Yön ritari | The Dark Knight (2008) - arvostelu



Ohjaus: Christopher Nolan
Pääosissa: Christian Bale, Heath Ledger, Aaron Eckhart,
Michael Caine, Maggie Gyllenhaal, Gary Oldman, Morgan Freeman,
Monique Gabriela Curnen, Ron Dean, Chin Han
Genre: Toiminta, Rikos, Draama
Kesto: 2 tuntia 32 minuuttia

“You either die a hero or you live long enough to see yourself become the villain.”

Loistavan Batman Begins -elokuvan jälkeen oli aika siirtyä ensimmäisen jatko-osan ja trilogian keskimmäisen osan pariin, joka jatkoi elokuvateollisuuden vallankumouksellista kehittämistä siitä, mihin edeltävä osa jäi. Batman Begins teki kolme vuotta takaperin sen, mitä kukaan ei olisi voinut edes kuvitella ennakkoon. Se toi DC Comics -sarjakuvista tutun ikonisen Lepakkomiehen hahmon näytölle ja teki siitä niin uskottavan kuin rajoissa oli vain mahdollista tehdä.
 
Odotukset jatko-osan suuntaan täten nousivat nousemistaan ja tekivät ohjaajan työstä odotetustikin todella vaikeaa, joka tuntui kuitenkin ottavan haasteen avosylin vastaan. Nyt kun alkuperätarina oli jo käsitelty, oli aika siirtyä seuraavaan lukuun ja ottaa isommat panokset käyttöön. Maanläheiseen realismiin painottava konsepti kuuluu edelleenkin toteutuksen pääpiirteisiin ja ohjaaja Christopher Nolan pitikin huolen siitä, että hän pitäisi siitä kiinni loppuun saakka, vaikka vastaan tulisikin mahdollisia ongelmia.


Jos Batman Begins oli lupaavan tuottelias lippukassoilla, niin Yön ritari sai sen näyttämään jopa lasten leikiltä. Melkein kolminkertaisen summan edeltäjäänsä verrattuna tienannut jatko-osa todellakin näytti sen, että supersankarielokuvat ovat tulleet toistamiseen ja tällä kertaa jäädäkseen huipulle. Elokuvasarjan oli otettava seuraava askel vallankumouksessaan ja sen he myös ottivat tuodessaan toinen toistaan ikonisempia hahmoja nippuun mukaan. Onko Yön ritari oman paikkansa eliitissä ansainnut vai oliko siinä kyse vain sen hetken hurmiosta?

Bruce Wayne on onnistunut Lepakkomiehenä vakiinnuttamaan paikkansa Gothamin virkavallan avustajana, vaikka taistelu rikollisuutta vastaan onkin ollut ailahtelevaa. Korruption ja lahjonnan avulla juurtunut ongelma ei ole poistunut edestä, kunnes piirisyyttäjä Harvey Dent päättää lyödä hynttyyt yhteen komisario James Gordonin ja Gothamin viittasankarin kanssa lyödäkseen koko rikollisuuden infrastruktuurin uomiinsa. Valitettavasti järjestäytynyt rikollisuus ei jää heidän ainoaksi ongelmaksi, kun kuvaan astuu mukaan kaaosta ihannoiva ja ennalta-arvaamaton Jokeri.


Yön ritari -elokuva on nostettu maailmalla hyvin korkealle jalustalle, kun puhutaan supersankarielokuvista puhumattakaan jatko-osista. On harvinaista, että ensimmäinen jatko-osa onnistuisi tyrmäämään edeltäjänsä varjoonsa, mutta tässä tapauksessa se on kuitenkin ihan kohtuullinen väite, sillä tämä elokuva todellakin tekee sen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Batman Begins olisi yhtään sen heikompi elokuva. Yön ritari on vain niin vahvaa jatkumoa sille, ettei sitä seikkaa voi vain sivuuttaa.

Christian Balen esittämä Bruce Wayne jatkaa elämäntyötään Lepakkomiehenä siivoten Gothamin katuja puhtaaksi järjestäytyneestä rikollisuudesta. Vaikka hänen yksittäiset näpäytyksensä tuntuvatkin toimivan, varsinaista muutosta ei infrastruktuuriin tunnu löytyvän. Silloin hän tapaa Aaron Eckhartin esittämän Harvey Dentin, Gothamin piirisyyttäjän, jonka vaikuttava taistelu rikollisuutta vastaan on nostanut hänet huomion keskipisteeksi. Bruce uskoo, että Harvey on se sankari, jonka kaupunki tarvitsee.


Lepakkomieheksi naamioituva miljardööri todistaa eturintamalta, kuinka rohkeasti ja kylmäverisesti Harvey syöksee Gothamin alamaailman kaaoksen partaalle. Mies alkaakin kyseenalaistamaan oman alter egonsa tarkoitusperää ja tiedostaa piirisyyttäjän olevan kaupungin tulevaisuus ja kasvot, jotka inspiroisivat ihmisiä vuosien päästäkin. Heath Ledgerin esittämä Jokeri ilmestyy kuin tyhjästä luomaan kaaosta Gothamin virkavallan pään vienniksi ja se, jos mikä, kääntääkin heidän puhditusoperaation päälaelleen.

Omia virityksiään kyhäilevä klovni päättää näyttää ihmisille, ettei mikään ole muuttunut todellisuudessa parempaan suuntaan. Hän päättää manipuloida ihmisiä omankädenoikeutta laittomasti käyttävää Lepakkomiestä vastaan ja iskeä silmänsä Gothamin uuteen maskittomaan kultapoikaan Harvey Dentiin oman demonstraationsa voimin. Hänen mukaansa mikään hyvä ei pysy hyvänä loppuun asti ja että pieni ''tönäisy'' voisi kääntää suurimmankin sankarin hirveimmäksi konnaksi pakon edessä.


Yön ritari on elokuva, joka on sairaalloisen ylistyksensä todellakin ansainnut. Ei ainoastaan, että se onnistuu vaikuttavasti jatkamaan edellisen osan aloittamaa kokonaisvaltaista tarinakaarta eteenpäin, mutta se eskaloi sitä poikkeuksellisen painavalla tavalla. Vaikka jatko-osa onkin edeltäjäänsä viirun verran pidempi, tuntuu se tasapainottelevan tarinaansa paljon mukaansatempaavammalla ja aukottomalla tavalla, mikä tekee sen seuraamisesta vakavasta luonteestaan huolimatta jopa yllättävänkin helppoa.

Christopher Nolan rakensi edellisen osan pohjalta loistavan maailman, joka korosti konseptin realismia äärimittoihin venytettynä. Ei ainoastaan, että siihen oli helppoa samaistua jollain tasolla, mutta elokuvan tematiikka käsitteli hyvin painavia teemoja, joita oikeassakin elämässä kyseenalaistetaan tälläkin hetkellä jatkuvasti. Yön ritari -jatko-osassa näitä seikkoja lähdetään syventämään entisestään ja ohjaaja päättääkin aukaista asetelmaansa äärimmäisyyksiin, mikä on hyvin miellyttävää seurata näin katsojan näkökulmasta katsottuna.


Fantastista on huomata myös se, kuinka erinomaisesti ohjaaja onnistuu pitämään massiivisen asetelmansa kontrollissa ja nousujohteisena. Ei ainoastaan, että paikka kuhisee samaistuttavaa luonnetta, mutta panokset nousevat toden teolla pilviin käänteiden riepotellessa hahmoja kuin sätkynukkeja konsanaan. Tuotannollisella tasolla elokuva on edeltäjänsä tapaan poikkeuksellisen laadukasta seurattavaa, eikä tekninen toteutus tunnu rakoilevan sitten ollenkaan. Tunnelmallisesti konseptista saadaan entistä enemmän irti vakavaluonteisen painostavuuden iskiessä ääripäähänsä.

Symbolistisesti elokuva tarjoilee monia kiehtovia ideoita, jotka yhdistyvät luontevasti omaksi kokonaisuudekseen. Moraali, oikeudenmukaisuus, kaaos ja niiden kaksijakoiset luonteet korostuvat rivien välistä ihailtavalla tavalla. Toimintakohtauksissa on edellisen osan tarjontaan verrattuna selkeä parannus. Ei ainoastaan, että taistelemista on nyt helpompi seurata, mutta sen visualisoiminen on tällä kertaa maltillisemmalla tasolla. Tunnelmaa korostavat Hans Zimmerin ja James Newton Howardin yhteistyössä sävelletyt melodiat, jotka rytmikkäinä rummuttavat verenkierron vauhtiin.


Roolisuoritukset ovat elokuvassa erinomaisella tasolla. Vaikka Lepakkomiehen puhetapa onkin aina aika ajoin koomista seurattavaa, vakuuttaa Christian Bale roolissaan loistavasti. Heath Ledgerin versio Jokerista sopii Christopher Nolanin luomaan maailmaan kuin sukka jalkaan, vaikka hän ei välttämättä kaikista ikonisinta tyyliä hahmosta edustaisikaan paperilla. Haluaisin myös nostaa tarjottimelle Harvey Dentiä esittävän Aaron Eckhartin, joka ansaitsee mielestäni enemmän tunnustusta suorituksestaan. Vaikka Ledger vetääkin lopulta pidemmän korren, ei Eckhartin työ kauas kaaoksen lähettiläästä jää.
 
Yön ritari on täydellinen jatko-osa loistavalle ensimmäiselle elokuvalle, joka ei ainoastaan eskaloi kokonaisvaltaista tarinaansa äärimmäisyyksiin, mutta pitää paketin poikkeuksellisen yhtenäisenä ja vauhdikkaana kokonaisuutena alusta loppuun asti. Ohjaajan mahtipontinen päämäärä kuulostaa paperilla lähes mahdottomalta tehtävältä, mutta jollain ihmeen tavalla hän vain onnistuu vastaamaan korkeisiin odotuksiin räjäyttämällä mieletkin mennessään. Elokuvan epäkohdat ovat sen verran pieniä mitoiltaan, että niiden analysoiminen ja esiin nostaminen menisi jo miltei pilkun viilaamisen puolelle. Ei kyseistä teosta siis turhaan nosteta jalustalle, kun puhutaan kaikkien aikojen parhaimmista elokuvista.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 26.2.2022
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit

  1. Kyllä jack on ehdottomasti parempi kuin ledger jokerina

    VastaaPoista

Lähetä kommentti