The Batman (2022) - arvostelu

 

Ohjaus: Matt Reeves
Pääosissa: Robert Pattinson, Zoë Kravitz, Paul Dano,
Jeffrey Wright, John Turturro, Peter Sarsgaard, Andy Serkis,
Colin Farrell, Jayme Lawson, Barry Keoghan
Genre: Rikos, Draama, Toiminta
Kesto: 2 tuntia 55 minuuttia

''If you are justice, please do not lie. What is the price for your blind eye?''
 
Lepakkomiehen hahmo on onnistunut käymään vuosien saatossa monen sortin käsittelyn - sekä hyvässä, että pahassa. Leslie H. Martinson teki lapsille suunnatun elokuvan. Tim Burtonin visio vei hahmon goottisen maailman keskelle. Joel Schumacher leikitteli humoristisuudellaan ja naurettavuudellaan. Christopher Nolan vei konseptin samaistuttavan realismin porteille, joka avasi ovet astetta rankemmille ideoille. Zack Snyder nosti kierroksia ja esitteli kannattajille kokeneemman viittasankarin, joka on ajan kanssa turtunut menetyksiensä vuoksi.

Matt Reevesin näkökulma on viemässä hahmoa tällä kertaa takaisin siihen suuntaan, mihin Nolan nojasi visionsa kanssa 2000-luvulla - synkkään realismiin. Vuonna 2022 ensi-iltansa saanut The Batman on ihan ymmärrettävästikin ollut yksi odotetuimmista elokuvista hetkeen. DC Comics -sarjakuviin perustuvaa hahmoa on käytetty kerta toisensa jälkeen supersankarielokuvien keskipisteenä ja selkästä syystä. Yksi kaikkien aikojen suosituimmista hahmoista tuntuu vetävän ihmisiä jatkuvasti elokuvateattereihin takaisin kerta toisensa jälkeen, vaikka lopputulos ei aina ehkä olisikaan miellyttänyt.


Spekulaatiot uudesta Lepakkomies-näyttelijästä ovat miltei suoraan verrattavissa James Bondin hahmoon, joka aina herättää keskustelua kannattajien keskuudessa. Nämä ovat niitä mallikonsepteja, jotka eivät tule kuolemaan elokuvien maailmassa koskaan - tai ainakaan pitkään aikaan. Lepakkomiehen kannattajan näkökulmasta katsottuna kaikki tuntui loksahtavan paikoilleen, mutta pieni pelko suuresta pettymyksestä oli kuitenkin jatkuvasti läsnä. Onko The Batman vihdoin se ultimaattinen Lepakkomies-elokuva, jota olemme katsojina sinnikkäästi odottaneet vuosikymmenten ajan?

Vasta toista vuotta omankädenoikeutta harjoittava Lepakkomies joutuu suurimman koetuksensa eteen, kun mysteerinen maskiin pukeutuva rikollinen iskee Gothamin kaupungin tärkeimpiin valtiomiehiin. Jälkeensä tämä jättää yleensä vihjeen arvoituksien ja muiden sanaleikkien muodossa, jotka suuntautuvat suoraan mustiin pukeutuvaan viittasankariin. Etsivä James Gordonin kanssa yhteistyötä tekevä Lepakkomies alkaa käsittelemään tapausta ja sukeltaessaan syvemmälle sen arvaamattomaan onkaloon, löytää hän edestään häiritsevän totuuden, jota hän ei olisi koskaan osannut odottaa.


The Batman on poikkeuksellinen elokuva, joka onnistuu muutaman vuoden takaisen Joker-teoksen lailla irtautumaan muista sarjakuvamaailmaan paneutuvista tuotoksista. Vahvasti Batman: Ensimmäinen vuosi- ja Batman: Pitkä pyhäinpäivä -sarjakuvista vaikutteita ottava teos ei ainoastaan sukella syvälle jokseenkin kokemattoman viittasankarin taustaan, mutta tekee siitä aivan omankaltaisensa. Tämä konsepti ei tee sitä, mitä aiemmat elokuvat ovat kerta toisensa jälkeen tehneet, eli kertoneet oman versionsa Bruce Waynen lapsuuden traumasta ja visioineet sen näytölle.

Tämä elokuva tekee jotain rohkeampaa. Se nimittäin hyppää ajankohtaan, jolloin Bruce Wayne on jo parin vuoden ajan esiintynyt Gothamissa Lepakkomiehenä. Omankädenoikeuden harjoittaminen on edelleenkin suhteellisen uutta tälle miljardööriorvolle, vaikka hän onkin jo säännöt mielessään asettanut ja työkalupakin täyttänyt monenlaisilla vaihtoehdoilla. Hän on onnistunut jo ystävystymään paikallisen etsivän James Gordonin kanssa, joka on yksi niitä ainoita virkavallan edustajia, jotka eivät ole joutuneet vielä korruption sokaisemaksi.


Suhtautuminen Lepakkomieheen on verrattavissa myyttiin, legendaan ja jopa mielipuoliseksi leimattuun hylkiöön, joka nostattaa jokaisen selkäkarvoja pystyyn aina astellessaan huoneeseen sisään. Gordonia lukuunottamatta suurin osa poliiseista halveksuu viittasankaria, eivätkä he halua olla missään tekemisissä omankädenoikeuden harjoittajan kanssa, sillä he tiedostavat, että se saattaa aiheuttaa ongelmia rikollisuutta uhkuvassa alamaailmassa, jos heitä lahjovat rikollispomot ja mafiosot saavat kuulla oman asemansa heikentyvän kaupungin hierarkiassa.

Arvuuttajaksi leimattu rikollinen astuu kuvaan ja alkaa iskemään Gothamin korruptoituneeseen sieluun. Lepakkomies lähtee odotetustikin tutkimaan tapausta, mutta huomaa pian olevansa osana sitä, eivätkä menneisyyteen liittyvät hirveät paljastukset auta asiaa alkuunkaan. Ylikierroksilla käyvä Bruce yrittää päästä kekseliään ja liukkaan Arvuuttajaan käsiksi, mutta tämä tuntuu jatkuvasti olevan askeleen edellä. Mitä syvemmälle mysteerin uumeniin Lepakkomies astelee, sitä painavammiksi ja kivuliaammiksi uudet paljastukset tuntuvat.


Robert Pattinson keräsi paljon epäröiviä mielipiteitä kannattajilta, kun hänet palkattiin uudeksi Gothamin viittasankariksi. Vaikka itsekin jouduin hetken aikaa harkitsemaan muita mahdollisia vaihtoehtoja päässäni, tuntui Pattinson silti oikein mielenkiintoiselta valinnalta. Jos herran uraa on seurannut ollenkaan, niin tietää varmasti, että taitoa ja ulottuvuutta näyttelijältä löytyy arsenaalistaan. Vaikka hänen versionsa Bruce Waynestä ei välttämättä ihan kaikista tavanomaisin ja uskottavin ole perimmiltään, osuu mies vaikuttavasti maaliinsa, kun puhutaan Lepakkomiehestä.

Pattinson ei ainoastaan onnistu fyysisesti näyttämään sen, että hän sisäistää hahmonsa moniulotteisuuden ja ristiriitaisen luonteen, mutta hän tuo siihen rutkasti tunnetta ja sydäntä, jota tämä viittasankari ansaitsee ja vaatii. Nuori mies ei välitä maineestaan tai varannoistaan, minkä vuoksi hän ei käy juuri ollenkaan Gothamissa järjestettävissä tilaisuuksissa tai juhlissa. Bruce Wayne on hänelle vain maski, jota hän pitää yllään tarpeen tullen. Tilanteen eskaloituessa mies joutuu kuitenkin näyttäytymään julkisesti, mikä herättääkin ympärillä huomion. Tämä asettaa hänet hyvin heikkoon asemaan tappajan ollessa vapaalla jalalla.


Elokuva rakentaa tarinansa kärsivällisesti ja huolellisesti, minkä vuoksi se tuntuu ottavan kaiken aikansa asetelmansa asettelemiseksi ja pohjustamiseksi. Se koostuu monista pienemmistä tarinakaarista ja sivujuonista, jotka alkavat pikkuhiljaa yhdistymään yhdeksi hengittäväksi kokonaisuudeksi. Ei ainoastaan, että tarina tempaa mukaansa hypnoottisen hidastempoisella mysteerillään, mutta se avaa tämän synkän ja likaisen maailman realistisella tavalla näytölle katsojien vastaanotettavaksi. Kissa-hiiri -leikki alkaa todellakin lähtemään käsistä, kun Lepakkomies alkaa saavuttamaan Arvuuttajaa. Painavat juonenkäänteet pitävät kuitenkin huolen siitä, ettei katsojaa päästetä helpolla.

Jos Christopher Nolanin elokuvat toivat konseptin realistiseen asetelmaan, niin Matt Reevesin visio tuo realismin tunnelmalliseen konseptiin. Elokuva visualisoi korruptoituneen Gothamin kuin suoraan sarjakuvista konsanaan. Sen ankean tumma ja säälimättömän raaka olemus paistaa näytöltä vaikuttavalla tavalla. Ei ainoastaan, että se tuntuu oikealta paikalta, mutta sen todistamisen jälkeen tekisi mieli käydä pitkässä suihkussa. Paikka nimittäin kuhisee rikollisuutta ja korruptiota, mikä on ajanut kadut kuvaannollisesti sitkeän mudan alle. Seuraamme tilanteen eskaloitumista pääosin Bruce Waynen näkökulmasta katsottuna, mikä antaa oman miellyttävän mausteensa tarinalle.
 

Paul Dano tuo Arvuuttajan näytölle hyvin poikkeuksella tavalla. Hänen versionsa hahmosta on ottanut vahvasti vaikutteita esimerkiksi Zodiac-sarjamurhaajasta, joka tunnetaan rikollisten palapelien mestarina. Mies ei ainoastaan tunnu vaaralliselta, mutta hänen kieroutunut ajatusmaailmansa hirvittää häiritsevyydellään. Hahmon motiivit ovat ihan ymmärrettävissä, vaikka oikeutettua eivät ne teoista tee. Oman vihansa kanssa elävä mies iskee Gothamiin ja saa sen todellakin varpailleen. Zoë Kravitz esittää elokuvassa Selina Kyleä, eli Kissanaista, joka on tiukassa yhteydessä näytöllä tapahtuvaan.
 
Vaikka aluksi hänestä odottaisikin vain ohkaisempaa sivuhahmoa, on hän Lepakkomiehen ja päätarinan kanssa hyvin tiukasti tekemisissä. Hänen tarinansa nimittäin yhdistyy luontevasti Gothamin sekasortoon ja alamaailman yllätyksiin. Jeffrey Wright esiintyy taas elokuvassa etsivä James Gordonina, joka onnistuu vakuuttamaan aina näytöllä ollessaan. Vaikka Gary Oldmania ei ole mahdollista syrjäyttää parhaimpana Gordonina, antaa Wright hahmolle oman kiehtovan mausteensa. Näemme elokuvassa myös ulkomuodollisesti muuntautuneen Colin Farrellin, joka esittää Pingviiniä, eli Oswald Cobblepotia.
 

Mies ottaa astetta tavanomaisemman lähestymistavan hahmoonsa tuoden mafiaan kuuluville hahmoille tyypillisen italilalaisen aksentin. Teknisestä näkökulmasta katsottuna elokuva on mestarillisella tasolla. Ei ainoastaan, että maailma herää uskottavasti eloon, mutta siitä saadaan niin paljon upeita asioita irti. Tapahtumapaikoista puvustuksiin ja kuvauksesta äänimaailmaan tuntuu elokuva uhkuvan omaperäisyyttä ja vahvaa luonnetta, mitä ei löydä muualta kuin alkuperäismateriaalista. Taistelukohtaukset ovat kuin Arkham-videopelisarjasta suoraan adaptoituja kokonaisuuksia, jotka saavat jokaikisen Lepakkomies-kannattajan verenkierron liikkeelle. Michael Giacchinon sävellykset uhkuvat mysteeriä ja arvaamattomuutta, joita elokuva käyttää vakuuttavasti hyväkseen herättääkseen maailmansa eloon.
 
The Batman on mestarillinen sarjakuvamaailmaan pohjautuva elokuva, joka tarjoaa vaikuttavaa maailman rakentamista, hypnotisoivaa mysteeriä, syväluotaavia hahmoja, traagisen dramaattista tunnelmaa, erinomaista teknistä toteutusta, sekä rutkasti mieleenpainuvaa mytologiaa, jotka yhdistyvät yhdeksi sanomattomaksi vetäväksi kokonaisuudeksi. Ei ainoastaan, että se toistaa Joker-elokuvan tempun omaperäisyydellään, mutta se erottuu puolekseen ihka oikeana elokuvana, jota voi analysoida sekä kriittisestä, että taiteellisesta näkökulmasta katsottuna. David Fincherin Seitsemän- ja Zodiac-elokuvista tunnelmallisen inspiraationsa saanut The Batman käynnistää Robert Pattinsonin viittasankarin uran voitokkaasti. Toivottavasti se myös kantaakin jatko-osiin asti...


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 28.2.2022
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit