Ohjaus: Justin Lin
Pääosissa: Vin Diesel, Michelle Rodriguez, John Cena, Tyrese
Gibson,
Ludacris, Nathalie Emmanuel, Charlize Theron, Jordana Brewster, Kurt Russell,
Finn Cole, Sung Kang, Anna Sawai, Helen Mirren, Lucas Black, Shad Moss
Genre: Toiminta
Kesto: 2 tuntia 25 minuuttia
The Fast Saga -elokuvasarja on onnistunut kestämään kaduilla yllättävän pitkään rankasti kulutetuilla renkaillaan ja nyt olisikin aika katsoa, että mihin suuntaan yhdeksäs osa - Fast & Furious 9, elokuvasarjan seuraavaksi veisi. Vaikka olenkin sitä mieltä, että elokuvasarjan muutos viidennessä osassa olikin ihan tervetullutta, oli takaraivossa aina pelko siitä, että konsepti lähtisi lapasesta jossain vaiheessa ennemmin tai myöhemmin. Elokuvan tarjoamat trailerit katsoneena minusta tuntui vahvasti siltä, että tämä elokuva olisi juuri se tapaus, joka ylittäisi vihdoin sen naurettavuuden rajan materiaalillaan.
Ei sillä, että elokuvasarja olisi tunnettu mitenkään uskottavista stunteista tai fysiikan laeista, mutta niissä on kuitenkin ollut jonkin sortin kosketus oikean elämän sääntöihin ja käsitykseen tieteestä, jotka pitivät nämä hurjat ideat jossain määrin edes uskottavina. Ensimmäistä kertaa sitten 2 Fast 2 Furious -elokuvan käsikirjoituksesta vastaa joku muu kuin Chris Morgan, joka on käsikirjoittanut kaikkien muiden osien tarinat paitsi ensimmäisen ja viimeisimmän. Onko Fast & Furious 9 ajanut elokuvasarjan tiensä päähän vai oliko sillä vielä annettavanaan katsojalle uutta ja mielenkiintoista mässäiltävää?
Dominic Torretto on vihdoin päättänyt asettua aloilleen vaimonsa Letty Ortizin ja poikansa Brianin kanssa syrjäiselle maaseudulle. Rauha ei kestä kuitenkaan kauaa, sillä Roman Pearce, Tej Parker ja Ramsey saapuvat yllättämään perheen poikkeuksellisilla uutisillaan. Erikoisjoukot onnistuvat vangitsemaan vaarallisen kyberterroristijärjestön johtohahmon Cipherin, mutta ryhmän takinkääntäjät onnistuvat kuitenkin kääntämään tilanteen omaksi edukseen ja he pyrkivät käyttämään Cipheriä omien suunnitelmiensa läpiviemiseksi. Onko hurjapäistä vastusta teknisesti parannetuille agenteille?
Voi pojat... mistä aloittaisin? No, aloitetaan alusta. Elokuva alustaa asetelmansa hyppäämällä vuoteen 1989 Torrettojen menneisyyteen. Pääsemme seuraamaan, kuinka nuoret Dom ja Jakob auttavat isäänsä kisassa mekaanikkoina, mutta joutuvat yllättäen todistamaan traagisen kuolonkolarin. Tämä tapahtuma kuitenkin toimii veljesten elämän käänteentekevimpänä hetkenä, joka ajoi heidät lopulta erilleen toisistaan. Emme edes tienneet, että Domilla on veli, mutta nyt kun tekijät päättävät vetää siitä vivusta, on hänen hahmonsa alustettava mahdollisimman perusteellisesti, jotta tämä tuntuisi kuuluvansa elokuvasarjaan.
John Cenan esittämä Jakob Torretto on elänyt koko ikänsä Vin Dieselin esittämän Domin varjossa. Tilanteen eskaloituessa vaativille teille, veljesten tiet erkanevat ja vihanpito pysyy naamioituneena piilossa monen vuoden ajan, kunnes he sattumalta törmäävät uudestaan toisiinsa. Nyt Jakobilla on mahdollisuus päästä käryävien kumien ja vaarallisten operaatioiden täyttämän alamaailman huipulle - ja mikä tärkeintä, pois isoveljensä suuresta varjosta. Kaksikon ikävimmät salaisuudet paljastuvat ja vastakkainasettelu muuttuu entistä ärhäkkäämmäksi.
Olen pitänyt erityisen paljon siitä, että aiemmat The Fast Saga -elokuvat ovat toimineet omana kokonaisuutenaan ja ajaneet myös asiansa suuremmassa mittakaavassa elokuvasarjan kokonaisvaltaisessa tarinakaaressa. Jokainen tarina lisää kokonaisuuteen oman mausteensa, samalla kun etenemme jo loputtomalta tuntuvassa Domin tarinassa eteenpäin. Mikä tekee Fast & Furious 9 -elokuvasta kuitenkin poikkeuksellisen erikoisen, on sen amatöörimäinen lähestymistapa konseptiin ja naurettava toteutustapa, mikä saa jokaikisen kannattajankin pudistamaan päätään ihmetyksestä. Kannattaa laittaa turvavyö tiukasti kiinni, sillä tästä tulee vielä hurja teksti...
Fast & Furious 9 yrittää alusta asti nitoa koko elokuvasarjaa yhteen, mikä on hyvin mahtipontinen idea perimmiltään. Ottaen huomioon sen, että tekijät ovat häpeilleet Hurjapäät: Tokio Drift -elokuvan suhteen jo vuosien ajan, on hienoa nähdä heidän ottavan elokuvan tapahtumat tiiviimmin huomioon uudessa osassa. Vaikka monet yksityiskohdat vaativatkin katsojaltaan uskon hyppyä, annamme sen kaiken tapahtua siinä toivossa, että elokuva maksaisi takaisin viihdyttävällä materiaalillaan. Joudun valitettavasti näin jälkeenpäin toteamaan sen, ettei materiaali todellakaan onnistu tempaamaan mukaansa.
Fast & Furious -elokuvat eivät välttämättä ole tunnettuja tarinoistaan, mutta ne ovat kyllä yrittäneet kovasti rakentaa maailmaa ja sen tarjoamia hahmoja osien mittaan. Mikä tässä elokuvassa raivostuttaa eniten, on sen inspiroimaton ja väsähtänyt luonne, joka korostaa tekijöiden haluttomuutta jatkaa elokuvasarjaa väkisin eteenpäin, vaikka mitään sillä ei välttämättä olisikaan tarjota enää etenkään tarinoidensa puolesta. Syytän siitä osittain Fast & Furious: Hobbs & Shaw -elokuvaa, joka näytti studioille sen, että aivottomalla viihteellä voi tienata satoja miljoonia valkokankailla.
Fast & Furious 9 on hyvin ailahteleva ja epätasainen katselukokemus kaiken kaikkiaan. Seuraamme, kuinka Dom lähtee Lettyn kanssa jälleen kerran viimeiselle ajelulleen pysäyttämään pahoja ihmisiä. Elokuvalla on käytännössä vain kaksi mahdollisuutta onnistua: joko vain toimien räjähtävän toimintapainoitteisena, mutta vakavahkona draamana tai sitten aivot pitäisi laittaa kokonaan narikkaan ja yksinkertaisesti vain huitaista menemään koomisena ylilyöntinä. Kun elokuva tekee molempia samaan aikaan, on katsojana hyvin vaikea investoitua sen tarjoamaan materiaaliin, sillä se ei itsekään tunnu tietävän, mitä se haluaisi perimmiltään olla.
Tämä identiteettikriisi vain syventyy syventymistään, kun seuraamme Torretto-perheen melodramaattista jälleennäkemistä samaan aikaan, kun muutama hurjapää hurjastelee autollaan tiensä avaruuteen. Kuulitte oikein... avaruuteen! Sitten he kehtaavat elokuvassa sanoa vielä ottavansa tieteen ja fysiikan lait aina huomioon. Hyvän maun rajat rikotaan elokuvassa harkitsematta ja tämä vie elokuvasarjan jonkin tasoisen uskottavuuden täysin mielipuolisille teille. Jos jotain miellyttävää voisin sanoa elokuvasta, niin sanoisin, että yllätysvieraat ja vanhat paluumuuttajat tuovat nostalgiaa näytölle. Ei heillä kuitenkaan ole sen enempää lisäarvoa elokuvalle.
Tunnelmallisesti elokuva on tarinan ja lähestymistavan tapaan ailahtelevainen ja epätasainen perimmiltään. On jopa yllättävää, että elokuva tuntuu niin laimealta, vaikka autot käytännössä lentävät kuin tulevaisuudessa ja sinkoilevat kuin katastrofielokuvassa konsanaan. Toimintamateriaali ei todellakaan yllä aiempien osien tasolle, vaikka mahtipontisuutta ideoista löytyykin enemmän kuin tarpeeksi. Elokuva päättää keskittyä enemmän ylilyövyyteensä kuin tarinaansa ja yhtenäisen aikajatkumonsa ylläpitämiseen, minkä vuoksi kovinkaan paljon tunnetta emme tästä osasta saa irti.
Se tuntuukin jollain tasolla jopa aneemiselta, mikä kuvastaa elokuvaa jopa yllättävän hyvin. Fast & Furious 9 on heikko elokuva, jonka rajut muutokset koituvat vielä koko elokuvasarjan kohtaloksi. Vaikka sanoisinkin pitäväni kaikista The Fast Saga -elokuvista, on tämä osa ollut kuitenkin se kaikista turhauttavin. Jos mielestänne Fast & Furious 5 oli jo liian hurja muutoksiensa puolesta, niin odottakaapa vain tämän elokuvan näkemistä, sillä se yllättää teidät täysin. Elokuvasarja on nyt muuttunut eskaloituessaan loppusuoralle poikkeuksellisen ponnettomaksi, enkä tiedä mihin tie tästä seuraavaksi vie. Ei näytä kuitenkaan kovinkaan lupaavalta tulevaisuuden kannalta.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 29.6.2021
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti