Ohjaus: Quentin Tarantino
Pääosissa: Jamie Foxx, Christoph Waltz, Leonardo DiCaprio,
Kerry Washington, Samuel L. Jackson,
Walton Goggins, Dennis Christopher
Genre: Draama,Western
Kesto: 2 tuntia 45 minuuttia
''You had my curiosity, but now you have my attention.''
Erinomaisen Inglourious Basterdsin jälkeen oli taas aika siirtyä astetta omaperäisemmälle kentälle, jolla ohjaaja Quentin Tarantino päättää kokeilla jotain aivan uudenlaista konseptia Django Unchainedin muodossa. Tämä on ensikertalaisen Tarantino-maratoonin ainoa tuotos, jonka olen aiemmin nähnyt ja kertaalleen, joten olen suurin piirtein kartalla siitä, mitä tuleman pitäisi.
Oli kuitenkin kiinnostavaa nähdä monen vuoden jälkeen kuinka oma kokemus saattaisi nyt selkeytyä hieman enemmän. Lähdetään lännen villeimmän legendan siivittämänä seuraamaan Djangon erityislaatuista tarinaa Tarantinon kattilassa keitettynä tuotoksena. Ajoiko se edelleen asiansa vai onko kokemuksen kanssa ruvettu löytämään jotain vikoja elokuvasta, mitkä olivat aiemmin jääneet varjoon syystä tai toisesta? Lähdetään rohkeasti selvitttelemään sitä...
Vuonna 1858 palkkionmetsästäjä King Schultz etsii käsiinsä orjan - Djangon, joka sattuu osumaan vastaan orjasaattueen mukana ohimennen. Schultz ostaa Djangon itselleen ja pyytää häneltä apua löytääkseen etsimänsä miehet. Ajan mittaan hän saa tietää myös miehen vaimosta Broomhildasta, joka oli traagisten käänteiden jälkeen joutunut erilleen miehestään orjakaupoissa.
Schultz tarjoutuu auttamaan tätä etsinnöissä ja vaimonsa pelastamisessa, jos Django itse kuitenkin suostuu toimimaan tämän palkkionmetsästäjäparina jonkin aikaa. Saatuaan tiedon Broomhildan sijainnista, Schultzin ja Djangon täytyy löytää jokin ovela ja huomaamaton tapa päästäkseen armottoman Calvin Candien omistaman Candylandin tiluksille aiheuttamatta mekkalaa ja tarpeetonta verilöylyä. Onnistuvatko he pääsemään Candylandiin ongelmitta vai lähteekö tilanne lopulta täysin lapasesta?
Elokuva lähtee käyntiin aivan upealla tavalla avaten ensimmäiseksi hyvin karun maailmankuvan täydellisen musiikkivalintansa avustuksella, jonka yhdistelmällä saadaan katsojan tunnetila jo valmiiksi armottoman asetelman vuoksi hieman epämiellyttäväksi. Tällä avauksella pohjustetaan itse asetelmaa, tärkeimpiä hahmoja ja sen hetkistä tilannetta maailmassa selkeämmäksi. Pääsemme heti kokemaan Quentin Tarantinon dialogin jo tavaksi muuttuneen maagisuuden hyvin upealla avauskohtauksella, jossa Schultz törmää ohikulkumatkallaan kyseiseen orjasaattueeseen, jonka vankina Django sillä hetkellä on. Ei ainoastaan, että vuoropuhelut ovat nasevia ja kekseliäitä, mutta teksasilaisten aksenttikin erottuu positiivisesti osakseen heti alusta asti.
Tarina etenee kronologisessa järjestyksessä ja heittää kiehuvaan kattilaansa ajoittaisia takaumia menneistä tapahtumista avatakseen hieman hahmojen taustoja ja heidän valitettavan traagista historiaa. Se etenee hyvin mukaansatempaavalla otteella lähes täydellisen tarinankerronnan ja hahmojen rakentamisen avustuksella. Olen kyllä hyvin häkeltynyt siitä, että Tarantino osaa löytää omaperäisille tarinoilleen ehkä arimmat ja loukkaavimmat aiheet, joiden pohjalta tämä visioi ja loihtii järjettömän laadukkaita ja ristiriitaisesti miellyttäviä kokonaisuuksia.
Hahmot ovat erittäin syväluotaavia ja helposti lähestyttäviä tapauksia, vaikka vihaisimmekin heitä moraalisten normien valossa. Se tekeekin hahmoista niin mahtavia, koska ne herättävät elokuvan aikana hyvin helposti kaikenlaisia tunteita ja pistävät ne ikään kuin vuoristoratalaitteeseen lähes kolmeksi tunniksi pienelle kierrokselle. Elokuvan hahmot eivät ainoastaan toimi erinomaisesti näytöllä vain sen vuoksi, että ne olisivat vain niin hyvin kirjoitettuja, vaan itse roolisuorituksetkin vaikuttavat hyvin massiivisesti katsojan tarinaan uppoutumiseen ja tarinan autenttiseen esillepanoon.
Alusta asti opimme, että King Schultz ei kestä tummaihoisten orjuuttamista konseptina ollenkaan, minkä vuoksi lyöttäytyessään yhteen Djangon kanssa, auttaa hän tätä vaarallisessa maailmassa pääsemään ikään kuin ruokapyramidissa laillisesti ylemmäs vastoin kaikkia odotuksia ja valkoihoisten paheksumisia. Schultz on hyvin kokenut, määrätietoinen ja tyyni tapaus, etenkin ongelmatilanteidenkin syntyessä, jotka hän yleensä hoitaa pois alta nokkelien sanavalintojensa ja pätevien neuvottelutaitojensa avustuksella.
Kolikon kääntöpuolella tämän uutta avustajaa Djangoa ajaa eteenpäin koston raivo ja tämä raivokkaasti palava tunne sisällä ajaa hänet lopulta hyvin erikoiselle tielle, jota ei tämän sorttisessa radikaalissa maailmassa ollakaan ikinä nähty. Elokuvan aikana tunnemme hänen vihansa kerääntyvän tämän sisälle, jolloin monesti hänen liipaisinsormensa ja radikaalinen tunteilla reagoiminen tuntuu olevan hyvin yleisin vaihtoehto ongelmatilanteissa. Tajutessaan kuitenkin, että tällainen käytös aiheuttaisi monessa tilanteessa ja välienselvittelyssä paljon suurempia ongelmia ja kolhuja määränpään saavuttamisen osalta, hän ymmärtää, että hyvin rationaaliset ratkaisut eivät tuo hänelle haluamaansa.
Siitä huolimatta hän kuitenkin tekee kaikkensa määränpäänsä saavuttamiseksi ja soutaakin vastoin kaikkia odotuksia ja normeja vastaan vastavirtaan, vaikka asiat välillä kokevatkin vakavia kolhuja matkan varrella. Tämän vuoksi tämä parivaljakko toimiikin niin upealla tavalla yhdessä, sillä he ovat toistensa vastakohtia. Kun Schultz tuo parivaljakkoon tyyneyttään ja huolellisuuttaan tilanteiden ratkaisemisessa, Django hoitaa kaksikon raivokkaan ja tunteellisen puolen. Calvin Candie ja hänen talonmiesorjansa Stephen tuovat elokuvaan kyllä oman viihdyttävän ja laadukkaan mausteensa, jonka haluan kuitenkin jättää katsojien kokemaksi, sillä he ovat elokuvassa erittäin vakuuttavia ja hyvin keskeisessä asemassa tarinan eskaloitumisprosessia. Sen vain sanon, että roolisuoritukset ovat kokonaisuudessaan parhaimmistoa.
Roolisuoritukset säkenöivät koko näyttelijäkaartin voimin, mutta kaksi ehdotonta tähteä sieltä kuitenkin pystyy vetämään pallille. Vaikka Jamie Foxx onkin mahtava Djangona, minun on pakko antaa kirkkaimmat tunnustukseni Schultzin esittäneelle Christoph Waltzille, joka itseasiassa sai tästä samaisesta roolisuorituksestaan parhaan miessivuosan Oscarin toistamiseen, sekä Calvin Candietä esittäneelle Leonardo DiCapriolle, joka omisti roolinsa omiin käsiinsä hyvin karismaattisella ja autenttisella suorituksellaan. Näiden huikeiden suoritusten avustuksella katsoja onnistuu uppoutumaan yllättävän helposti kiehtovien hahmojen kautta tulenaran aihealueen täyttämään maailmaan.
Tuotannon tyyli ja laatu on erinomaista teknisestä näkökulmasta katsoen artistiseen. Elokuva osaa sekä säväyttää monin pienin innovatiivisin yksityiskohdin, että mielettömän massiivisin kokonaisuuksin. Tarantino käyttää erilaisia lännenelokuvien artistisia ratkaisuja kuvakulmista kamera-ajoihin ja nopeista zoomauksista mielettömän upeisiin auringonlaskukuviin. Vaikutteita on selkeästi otettu lukuisista klassikoista ja muistettavimmista lännenelokuvista, mutta tarina ja sen esillepano pysyy kuitenkin hyvin omaperäisenä ja upeana kokonaisuutena.
Django Unchained on erittäin laadukas elokuva, joka ennen Candylandiin pääsyä tuntuu hetken aikaa polkevan paikallaan hyvin ailahtelevahkon rakenteen ja tahdituksen voimin, vaikka tarinassa eteneminenkin on nopeatempoista ja selkeää sillä hetkellä. Muutamista puolessa välissä tapahtuvista erikoisista ratkaisuista huolimatta, elokuva pitää pintansa ja muovautuu upean hypnotisoivaksi kokemukseksi, joka kaikessa moraalisessa ristiriitaisuudessaan miellyttää katsojaa vakavilla aiheillaan, syväluotaavilla ja hyvin yhteenpelaavilla hahmoillaan, mielettömän nasevalla dialogillaan, sekä kutkuttavalla tunnelmallaan ja ilmapiirillään.
Tämä teos ei ihan yllä Pulp Fictionin tai Inglourious Basterdsin tasolle, mutta ehdottomasti on siellä ylhäällä koputtelemassa raivokkaasti Quentin Tarantinon luomien mestariteosten lukittuun oveen. Ollessaan minulle elämäni aikana ensimmäinen Tarantino-elokuvani, Django Unchainedilla on ja tulee aina olemaan oma paikka sydämessäni. Edelleenkin se säväyttää minua perusteellisesti, vaikka ei olekaan ihan yhtä laadukas kuin kaksi edellä mainittua mestariteosta. Seuraavaksi matka viekin Tarantinon kahdeksanteen elokuvaan ja toiseen peräkkäiseen lännenelokuvaan The Hateful Eightiin...
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti