Philadelphia (1993) - arvostelu



Ohjaus: Jonathan Demme
Pääosissa: Tom Hanks, Denzel Washington, Roberta Maxwell
Genre: Draama
Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia

Elokuva nimeltään ''Uhrilampaat'' sai minut kiinnostuneeksi ohjaajan muista teoksista ja tämä kyseinen elokuva oli sellainen tapaus, jota olin jo pitkään miettinyt katsovani. En vain meinannut saada sitä tungettua mihinkään väliin, mutta nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja saada selville sen, että mikä tämä teos oli olevinaan. Ennen varsinaista arvostelua haluan vielä sanoa, että Tom Hanks on aina voittavan elokuvan avain minun silmissäni, kuin myös Denzel Washingtonkin, mutta odotin kokevani kuitenkin senkin lisäksi mahtavan tarinan kerrottuna laadukkaalla tavalla ja täyttikö Philadelphia lopulta massiiviset odotukseni?


Pakko kyllä mainita heti alkuun, että kyseinen elokuva on mielestäni hyvin uniikki tarinankerrontansa ja tunnelmansa puolesta. Ohjaaja Jonathan Demme näyttäisi hallitsevan tarinankerronnan taidot hyvin omaperäisellä näkemyksellään, vaikka mikä tyylilaji olisi kyseessä. Hän käyttää hyvin yksinkertaista ja sen vuoksi toimivaa formulaa, jossa keskittyminen sijoittuu pelkästään tarinan tärkeimpiin seikkoihin kuten tässä tapauksessa hahmoihin ja heidän välisiin suhteisiin, jättäen kaikki sivutarinat sekä muut turhat yksityiskohdat häiritsemästä tätä laadukasta kokonaisvaltaista kokemusta.

Tämän keskittymisensä vuoksi elokuva hyppiikin ajassa kiivaaseen tahtiin kohtauksesta toiseen. Hypimme tiuhaan tahtiin kahdesta viikosta muutaman kuukauden päähän, mutta ohjaaja onnistuu pitämään tarinan kuitenkin hyvin nidottuna ja selkeänä katsojan näkökulmasta katsottuna. Ollakseni täysin rehellinen kanssanne, se ajassa hyppiminen ei enää häirinnyt tietyn ajanjakson jälkeen ollenkaan etenkään tässä elokuvassa, jossa tarinankerronnan sulavuus avitti hieman tämän seikan silmiinpistävyyttä. Vaikka toki ensimmäinen aikahyppy tulikin ehkä pahimpaan mahdolliseen paikkaan, se toimi jälkeenpäin katsottuna oikein mallikkaasti. Tämä aikahyppy jätti varsinaisen  totuuden hieman varjoon meiltä, jotta pääsisimme sitten avaamaan tätä mysteeriä ja sen tarkoitusta.


Oi, kuinka paljon rakastin näitä syväluotaavia hahmoja ja heidän tunnepainoitteisesti rikkaita luonteitaan, joita pyrittiin kasvattamaan hyvin emotionaalisilla tavoilla. Pelkistetty idea kahdesta kilpailevasta asianajajasta, joista toinen kokee ikävän takaiskun ja pyrkii pyytämään apua kilpailijaltaan laillisten asioidensa hoidossa kyseistä takaiskutilannetta koskevassa asiassa, on aivan mielettömän traagista, mutta kaunista katseltavaa. Molempien rakkaus lakia sekä oikeutta kohtaan ovat puhdasta ja sen vuoksi kilpailija päättääkin auttaa poloista hädässä. Vaikka aluksi he olivat hyvin hataralla tasapainottelulaudalla toistensa kanssa, he oppivat työskentelemään yhteistä määränpäätä kohti avautuen toinen toisilleen mitä emotionaalisimmilla tavoilla.

Tarina pitää katsojansa niin laadukkaasti hyvässä otteessaan, että on ajoittain jopa vaikeaa hengähtää emotionaalisesti painavien kohtausten välissä, kun uutta asiaa tuli jatkuvalla vauhdilla liittyen tapaukseen ja itse oikeusistuimeen. Tämä tietyn sortin vauhdikkuus teki elokuvasta paljon jännittävämmän ja tunnelmallisemman tuotoksen, joka haastoi jatkuvasti katsojaansa tuntemaan monin tavoin koko kestonsa ajan.


En tiedä olinko valmiiksi jo ihan valmis itkemään vai mikä siihen vaikutti, mutta elokuva sai kyllä silmäni kyllä kostumaan, kun koimme Andrew Beckettin uskomattoman rankkaa kohtaloa. Välitin hahmoista niinkin paljon elokuvan aikana, että heidän tuskansa välittyi minulle aika moitteettoman ja helpon oloisesti. Minusta tuntui hyvin pahalta seurata tilanteen eskaloitumista ja sen perimmäistä traagisuutta.

Tosiaan kuten mainitsinkin aiemmin, Philadelphian tarina keskittyi suurimmaksi osaksi ainoastaan tärkeimpiin seikkoihin ja yksityiskohtiin, minkä avulla se eteni niin sulavalla hyvin hyppivällä tyylillään läpi tarinansa, tehden siitä kyllä erityisen laadukkaan kokemuksen kaiken kaikkiaan. Rakastin erityisen paljon Tom Hanksin ja Denzel Washintgonin roolisuorituksista, joista he ansaitsevat kyllä kaiken huomionsa. Tämä on jokaiselle ehdottomasti vähintään kerran katsastettava teos, joka saa katsojan varmasti tuntemaan edes jollain tavalla. Hieno elokuva kokonaisuudessaan!



Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 6.4.2019
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit

  1. Tää on huippu ja koskettava. Tää pitää hankkii vielä omaankin leffahyllyyn 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti samaa mieltä! Kannattaa hankkia pikinmiten!

      Poista

Lähetä kommentti