Ohjaus: Dario Argento
Pääosissa: Cristina Marsillach, Elizabeth Norberg-Schulz,
Ian Charleson, Urbano Barberini, Coralina Cataldi-Tassoni,
Daria Nicolodi, Antonella Vitale, Francesca Cassola
Genre: Kauhu, Mysteeri, Jännitys
Kesto: 1 tunti 47 minuuttia
''Take a good look. If you try to close your eyes, I'll tear them apart. So you'll just have to watch everything.''
Italialainen Dario Argento kuuluu giallokauhun ikonisimpiin elokuvaohjaajiin. Hän on noussut lajityyppinsä tunnetuimpien tekijöiden joukkoon omaperäisen tyylinsä ja tunnistettavan lähestymistapansa ansiosta. Argenton filmografia on säväyttänyt tähän asti poikkeuksellisen tehokkaalla ja unenomaisella tunnelmallaan, joten odotukseni hänen teoksiaan kohtaan tuntuvat kasvavan jokaisen uuden katselukerran lähestyessä – eikä syyttä.
Vuoden 1985 alussa ohjaaja sai tehtäväkseen ohjata Rigoletto-oopperan tuotannon Sferisterio di Maceratalle. Teoksen oli määrä toimia Argenton debyyttinä oopperaohjaajana. Hänen visionsa olisi sisältänyt kauhuelementtejä ja näyttäviä erikoisratkaisuja, kuten teatterin istuimiin asennettuja laitteita, jotka olisivat antaneet sähköiskuja ukkoskohtausten aikana. Teatteri ei kuitenkaan hyväksynyt Argenton ideoita, minkä seurauksena hän vetäytyi projektista.

Useiden lähteiden mukaan mies käytti seuraavat kaksi vuotta Opera-elokuvan käsikirjoituksen työstämiseen. Sen varhaisimmat luonnokset olivat poikkeuksellisen verisiä ja menivät niin pitkälle, että niitä olisi pidetty hyväksymättöminä lähes kaikkialla maailmassa Japania lukuun ottamatta. Tuotannon aikana koettiin useita käänteitä ja viime hetken muutoksia, mutta lopulta Argento sai kuin saikin visionsa valmiiksi valkokankaille.
Opera on vuonna 1987 ensi-iltansa saanut kauhupainotteinen murhamysteeri, jonka ohjauksesta vastaa Dario Argento. Olen tähän asti pitänyt suuresti ohjaajan omaleimaisesta tyylistä, joka yhdistelee kiehtovia mysteerejä ja poikkeuksellisen näyttävää visuaalista kerrontaa. Siksi odotukseni elokuvaa kohtaan olivat erittäin korkealla. Onko kyseessä jälleen yksi Argenton onnistumisista vai ensimmäinen merkki siitä, että ohjaajan ote alkaa herpaantua?

Oopperatähti Mara Cecova poistuu raivoissaan Verdin Macbethin kenraaliharjoituksista Parman oopperatalossa. Häntä ärsyttävät niin lavalla käytettävät elävät korpit kuin myös tuotantoa ohjaava Marco, joka tunnetaan kauhuelokuvistaan. Pian tämän jälkeen Cecova loukkaantuu auton törmäyksessä, ja Lady Macbethin rooli annetaan vastahakoiselle sijaiselleen Bettylle. Agenttinsa Miran, ohjaaja Marcon sekä poikaystävänsä Stefanon rohkaisemana Betty nousee lopulta lavalle.
Hänen esiintymisensä osoittautuu menestykseksi. Samaan aikaan eräs näyttämötyöntekijä huomaa henkilökunnalle varatusta aitiosta tunkeilijan tarkkailemassa oopperaa. Löytö koituu hänen kohtalokseen, kun hänet seivästetään raa'asti takinkoukkuun. Pakkomielteen kasvaessa hallitsemattomiin mittasuhteisiin naamioitunut murhaaja ryhtyy vainoamaan ja piinaamaan Bettyä armottomasti. Mutta kuka murhaaja todella on?

Lähdetään liikkeelle siitä, että ohjaajan muidenkin teosten tavoin Opera rakentaa asetelmansa erittäin vangitsevasti. Katsoja pääsee nopeasti sisälle niin hahmoihin kuin elokuvan keskeiseen ympäristöön, jonka ahtaat käytävät ja suljetut tilat korostavat klaustrofobista tunnelmaa tehokkaasti. Tarinan keskiössä on Cristina Marsillachin esittämä Betty, joka yrittää tehdä läpimurtoa oopperamaailmassa. Tilaisuuden tullen hänet nostetaan yllättäen tuotannon tähtirooliin.
Nainen hermoilee yllättävää käännettä, joka saattaisi nostaa hänet hetkessä oopperamaailman huipulle. Pienen rohkaisun jälkeen Betty päättää tarttua tilaisuuteen ja onnistuu ylittämään odotukset. Pian uusi tähti saa kuitenkin tietää, että hänen perässään on salaperäinen vainoaja. Tilanne muuttuu nopeasti ja alkaa eskaloitua varsin aggressiivisesti. Vaikka elokuvan painostava ilmapiiri kulkee katsojan mukana lähes vainoajan tavoin läpi koko keston, tuntuu sen uskottavuus paikoin joutuvan koetukselle.

Päähahmo tekee tarinan aikana useita ratkaisuja, joita on vaikea pitää täysin uskottavina. Vaikka hän on tietoinen brutaalista vainoajastaan, hän ei koskaan oma-aloitteisesti käänny viranomaisten puoleen, vaan reagoi vasta etsivän otettua häneen yhteyttä. Pelon lamaannuttava vaikutus selittää osan tästä, mutta elokuva tarjoaa silti useita luontevia hetkiä, joissa asian olisi voinut tuoda esille. Tarinallisesti Opera toimii muuten hyvin, mutta sen ennalta-arvattavuus syö ajoittain jännitettä ikävällä tavalla.
Etenkin elokuvan keskeisin paljastus on niin ilmeinen, ettei se juuri onnistu yllättämään. Teknisesti Opera on kuitenkin jälleen kerran Argenton vahvuusalueella. Kuvaus on näyttävää, ja erityisesti silmien tasolle asetettu perspektiivi luo useisiin kohtauksiin omaleimaisen tunnelman. Äänieditointi sen sijaan olisi kaivannut hieman enemmän terävyyttä. Temaattisella tasolla elokuva esittelee useita kiinnostavia ajatuksia, mutta monet niistä jäävät lopulta irrallisiksi eivätkä kehity täyteen potentiaaliinsa.

Opera on pätevä giallo, joka väläyttelee ajoittain jopa mestarillisia piirteitä, mutta sen suurin ongelma on mysteerin liiallinen läpinäkyvyys. Elokuva paljastaa korttinsa niin varhain, että loppuratkaisu menettää osan tehostaan. Siitä huolimatta teoksessa on paljon ihailtavaa. Sen groteskius ei synny pelkästään näytetystä väkivallasta, vaan ennen kaikkea siitä, mitä jätetään näyttämättä. Juuri katsojan mielikuvituksen varaan jätetyt kauheudet muodostuvat elokuvan häiritsevimmiksi hetkiksi.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 7.10.2026
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit
Lähetä kommentti