Star Wars: The Force Awakens (2015) - arvostelu



Ohjaus: J. J. Abrams
Pääosissa: Daisy Ridley, Adam Driver, John Boyega,
Harrison Ford, Carrie Fisher, Mark Hamill,
 Oscar Isaac, Peter Mayhew, Anthony Daniels
Genre: Toiminta, Seikkailu, Scifi
Kesto: 2 tuntia 18 minuuttia

Etenemme Tähtien sota -elokuvissa uuden sukupolven trilogiaan, joka lähtee käyntiin The Force Awakensilla. Tässä elokuvassa oli tarkoitus ottaa alkuperäinen tarina takaisin haltuun ja viedä sitä eteenpäin tuttujen rakastettavien naamojen, sekä uusien yhteisvoimin uusille teille. Star Wars: The Force Awakens on siitä erityinen elokuva minulle, koska tämä oli minun kaikkien aikojen ensimmäinen Tähtien sota -elokuvani minkä olin koskaan nähnyt sillä hetkellä.

Ensimmäisellä katsastuskerrallani nautin elokuvasta yllättävänkin paljon, vaikka minua rehellisesti sanoen pelotti ajatus siitä, ettei se välttämättä saattaisi olla minun juttuni alkuunkaan. Onneksi päätin lopulta kokeilla onneani, sillä nyt kyseinen elokuvasarja kuuluu ehdottomasti rakkaimpiin tarinakokonaisuuksiin, joita olen koskaan kokenut elokuvien muodossa. Toki, matkan varrella on ollut pari ikävää hairahdusta ja pettymystä, mutta jälkeenpäin mietittynä kokonaiskuva on hyvin selkeä ja kertakaikkisen miellyttävä kokemus.


Romukerääjä Rey ja kapinallinen stormtrooper-sotilas Finn saavat värvättyä yllätyksekseen kaksi legendaarista salakuljettajaa Han Solon ja Chewbaccan saadakseen vietyä erityislaatuisen droidin ja sen sisältämän korvaamattoman tiedon jyvän kadonneen jedimestarin Luke Skywalkerin olinpaikasta kapinallisten tukikohtaan kenraali Leia Organan tietoisuuteen, ennen kuin se päätyy väistämättä Kylo Renin ja Ensimmäisen ritarikunnan petollisiin käsiin. Mitä tapahtuu, kun kaikki yrittävät samaan aikaan saada käsiinsä droidiin piilotetun viestin?

Elokuva on nätisti alustettu ja pohjustettu kokonaisuus, vaikka heittääkin katsojan heti kättelyssä kylmänviileästi keskelle intensiivistä takaa-ajoa. Se ei ainoastaan onnistu vakuuttavasti osumaan nappin tunnelmansa ja kontekstinsa puolesta, mutta se myös kokeilee rohkeasti erilaisia uniikkeja lähestymistapoja kohtauksiinsa, draamaan ja komediaan, jotka toimivat luontevasti käsi kädessä ja mielettömän upeasti näytöllä lopullisessa muodossaan.


Ennalta tutut ja uudet hahmot toimivat yhdessä elokuvan tarinaa eteenpäinvievinä osapuolina, minkä vuoksi siinä onnistutaan alustaa moitteettoman luontevalla tavalla aivan uuden vastakkainasettelun elokuvasarjalle. Daisy Ridleyn esittämä Rey on romukerääjä Jakku-planeetalta, joka yrittää selvitä päivä kerrallaan elämän tarjoamista tiukista vastoinkäymisistä ja vaikeuksista, mutta monen vuoden hiljaiselon jälkeen, hän löytää vihdoin oman paikkansa universumissa ja hyvin odottamattomasta sellaisesta myös.

Luke Skywalkerin olinpakka on paljastumisen partaalla ja kaikki haluavat saada tietää itse legendan ja myytin sijainnin. Kapinalliset ovat onnistuneet löytämään kriittisen puuttuvan palan kartasta, joka paljastaa edellämainitun herran sijainnin, mutta Ensimmäisen ritarikunnan halu saada tieto itselleen on sen verran vahva, että he alkavat etsimään sitä hyvin aggressiivisella lähestymistavalla, jottei se päätyisi kapinallisten kenraalin Leia Organan käsiin.


Ensimmäinen ritarikunta on päässyt vuosien jälkeen jaloillensa Imperiumin raunioista ja se täten jakaa samoja aatteita edeltäjänsä kanssa. Hierarkia on identtinen ja siellä vallitsee samanlaiset arvot kuin ennenkin, mutta vain uusien naamojen ja esikuvien ympäröiminä, jotka yrittävät viedä uuden liikkeen universumin ultimaattiseksi hallinnoksi.

John Boyegan esittämä Finn, Ensimmäisen ritarikunnan entinen stormtrooper-sotilas, joka ensimmäisen virallisen operaationsa aikana havahtuu verilöylyn kauheuksiin ja päättää karata auktoriteettia mahdollisimman kauas. Karkumatkallaan hän törmää Oscar Isaacin esittämään Poe Dameroniin, vastarintaliikkeen parhaimpaan pilottiin, jolla on tärkeä tehtävä viedä salainen viesti vastarintaliikkeen johdolle, mutta mutkien kautta tämä ajautuukin sitten ongelmiin ja Finn eksyy jälkimainingeissa Jakkuun Reyn seuraan.


Rey on samaan aikaan onnistunut tiedostamattaan löytämään universumin etsityimmän droidin, mikä taas tekee hänestä yhden kohteista. Uudet seikkailijat joutuvat yhdessä viemään operaation loppuunsa, mutta tehdäkseen sen heidän täytyy kohdata uusia käänteitä ja ongelmia matkansa varrella päästäkseen perille. Nämä esteet koettelevatkin heitä sitten kokonaisvaltaisesti sekä ihmisinä, että taistelijoina.

Ensimmäisen ritarikunnan uusi talismaani Adam Driverin esittämä Kylo Ren ei välttämättä ole parempi hahmo kuin hänen isoisänsä Darth Vader, mutta siitä huolimatta hän on yksi elokuvasarjan syvällisimmistä ja kiehtovimmista hahmoista koko Tähtien sota -universumissa. Hän tuntee valoisan puolen viettelyksen ja kamppailee parhaansa mukaan sitä vastaan pitääkseen korkean ja arvostetun asemansa Ensimmäisessä ritarikunnassa.


Ymmärrämme katsojina toki täysin, että miksi kyseinen hahmo tekee mitä tekeekin elokuvassa, vaikka emme hyväksyisikään hänen toimiaan. Hän osaa olla hyvin keskitynyt ja määrätietoinen antagonisti, joka pitää sisällään paljon enemmän sielua ja emotionaalista latausta, kun mitä häneltä olisi voinut koskaan edes odottaa. Hän myös kuvastaa ultimaattista vastakohtaa toiveikkaalle ja mitättömälle vastapuolelle Reylle, sillä hän yrittää todistaa mahtinsa Darth Vaderin varjon alta jatkuvalla syötöllä.

Elokuvassa on myös uusi droidi, BB-8. Vaikka R2-D2-droidi onkin legendaarinen ja ikoninen hahmo itsessään, mielestäni BB-8-droidi vie pidemmän korren hänestä vähintäänkin ilmailuskykynsä puolesta, jos ei muuten. Siinä tuntuu olevan paljon enemmän eloisuutta ja syvyyttä kuin edeltäjässään ja sitä käytetään vakuuttavasti koomisena tunnelman keventäjänä silloin, kun elokuva tarvitsee sitä eniten.


J. J. Abrams onnistuu vakuuttavasti ohjaamaan Tähtien sota -elokuvan, joka ei yritä vain viitata ja edetä nostalgian huuruilla, vaan käyttää tuttuja naamoja tarinan rakentamiseen ja kannattelemiseen. Vanhoille konkareille tehdään kunniaa, eikä vain käytetä puhtaan nostalgian aikaansaamiseksi, vaikka sellaisiakin tunteita heidän läsnäolonsa automaattisesti aiheuttavatkin. Ne eivät ainoastaan tunnu vain väkinäisiltä lisäyksiltä, vaan pikemminkin luontevilta lisäyksiltä osaksi suurempaa kokonaisuutta, joka kannattelee tätä hyvin monipuolista ja ulottuvaa tarinakaarta jopa yllättävän mainiosti.

Teknisesti elokuva on lähes täydellinen taidonnäyte, jolla onnistutaan tuomaan takaisin se taianomainen tunnelma alkuperäisestä trilgoiasta upottamalla se samalla uuteen asetelmaan ja vastakkainasetteluun. Vaikka elokuvassa onkin paljon visuaalisia efektejä käytettävissä, jotka ovat kyllä kerta kaikkisen erinomaisia, siinä osataan myös käyttää upeasti hyväksi käytännön efektejä sekä hahmojen, että lavasteiden apuna. Se tuntuu kaikessa uskomattomuudessaankin hyvin maanläheiseltä ja autenttiselta kaiken kaikkiaan.


Taistelukohtaukset ovat kertakaikkisen täydellisiä kokonaisuuksia, jotka säväyttävät etenkin visuaalisesta näkökulmasta katsottuna. Niissä on myös massiiviset panokset ja laajalti tunnetta, minkä vuoksi katsojana tuntuu olevan kaiken tämän eeppisen toiminnan keskellä lumoutuneena kokonaisvaltaisesti. Musiikki on odotetustikin mieletöntä kuultavaa. Siinä onnistuneesti käytetään hyväksi alkuperäisiä musiikkiraitoja, mutta sen lisäksi mukaan tuodaan monen monta uutta kappaletta ja sävellystä, jotka jäävät meleen hyvin muistettavina kokonaisuuksina.

Star Wars: The Force Awakens on ehdottomasti paras Tähtien sota -elokuva sitten Episodi V - Imperiumin vastaiskun ja se myös onnistuu hyvin vakuuttavasti herättämään elokuvasarjan uudestaan eloon tuoreella ja taianomaisella lähestymistavallaan alkuperäismateriaaliinsa. Se myös esittelee tämän uniikin universumin uudelle sukupolvelle, kuten minulle, ja onnistuneesti lumoaa meidät mukaansa. Sen jälkeen, kun näin tämän elokuvan, olin hyvin kiinnostunut näkemään kyseisen elokuvasarjan aiemmatkin osat ja siitä se kannatus sitten lähtikin. Matkamme jatkuu seuraavaksi Star Wars: The Last Jedin merkeissä, joka on suoraa jatkoa tälle elokuvalle.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 8.12.2019
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit