Yksin kotona | Home Alone (1990) - arvostelu

 

Ohjaus: Chris Columbus
Pääosissa: Macaulay Culkin, Joe Pesci, Daniel Stern,
Catherine O'Hara, John Heard, Roberts Blossom, Devin Ratray,
Gerry Bamman, John Candy, Hillary Wolf
Genre: Komedia, Perhe
Kesto: 1 tunti 43 minuuttia

Tällä kertaa on aika uppoutua yhteen lapsuuteni ehdottomista suosikeista, jota olen katsonut uudestaan ja uudestaan lähes jokaisena jouluna. Viime kerrasta on jo toki pari vuotta kulunut, joten on kiehtovaa nähdä, miten se toimisi nykyään kokeneemmin silmin katsottuna. Yksin kotona on vuonna 1990 ensi-iltansa saanut komediaelokuva, jonka ohjauksesta vastaa yhdysvaltalainen Chris Columbus. Mies oli ennen tätä mukana käsikirjoittamassa muutamia kovan luokan elokuvia, mutta läpimurto ohjaajana tuli vasta tämän elokuvan muodossa.

Yksin kotona -elokuva syntyi yksinkertaisesta ajatuksesta, joka kasvoi yllättäen ikoniseksi ideaksi. Käsikirjoittajana ja tuottajana toiminut John Hughes oli valmistautumassa lomamatkaa varten. Hän listasi asioita allekkain, joita hän ei missään nimessä saanut unohtaa ottaa mukaansa. Mieleen juolahti koominen ajatus lapsen unohtamisesta kotiin, mikä sai hänet yllättäen vakuuttuneeksi siitä, että se voisi toimia elokuvan muodossa. Kauaa ei nokka tuhissut, kun mies sai palkattua Chris Columbusin ohjaamaan elokuvaa ja tuotannon jaloilleen. Loppu onkin historiaa...


McCallisterin massiivinen perhe on valmistautumassa lähtemään lomamatkalle Ranskan pääkaupunkiin, Pariisiin, viettämään joulua sukulaistensa kanssa. Päivää ennen lähtöä perhe kokoontuu Peter-isän ja Kate-äidin kotona viimeistelläkseen pakkaamisen ja suunnitellakseen menomatkan aikataulua. Perheen nuorin kahdeksasvuotias poika Kevin joutuu sukulaistensa pilkkaamisen kohteeksi, jonka seurauksena hän päättää pilata illallisen huonolla käytöksellään.
 
Jäähylle ullakolle joutunut poika herää seuraavana päivänä tyhjästä talosta ja huomaa, että hänen toiveensa on käynyt toteen. Hän on onnistunut saamaan perheensä katoamaan - tai niin hän ainakin luulee. Edessä Keviniä odottaa kuitenkin astetta vaativampi joulu, sillä erikoislaatuinen murtomieskaksikko ottaa McCallisterien talon pääkohteekseen. Pojan on voitettava pelkonsa suojellakseen tonttia ja sen hän tekeekin asentamalla lukuisia kotitekoisia loukkuja pitkin taloa ja sen pihaa. Onnistuuko Kevin selviämään joulusta ehjin nahoin vai ovatko murtomiehet vihdoin kohdanneet vertaisensa?


Kuten mainitsinkin jo aiemmin, Yksin kotona on ollut vuosien mittaan yksi ehdottomista suosikeistani etenkin jouluteemaisista elokuvista puhuttaessa. Vaikka teoksessa onkin omat pienet ongelmansa, on se toiminut jokaisella katsastuskerralla loistavasti. Jotkut elokuvat eivät tunnu menettävän kiiltoaan vuosien varrella ja tämä tuotos kuuluu sellaisiin, minkä vuoksi sen äärelle palaaminen tuntuu aina niin helpolta ja vaivattomalta teolta. Miksi komediaklassikkona pidetty Yksin kotona on niin suosittu kuin se on ja mikä tekee siitä niin ajattoman teoksen?

Jokaikinen katsoja on varmasti ajatellut nuorena lapsena tietämättään tai tiedostaen, että minkälaista olisi elää yksin sääntöjen täyttämässä maailmassa. Jokainen on varmasti ajautunut tilanteeseen, jossa perheen keskeinen riita on saanut kyseisen ajatuksen juolahtamaan mieleen. Se on ihan luonnollinen reaktio vakavan tai vähemmän vakavan vastoinkäymisten äärellä, vaikka ylilyövä ajatus onkin perimmiltään. Yksin kotona -elokuvassa kahdeksasvuotias Kevin saa kokea tämän tapahtuvan oikeasti ja onkin katsojana kiehtovaa nähdä, miten lapsen alkeelliset aivot ottavat asian vastaan.


Elokuva alustaa asetelmansa esittelemällä McCallisterien massiivisen perheen. Suuressa omakotitalossa ja rauhallisessa naapurustossa elävä perhe valmistautuu joulunviettoon pakkaamisen muodossa, sillä seuraavana päivänä olisi tarkoitus lähteä lomamatkalle yhdessä. On kiehtovaa nähdä, kuinka ohjaaja käsittelee alustusprosessia. Ottaen huomioon, että esiteltävänä on kokonainen hahmolegioona, onnistuu Chris Columbus vakuuttavasti kontrolloimaan kaaosta muistuttavaa tilannetta alusta asti. Alustavan esittelyn jälkeen pääsemme päähahmojen äärelle alustamaan elokuvan varsinaista vastakkainasettelua.

Macaulay Culkinin upeasti esittämä Kevin McCallister on kiehtova tapaus kaiken kaikkiaan. Poika osaa olla pahimmillaan todellinen riesa, mutta tosin ihan ymmärrettävistä syistä. Häntä nimittäin kiusataan ja laiminlyödään sukulaistensa puolesta, mikä ajaa häntä tekemään ajattelemattomia asioita. Vaikka hän onkin ajoittain kiusankappale, osaa hän olla myös perimmiltään lempeä ja vastuullinen tapaus tarpeen tullen. Onkin kiehtovaa nähdä, kuinka Kevinin hahmo kehittyy elokuvan aikana. Hiukan rasittavalta vaikuttava lapsukainen alkaa huomaamaan pian, ettei perhe olekaan pahin asia maailmassa.


Kevinin suurimpina koettelemuksina toimivat kaksi epätavanomaista ja omalla tavallaan hölmöä murtovarasta. Kuumakallena tunnettu Joe Pescin esittämä Harry on kaksikon aivot, joka hoitaa murtojen suunnittelun ja alustamisen. Daniel Sternin esittämä Marv taas on jossain määrin alkukantainen murtovaras, joka ei käytä paljoa aikaa turhaan mietiskelyyn, vaan pidättäytyy omissa suoraviivaisissa toimintatavoissaan. He päättävät käydä korkeatuloisen naapuruston talot läpi mehevän saaliin toiveissa ja saavatkin samalla tietää, että suurin osa perheistä lähtevät muualle viettämään joulua, mikä avaa heille täydellisen mahdollisuuden kokeilla onneaan.

Yksin kotona on erittäin mukaansatempaava ja viihdyttävä elokuva, joka vaikuttaisi alkuun olevan vain viaton pieni komedia, mutta se yllättäen pitääkin sisällään paljon merkityksellisiä elämänoppeja ja varteenotettavaa elokuvantekoa. Selkeitä vapauksia realismista ottava teos on tehty osittain kieli poskessa, mikä välittyy näytön toiselle puolelle mitä hurjimmilla ja uskomattomilla ideoilla, sekä toteutuksella. Siitä huolimatta elokuva on perimmiltään huolellinen rakenteellisesta näkökulmasta katsottuna, minkä vuoksi se onkin niin miellyttävää seurattavaa.


Vaikka Yksin kotona onkin hyvin tehty kokonaisuus, on siinä jonkin verran kriittisiä epäloogisuuksia, jotka alkavat pidemmän päälle ihmetyttämään katsojaa. Tarina nimittäin pitää sisällään lukuisia sattumia, joihin käsikirjoitus nojaa vahvasti. Nämä sattumat johtavat jatkuvasti seuraaviin, minkä vuoksi tekijät joutuvat nojaamaan niihin taukoamatta pitääkseen tarinan eskaloimisen edes jollain tasolla uskottavana. Tämän vuoksi katsojan on uskoteltava itselleen monia erikoisia seikkoja, jotta tarinan varteenotettavuus menisi sormien läpi katsellen.
 
Tämä ei kuitenkaan varsinaista katselukokemusta satuta, sillä materiaali on itsessään varsin viihdyttävää seurattavaa. Elokuvan naseva komedia ja sen täydellinen ajoittaminen on lähes virheetöntä perimmiltään, mikä tekee kokemuksesta aina hupaisan. Yksin kotona lämmittää sydäntä, viihdyttää veikeydellään ja tarjoaa merkityksellisiä elämänoppeja, jotka pitävät edelleenkin pintansa kaikkien näiden vuosien jälkeenkin. Vaikka siinä onkin omat pienet ongelmansa, kuuluu teos ehdottomasti jouluelokuvien aatelistoon, joiden äärelle voi palata koska vain uudestaan ja uudestaan.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 27.12.2021
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit