Ohjaus: Craig Gillespie
Pääosissa: Milly Alcock, Matthias Schoenaerts,
Eve Ridley, David Krumholtz, Emily Beecham, David Corenswet,
Jason Momoa, Ferdinand Kingsley, Diarmaid Murtagh
Genre: Toiminta, Seikkailu, Scifi
Kesto: 1 tunti 47 minuuttia
''My cousin and I have very different ideas about what it means to be a hero. He sees the good in everyone and I see the truth.''
Supersankarihahmoihin keskittyvien sarjakuvien sivuja on yritetty ikuistaa valkokankaille jo vuosikymmenten ajan useiden eri tekijöiden toimesta. Jotkut näistä yrityksistä ovat taltioituneet katsojien verkkokalvoille ikimuistoisina hetkinä, kun taas osa niistä haluttaisiin unohtaa täydellisinä ohilyönteinä. Vuonna 2008 tässä kehityksessä tapahtui käännekohta, kun Marvel Studios päätti kokeilla onneaan Iron Man -elokuvan muodossa.
Tästä avautuivat portit pohjattomaan kassapotentiaaliin, jota muut yhtiöt ovat sittemmin yrittäneet kopioida sekalaisella menestyksellä. DC Universen, eli DCU:n, toisena osana toimiva Supergirl on vuonna 2026 ensi-iltansa saanut supersankarielokuva, jonka ohjauksesta vastaa australialais-yhdysvaltalainen Craig Gillespie. Olen nähnyt ohjaajalta aiemmin pari elokuvaa, ja ne ovat onneksi olleet onnistuneita teoksia. Onnistuuko Supergirl jatkamaan Superman-elokuvan aloittamaa taivalta?
Krypton-planeetan tuhon kynnyksellä tiedemies Zor-El onnistuu pelastamaan osan kansastaan voimakentän avulla Argon kaupunkiin, joka irtoaa tuhoutuvasta planeetasta omaksi saarekkeekseen. Kahdeksan vuotta myöhemmin Zor-Elille ja hänen vaimolleen Aluralle syntyy tytär, Kara. Argon selviytymistä varjostaa kuitenkin hidas kuolema, sillä kaupungin irtoaminen on altistanut asukkaat tappavalle kryptoniittisäteilylle.
Äitinsä menehdyttyä säteilyyn teini-ikäinen Kara lähetetään yhdessä Krypto-koiransa kanssa pelastusaluksella kohti Maata, missä hän myöhemmin yrittää sopeutua uuteen elämäänsä. Aikuistunut Kara juhlistaa 23-vuotissyntymäpäiväänsä matkustamalla Krypton kanssa planeetalta toiselle, mikä herättää huolta Maassa pysyttelevässä Teräsmiehessä. Eräällä pysähdyksellään Kara kohtaa Ruthye Marye Knollin, nuoren tytön, jonka perheen häikäilemätön Krem-niminen rosvopäällikkö on murhannut.
Elokuvan tarinasta ei kannata kertoa tämän enempää, sillä se paljastaisi liikaa yksityiskohtia juonenkäänteistä ja hahmojen kohtaamista haasteista. Supergirl on teos, jota olen odottanut maltillisin odotuksin – en siksi, etteikö hahmo herättäisi tunteita samalla tavalla kuin Terämies, vaan pikemminkin siksi, etten tiennyt, mihin suuntaan tekijät päättäisivät viedä oman taipaleensa aloittavan sankarittaren DC Universen toisessa elokuvassa.
Alustavasti nostaisin esille teoksen herättämät moninaiset mielipiteet. Ennen ensi-iltaa vellonut sosiaalisen median raivo on ollut järkyttävää katsottavaa – etenkin näin elokuvan nähneenä. Vaikka Supergirl ei itsessään siirräkään vuoria tarjonnallaan, sanoisin silti näyttelijöiden suoriutuvan työstään hienosti. Elokuvan ongelmat nojaavat nimittäin aivan toisiin seikkoihin. Mutta mihin tarkalleen? Sanoisin, että tarinallisiin ratkaisuihin.
Elokuva nimittäin avaa urakkansa todella epätavanomaisella tavalla hypäten suoraan nykyhetkeen korostamaan Milly Alcockin esittämän Karan poikkeuksellisen huolettomalta tuntuvaa elämää. Nainen ei ole Maahan juurikaan sopeutunut, eikä hän selkeästi ymmärrä voimiensa täyttä potentiaalia. Vaikka kyse onkin enemmän oman itsensä löytämisestä kuin pelkistä supervoimista, ovat ne silti tärkeä osa hahmon väkevää kasvutarinaa. Tarinallisesti elokuva ajaa kyllä asiansa, vaikka se kärsiikin tutuista rakenteellisista ratkaisuista.
Se ei ainoastaan etene jokseenkin arvattavaa polkua kohti kliimaksiaan, vaan se kärsii myös tutuista kliseistä ja ennalta-arvattavasta juonikulusta. Tarina ei aina tunnu kovin mukaansatempaavalta, ja mahtipontiset musiikkivalinnat yrittävät toisinaan paikata sitä, missä käsikirjoitus jättää kylmäksi. James Gunnille tavanomainen leikkimielinen tyyli ei kuitenkaan aina voi pelastaa käsikirjoituksen silmille hyppääviä heikkouksia.
Elokuvan tempo laahaa ajoittain todella pahasti, ja silloin kun kerronta matelee, se todella matelee. Joillekin kohtauksille ja suvantovaiheille annetaan liikaakin tilaa hengittää, vaikka ne sinänsä palvelisivatkin tarinan ydintä mukiinmenevästi. Hienot kappalevalinnat tuovat kuitenkin kohtauksiin oman säväyksensä, ja kaikista puutteistaan huolimatta Supergirl onnistuu tarjoamaan oikein viihdyttävän vajaan kaksituntisen.
Päähahmon samaistuttavuus on pitkälti katsojan silmässä. Vaikka itse löysinkin häneen tietynlaisen yhteyden, en loppua lukuun ottamatta päässyt aivan täysillä kelkkaan mukaan. Siitä huolimatta hahmon tarinakaari sulkeutuu loppua kohden hienosti, mikä on palkitsevaa nähdä. Temaattisestihan elokuva on varsin pätevä teos. Siinä käsitellään todella merkittäviä asioita, kuten vastuullisuutta ja sen tuomaa taakkaa sekä yksilöllisyyttä ja sen tärkeyttä.
Elokuvan antagonistina toimivan, Matthias Schoenaertsin esittämän Krem of the Yellow Hillsin – eli lyhyesti Kremin – läsnäolo puolestaan tuntui ristiriitaiselta pitkin elokuvaa. Vaikka hän tekee kuvottavia asioita ja on elämäntarinansa suhteen hyvinkin kyseenalaisella polulla, hänen pelottavuutensa katoaa jokseenkin nopeasti ensikosketuksen jälkeen. Hahmosta leivotaan turhankin humoristinen tapaus, mikä syö tehoja siltä vakavahenkiseltä alustukselta, jonka saimme avauskohtauksessa.
Jason Momoan esittämä Lobo taas jää todella alikäytetyksi, vaikka roolitus onkin erinomainen. Teknisestä näkökulmasta katsottuna elokuva on luonteeltaan ailahteleva. Vaikka visuaaliset efektit onnistuvat ajoittain välittämään toiminnan intensiivisyyden, muutamat kömmähdykset hyppäävät silmille ikävän päälleliimattuina. Voi olla, että tekijät yrittivät näin piilotella säästeliäämpää efektityöskentelyä, mutta lopputulosta se ei aina pelasta.
Supergirl on ihan asiansa ajava supersankarielokuva, joka pitää sisällään todella syvällistä temaattista pohdiskelua, mutta jää samaan aikaan ehkä liiakseen hakemaan omaa jalansijaansa. Toiminta on pääosin viihdyttävää seurattavaa, vaikkakin se tuntuu ajoittain vaikealta seurata artististen ratkaisujen vuoksi. Elokuvassa on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, mutta lopulta se jää kuitenkin positiivisen puolelle. Nuoremmat sisarukset voivat varmasti samaistua nimikkohahmoon tavalla tai toisella.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 25.6.2026
Lähteet: kansikuva www.themoviedb.org, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti