosissa: Jeffrey Combs, Bruce Abbott,
Barbara Crampton, David Gale, Robert Sampson, Al Berry,
Carolyn Purdy-Gordon, Ian Patrick Williams, Gerry Black
Genre: Komedia, Kauhu, Scifi
Kesto: 1 tunti 24 minuuttia
''Who's going to believe a talking head? Get a job in a sideshow.''
Taipaleeni b-elokuvien parissa on ollut vuosien mittaan varsin ohut. Ehkä kourallisen verran nimikkeitä nähneenä on pakko todeta, että ne ovat pohjimmiltaan olleet yleensä silkkaa huttua. Eräänä päivänä selatessani katselulistalleni lisää potentiaalisia ehdokkaita törmäsin H. P. Lovecraftin vuonna 1922 kirjoittamaan Herbert West–Reanimator -novelliin perustuvaan löyhään elokuvasovitukseen. Re-Animator on vuonna 1985 ensi-iltansa saanut kauhukomedia, jonka ohjauksesta vastaa yhdysvaltalainen Stuart Gordon.
Alun perin Gordon suunnitteli teoksen teatterinäytökseksi ja myöhemmin puolituntiseksi televisiosarjan pilottijaksoksi, mutta televisiokäsikirjoitusta muokattiin lopulta pitkäksi elokuvaksi. Hollywoodissa kuvattu elokuva sai ensi-iltansa ilman Yhdysvaltain elokuvateollisuusyhdistyksen ikärajaa, ja se leikattiin myöhemmin R-ikärajan saamiseksi. Suurimman katsojakuntansa se keräsi kuitenkin kotivideolevitykseen julkaistun ikärajattoman version myötä.
Kuoleman voittamiseen pakkomielteisesti suhtautuva lääketieteen opiskelija Herbert West jatkaa kokeitaan Sveitsissä sattuneen hirvittävän välikohtauksen jälkeen todistaakseen teoriansa oikeaksi. Aluksi kuollut kissakudos ja myöhemmin ihmisliha laajentavat hänen horisonttiaan, jolloin hänen skeptinen kämppäkaverinsa Daniel Cain liittyy mukaan rohkeaan hankkeeseen. Kahden tutkijan sukeltaessa yhä syvemmälle tuntemattomaan Westin herättämät ruumiit alkavat vaellella kampuksella.
H. P. Lovecraftin lähdemateriaalista tietämättömänä lähdin katsomaan elokuvaa varsin avoimin mielin, tietämättä siitä sen enempää kuin itse seerumista ja sen saamasta suuresta kulttistatuksesta. Yllätyin lopulta sen mukaansatempaavasta vetovoimasta, joka osoittautui varsin suureksi. Elokuva alustaa konseptinsa todella nopeasti Sveitsissä ja antaa pienen vilkaisun tuleviin kauhuihin. Tämän jälkeen tarina siirtyy syventämään hahmojaan Arkhamiin Massachusettsiin.
Elokuvassa seurataan Bruce Abbottin esittämää Danielia, lupaavaa lääketieteen opiskelijaa, joka on antanut Miskatonic-yliopistossa poikkeuksellisen vakuuttavia näyttöjä. Työskennellessään Robert Sampsonin esittämän dekaani Alan Halseyn alaisuudessa mies tapailee myös tämän tytärtä Megania, jota esittää Barbara Crampton. Elämä näyttäisi hymyilevän Danielille, kunnes Jeffrey Combsin esittämä uusi opiskelija Sveitsistä, Herbert West, astuu kuvioon.
Elokuva on monella tapaa onnistunut kokeilu, joka paitsi tempaa katsojan täysin mukaansa myös kertoo poikkeuksellisen nousujohteisesti eskaloituvan tarinan. Tämä keveys ei kuitenkaan ole ollut mukana menossa alusta asti, sillä ensimmäiset käsikirjoitusluonnokset sivuuttivat huumorin ja kepeämmät elementit täysin. Näitä piirteitä lisättiin mukaan vielä kuvausten yhteydessä, ja rehellisesti sanottuna on vaikea kuvitella, että elokuva olisi toiminut ilman niitä – ainakaan tässä muodossaan.
Re-Animator on siitä erikoinen ilmiö, että se vaikuttaa päällepäin jokseenkin alkeelliselta tuotokselta, mutta osoittautuu jälkeenpäin epätavanomaisen toimivaksi yhdistelmäksi. Tarinassa seurataan, kuinka vastahakoinen Daniel liittyy mukaan Herbertin pakkomielteiseen kokeiluun nähtyään sen kiistattomat todisteet ja murtaen samalla omat mahdollisuutensa turvalliseen, onnistuneeseen elämään. Todisteet ovat niinkin mullistavia, että kenen tahansa voisi odottaa sortuvan houkutukseen saavuttaa historiallinen suosio.
Juuri tätä teemaa – ihmisen suhdetta kunnianhimoonsa, suosioon ja merkittävään löytöön – elokuva käsitteleekin myöhemmin syvällisemmin. Vaikka se nojaakin kerronnassaan kevyempään otteeseen, se herättää siitä huolimatta paljon ajatuksia herättäviä ja filosofisia kysymyksiä. Myös moraalin rooli kyseenalaistetaan kokonaiskuvassa väkevästi, mikä herättää entistä enemmän keskustelua aiheesta ja sen vaikutuksista ihmismieleen. Kaksikko kulkee moraalin harmaalla alueella luodakseen jotain ihmiskunnalle merkittävää.
Tunnelmallisesti elokuva on todella kevytmielinen ja helposti lähestyttävä kokemus. Sen konseptin synkkä luonne jopa vaatii sen, että huumorilla leikitellään pitkin kestoa, sillä elokuvassa on muutama kohtaus, joissa katsoja pakotetaan kyseenalaistamaan päähahmojen suhtautumista elämään ja kuolemaan vakuuttavasti. Daniel toimiikin katsojan järjen äänenä seuratessaan Herbertin ajoittain jopa tunteetonta mutta pakkomielteistä suhtautumista aiheeseen.
Löydön korruptoiva voima roikkuu kuitenkin koko ajan ilmassa. Jos elokuvasta pitäisi jotain kritiikkiä esittää, sanoisin, että David Galen esittämän tohtori Carl Hillin suostuttelumekanismi jää täysin mysteeriksi. Ei sillä, että sitä pitäisi kirjaimellisesti selittää – antaahan se konseptille omanlaisensa yliluonnollisen vivahteensa –, mutta jonkin sortin viittaus siihen olisi ollut paikallaan. Kuuleman mukaan nämä kohtaukset oli kuitenkin leikattu lopullisesta versiosta pois, minkä vuoksi kyseinen juonikuvio jää hieman etäiseksi.
Toisena kriittisenä nostona on mainittava elokuvan tunnuskappale, joka ei edes yritä peittää Alfred Hitchcockin ohjaaman Psykon säveliä. Koko kappaleen rakenne ja tyyli mukailevat suoraan kyseistä sävellystä muuttaen sen vain osittain omaan konseptiinsa sopivammaksi. Plagiointi on sen verran selkeää, että on yllättävää, ettei siitä noussut isompaa haloota. Kolmantena nostaisin esiin B-elokuville ominaisen piirteen: roolisuoritukset.
Vaikkakin elokuvan humoristinen ote toimii moitteettomasti, on ajoittain silmiinpistävää, kuinka alkeellista näyttely toisinaan on – ilman että näyttelijöiltä halutaan ottaa mitään pois. Samaan aikaan heidän teatteritaustansa kuitenkin avittaa sen verran, että esitys välittyy kankaalle tavallista eläväisempänä, mikä palvelee elokuvan tunnelmaa erinomaisesti. Teknisestä näkökulmasta katsottuna elokuva on kaiken kaikkiaan myös yllättävän pätevä.
Kuvaukseen ja etenkin valaistukseen liittyvät valinnat ovat osuneet upeasti nappiin. Erityisesti hämärämmät kohtaukset pääsevät oikeuksiinsa hienon esillepanon ansiosta. Käytännön efektit ovat poikkeuksellisen loistavia, ja ne tuovat kokonaisuuteen oman häiritsevän lisänsä. Siitä puheen ollen, elokuva on lähellä ylittää tietyn rajan, joka voisi karkottaa kenet tahansa katsomasta, mutta oikea-aikainen leikkaus varmistaa sen, että materiaali pysyy hyvän maun rajoissa.
Re-Animator on loistava B-elokuva, joka toimii kuin toimiikin yhtä mullistavana kuin itse seerumi. Vaikka se ei olekaan missään nimessä täydellinen ja nojaa pitkälti katsojan mieltymyksiin, se osaa tarjota kaikille jotain muistettavaa. Todella yksinkertainen konsepti on muovattu elokuvaksi erinomaisesti, vaikka se muistuttaakin lähdemateriaalia vain löyhästi. Kokemus on kaiken kaikkiaan todella miellyttävä ja yllättävän pätevästi koottu.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 8.10.2026
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti