Ohjaus: Kevin Yagher
Pääosissa: Doug Bradley, Bruce Ramsay,
Valentina Vargas, Kim Myers, Adam Scott, Christine Harnos,
Charlotte Chatton, Mickey Cottrell, Courtland Mead
Genre: Kauhu, Scifi, Jännitys
Kesto: 1 tunti 25 minuuttia
''Do I look like someone who cares what God thinks?''
Hellraiser-elokuvasarja on tapaus, joka ei koskaan ollut osana nuoruuttani. Vaikka kauhuelokuvia ahminkin kovaan tahtiin, kyseiset elokuvat jäivät syystä tai toisesta mysteeriksi. Vasta muutama vuosi takaperin pääsin vihdoin ja viimein elokuvasarjaan käsiksi, ja minkälaisen jäljen se onkaan minuun jättänyt sittemmin! Alkuperäinen Hellraiser yllätti upealla tunnelmallaan ja visiollaan, joka jäi hienosti kummittelemaan takaraivoon.
Hellbound: Hellraiser II taas vei konseptin kiehtovan fantasiakauhun äärelle tuoden samalla myös hieman lisää taustatietoa aiheesta. Hellraiser III: Hell on Earth keskittyy Pinheadiin ja hänen rellestyskierrokseensa ihmisten keskellä päästessään vapaaksi sielujen vankilastaan. Hellraiser – veriviiva on vuonna 1996 ensi-iltansa saanut kauhuscifielokuva, jonka ohjauksesta vastaa itselleni nimeltä lähes tuntematon yhdysvaltalainen Kevin Yagher.
Se ei todellakaan ollut mitään ruusuisilla tanssimista – kaukana siitä. Elokuvan tuotanto oli täynnä ikäviä käänteitä ja studion turhauttavia puuttumisyrityksiä. Tilanne eskaloitui niinkin kärkkääksi, että studio kuvasi osan uusista kohtauksista ohjaaja Yagherin selän takana, mistä tämä tulistui ja käveli ulos ovesta. Miramaxin vaatimat uusintakuvaukset jatkoivat samalla tiellä, ja elokuvan viimeisteli lopulta Joe Chappelle. Onko Hellraiser – veriviiva mainettaan parempi elokuva vai jäikö se pelkäksi toiveeksi?
Neljän vuosisadan ajalle levittäytyvä L'Merchantin suvun tuskainen menneisyys on seurannut heitä tulevaisuuteen asti. Suku loi tietämättään pulmakuution, joka avasi helvetin portit ja päästi valloilleen hirviömäisen Pinheadin. Pinheadin ja hänen diabolisten demoneidensa levittäessä pahuutta Maan päälle kolme L'Merchantin sukupolvea taistelee pimeyden legioonia vastaan tuhotakseen pahamaineisen paholaisen... lopullisesti.
Hellraiser – veriviiva on elokuva, joka pitää sisällään valtavan potentiaalin, mutta joka studion puuttumisesta johtuen laskee niin sanotusti alleen näytönpaikan edessä. Tuotantopulmien siivittämänä elokuva jäi lopulta koko sarjansa viimeiseksi elokuvateattereissa näytettäväksi Hellraiser-elokuvaksi, mikä kertoo kaiken oleellisen sen maineesta ja vaikutuksesta. Paperilla asiat olivat kuitenkin toisin. Ohjaajalla oli selkeä visio – visio, joka olisi todennäköisesti saanut tarinasta kaiken tarpeellisen irti.
Valitettavasti muutokset tulivat sen tielle ja muovasivat elokuvasta pettymyksen. Seuraamme kolmella aikajanalla hyppivää tarinaa, joka on kieltämättä ajatuksen tasolla todella kunnianhimoinen veto etenkin omassa lajityypissään. Sen ajatuksena oli toimia selkeänä jatkumona kolmella aikakaudella kattaen kaiken perusteellisemmin ja jouhevammin hengittäväksi kokonaisuudeksi. Olisiko se mahdollisesti kaatunut muihin seikkoihin? Hyvin mahdollista, mutta sitä emme saa koskaan tietää varmuudella.
Seuraamme tarinassa Bruce Ramsayn esittämää kolmen sukupolven L'Merchantia, jotka kaikki omaavat samankaltaisen keksijän mielen sekä erinomaisen päättäväisyyden. Tarina sinällään on ihan kiehtova kokonaisuus, mutta vasta toinen puolikas onnistuu ainakin jollain tasolla tarraamaan katsojastaan kiinni. Ennen sitä se tuntuu hakevan itseään pahemman kerran. Monet yksityiskohdat tuntuvat erikoisilta kokonaiskuvassa, ja se johtuu kohtausleikkauksista, jotka jäivät lopullisesta versiosta rannalle.
Etenkin menneisyyteen liittyvät tarinakaaret jäävät hieman ohkaisiksi muutosten myötä. Studion oli saatava Doug Bradleyn esittämä Pinhead mahdollisimman suureen rooliin, eikä siinä mitään – kyseessä on kuitenkin yksi kauhun lajityypin ikonisimmista ja karismaattisimmista antagonisteista, joita valkokankaille on koskaan tuotu. Valitettavasti hänen jatkuva läsnäolonsa syö selkeästi alustukselta sekä elokuvan tunnelmalliselta puolelta. Siinä on siis tismalleen sama ongelma kuin edellisessäkin osassa.
Pinheadia näytetään niin useasti, että jännitys karkaa käsistä tiukankin paikan tullen. Elokuva nojaakin täten vain monimutkaisesti tahditetun tarinansa varaan, joka sekään ei kulmia kohauta. On kuitenkin hienoa nähdä, että Yagher on selkeästi yrittänyt avartaa Pulmakuution eli The Lament Configuration -kuution luomisprosessia. Studion keskittyminen on kuitenkin mennyt aivan vääriin elementteihin, minkä vuoksi sen vaikuttavuus valuu hukkaan käytännössä silmiemme edessä.
Osa ratkaisuista myös rikkovat fantasiapainotteisen konseptin rajoja, mikä on erikoista ajatuksenkin tasolla. Etenkin muutetun lopetuksen vuoksi joutuu hieraisemaan silmiään Pinheadin tyhmyydelle – tai oikeastaan hänelle suunnatulle käsikirjoitukselle, joka asettaa hahmon todella naurettavaan asemaan. Ei siinä mitään, jos asioita muutetaan jälkikäteen, mutta sitä olettaisi sentään studion ottavan huomioon konseptin tukipilarit, joiden ympärille maailmaa on rakennettu monen elokuvan verran.
Tunnelmallisesti elokuvalla on hakeva luonne. Vaikka se yrittää niputtaa elementtejä yhteen mahdollisimman istuvalla tavalla, elokuva tuntuu monesti vain kärsivän jatkuvista ilmapiirin muutoksista. Pelottavuus jää selkeästi toissijaiseksi, vaikka kauhua tarjoillaankin raa'assa muodossa. Käytännön erikoistehosteet erottuvat edukseen, vaikka digitaaliset tehosteet puolestaan ovatkin alkeellisia. Visuaalisesti elokuvalla on selkeästi silmää, ja sen maailma herää vakuuttavasti eloon.
Daniel Lichtin sävellykset kunnioittavat elokuvasarjan ikonista tunnusmusiikkia, mutta eivät erotu uusilla elementeillään juurikaan joukosta. Roolisuoritukset ajavat asiansa, mutta Doug Bradley varastaa näytön aina itselleen ollessaan läsnä. Näyttelijä on iskostanut tyylinsä niin keskeisesti osaksi hahmoa, ettei sen tilalle voisi periaatteessa kuvitellakaan ketään muuta. Ja jos kuvittelisi, tällä olisi kyllä edessään valtavat saappaat täytettävänään.
Hellraiser – Veriviiva on ristiriitainen kokemus kaiken kaikkiaan, vaikka elokuva on ajatuksen tasolla todella mahtipontinen ja kekseliäs. Se toimii sekä esiosana että jatkona aiemmin nähdylle, ja se kulminoituu pulmakuution syntytarinaksi sekä monen sukupolven kestäväksi raastavaksi kidutukseksi L'Merchantin suvulle. Harmi nähdä, ettei ohjaajan toiveita arvostettu, vaan mielessä olivat vain tienestit – elokuva kun pääsi hädin tuskin omilleen ja sementoi elokuvasarjan tulevaisuuden suoraan videolevitykseen.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 16.10.2026
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti