Ohjaus: Tom Six
Pääosissa: Dieter Laser, Ashley C. Williams, Ashlynn Yennie,
Akihiro Kitamura, Andreas Leupold, Peter Blankenstein
Genre: Kauhu
Kesto: 1 tunti 32 minuuttia
''God. Are you God? I'm just a puny insect. I cast out my parents, left my child, dismissed their love and led a selfish life. Just like an insect. No, my existence is even lower than insects, but... but dear God... that's how I've lived, and this is my punishment.''
Kun puhutaan kaikkien aikojen järkyttävimmistä ja häiritsevimmistä elokuvista, pinnan alta on kaivettavissa liuta teoksia, jotka on kuopattu unholaan syystäkin. Tavalla tai toisella nämä elokuvat ovat saaneet pysyvän leiman kylkeensä ja löytäneet paikkansa kiellettyjen tuotosten listalta. Sittemmin elokuvaharrastajat ovat kaivaneet niitä esiin ja todenneet ne todella vastenmielisiksi. The Human Centipede (First Sequence) on vuonna 2009 ensi-iltansa saanut kauhuelokuva, jonka ohjauksesta vastaa hollantilainen Tom Six.
Kyseessä on yksi modernin shokkikauhun pahamaineisimmista tuotoksista, joten luonnollisesti se on saanut kuraa niskaansa kovalla kädellä ympäri maailmaa. Markkinoinnissa on painotettu todella kärkkäästi sitä, että kyseessä on ”lääketieteellisesti täysin tarkka” kuvaus absurdista ideasta. Olen kuullut elokuvasta paljon, joten jollain vinksahtaneella tavalla odotin katselukokemusta, vaikka tiesinkin sen voivan aiheuttaa pahoinvointia.
Kaksi amerikkalaistyttöä on autoreissulla halki Euroopan. Saksassa he ovat matkalla bileisiin, kun matka tyssää keskelle yöllistä metsää renkaan puhkeamisen vuoksi. Tytöt lähtevät etsimään apua lähimaastosta ja löytävätkin syrjäisen huvilan, jonka oven avaa hieman epäilyttävän oloinen saksalainen mies. Seuraavana päivänä he heräävät ja huomaavat olevansa loukussa pelottavassa, kellaritiloihin kyhätyssä tilapäissairaalassa yhdessä erään japanilaismiehen kanssa.
Tämä ikääntynyt mies esittäytyy eläkkeellä olevaksi kirurgiksi, joka on erikoistunut siamilaisten kaksosten erottamiseen. Hänen kolmea ”potilastaan” ei kuitenkaan ole tällä kertaa määrä erottaa, vaan heidät liitetään yhteen hirvittävässä leikkauksessa. Mies pyrkiikin olemaan ensimmäinen ihminen, joka yhdistää ihmisiä heidän ruoansulatusjärjestelmiensä kautta – näin hän aikoo herättää henkiin sairaan fantasiansa ja elämäntyönsä: ihmis-tuhatjalkaisen.
On todettava heti rehellisesti, etten suosittele elokuvaa kenellekään sen äärimmäisen häiritsevän luonteen vuoksi. Ei välttämättä siksi, että teos olisi missään nimessä täysi pökäle, vaan pikemminkin siksi, että herkkähermoisempi katsoja ei todennäköisesti kestä katselukokemusta. Kuten jo totesin, elokuva on saanut osakseen valtavasti kritiikkiä. Monet negatiiviset arviot kuitenkin pureutuvat vain tähän nimenomaiseen konseptiin, joka on kieltämättä erikoinen valinta kokopitkän elokuvan raameiksi.
Hostel-elokuvasta tuttuja vivahteita sisältävä alustus antaa vain suuntaa-antavan kuvan käsiteltävistä hahmoista ja miljööstä. Vaikka pääsemmekin käsiksi hahmojen sielunmaailmaan todella alkukantaisesti, he jäävät poikkeuksellisen yksitoikkoisiksi ja karikatyyrimäisiksi ilmestyksiksi. Mielenkiinto pysyy kuitenkin yllä, sillä odotamme tarinan eskaloitumista kärsivällisesti ja hartaasti – suorastaan vesi kielellä. Ohjaaja Six ottaa tietoisesti oman aikansa pahaenteisen ilmapiirin rakentamiseen.
Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen tilanne lähtee toden teolla kehittymään vieden katsojan vastenmielisten ajatusten maailmaan ja visualisoiden ohjaajan hävyttömiä ideoita. Ensinnäkin on sanottava, että Tom Sixin kovalevy kannattaisi varmaan laittaa tarkistukseen, sillä tällaiset visiot eivät synny aivan tyhjästä – etenkään näin vakavalla naamalla tarjoiltuna. Toiseksi elokuvan maine tuntuu keulivan pahasti itse materiaalin yli.
Henkilökohtaisella tasolla teos ei nimittäin onnistunut aiheuttamaan juuri minkäänlaisia traumoja. Tämä tosin voi johtua siitä, että olen jo täysin turrutettu kyseisen lajityypin kuvastolle. Kohtaukset ovat toki jossain määrin iljettäviä, mutta enemmänkin ajatuksen tasolla kuin visuaalisesti. Lopulta itse fyysisen suorituksen näkeminen ruudulla ei herätä sen kummempia tunteita. Elokuvan ehdottomana valopilkkuna toimiikin Dieter Laserin esittämä eläköitynyt kirurgi, tohtori Josef Heiter.
Mies valtaa näytön todella varmalla otteella ja tekee hahmostaan poikkeuksellisen vangitsevan seurattavan. Vaikka Heiterin historiaan ei paneudutakaan muutamaa vuorosanaa pidemmälle, juuri hänestä saadaan tarinan edetessä kaikkein selkein kuva. Pelkkä ajatus omasta pakkomielteestä tuottaa tohtorille silmitöntä mielihyvää, mikä tekee hahmosta todella kieroutuneen tapauksen. Temaattisesti elokuvaa voisikin pohdiskella pidempään: vaikka se ei päällepäin vaikuttaisi syvälliseltä.
Mitä ohjaaja sitten yrittää elokuvallaan sanoa? Ilmeisin vertauskuva nojaa natsi-Saksan aikaan, jolloin keskitysleireillä tehtiin mitä iljettävämpiä ihmiskokeita – se viha ja kylmyys välittyvät Heiterin hahmosta hyvinkin selkeästi. Itse näin teoksessa kuitenkin vielä vahvempana symbolina ajankohtaisen luokkaerottelun: rikkaat ja vaikutusvaltaiset tekevät mitä haluavat köyhemmillä ihmisillä. Tämä kuvastaa pelottavan paljon nykypolitiikkaa ja vallanpitäjien motiiveja.
Teknisestä näkökulmasta katsottuna teos on vakuuttavaa työtä. Kuvauksellisesti tyyli mukailee tilanteen vaarallisuutta ja kaoottisuutta, vaikka pääpaino onkin pitkälti staattisissa kuvissa. Äänimaailma ei kikkaile turhia, mutta se luo vahvaa tunnelmaa ja muuttaa kohtaukset piinaavan painostaviksi. Lopuksi on kuitenkin todettava, etteivät uhriksi joutuvat hahmot loista älykkyysosamäärällään. Heidän ratkaisunsa ovat kautta linjan todella outoja, vaikka ajoittain ilmassa onkin havaittavissa pientä toivonkipinää.
The Human Centipede (First Sequence) on lopulta mainettaan parempi elokuva, vaikka kovinkaan kummoiseksi lopputulos ei muodostukaan. Teoksen selkeänä heikkoutena on käsikirjoitus, joka tuntuu luovan hahmojen välille väkisin vääntämällä eripuraa. Siitä huolimatta elokuvassa on omat hetkensä, jotka tekevät siitä keskinkertaisella tasolla toimivan kokonaisuuden. Onko teos sitten kaikkien aikojen iljettävin ilmestys? Sanoisin, että ei, sillä itse ajatus on huomattavasti karmeampi kuin sen visuaalinen toteutus. Joihinkin muihin katsojiin konsepti voi kuitenkin upota huomattavasti ikävämmin.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 13.10.2026
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti