Angry Birds -elokuva 2 | The Angry Birds Movie 2 (2019) - arvostelu



Ohjaus: Thurop Van Orman
Pääosissa: Jason Sudeikis, Josh Gad, Leslie Jones, Danny McBride,
Rachel Bloom, Bill Hader, Peter Dinklage
Genre: Animaatio, Seikkailu, Komedia
Kesto: 1 tunti 36 minuuttia

Keskitasoisen esikoistuotoksen jälkeen oli aika hypätä jatko-osan mukaan, joka tuntui olevan mielestäni hiukan venytetyltä idealta jo itse suunnitteluvaiheessa, mutta päätin kuitenkin antaa elokuvalle mahdollisuuden todistaa epäilykseni valheiksi. Odotukset eivät olleet kovin kummoiset, kun kävimme Elokuvan taikaa-arvostelusivua ylläpitämän ystäväni kanssa lehdistönäytöksessä tätä elokuvaa katsomassa.

En toisaalta edes tiennyt mitä olisin voinut jatko-osalta odottaa, mutta toivoin todellakin, että elokuva pystyisi jollain tapaa viihdyttämään ja pitämään sisällään jonkin sortin tarinan. Onnistuiko jatko-osa avartamaan vihaisten lintujen ja kömpelöiden possujen maailmaa entisestään vai oliko heillä jokin toinen ässä hihassa tarvittaessa käytettävissä?


Possujen kuningas Leonard suunnittelee ja janoaa kostoaan vihaisia lintuja vastaan, jotka tuhosivat heidän kallisarvoisen kotisaarensa hyvin teatraalisten välienselvittelytuokioiden jälkeen. Possut yrittävät varastaa lintujen rakkaat munat uudestaan koomisen sotimisen avustuksella, joka ei millään meinaa nähdä loppuaan. Kansallissankarille Redille ja hänen parhaimmille ystävilleen Bombille ja Chuckille on aiempien tapahtumien johdosta annettu vastuu pitää saari turvassa possujen tulevilta hyökkäyksiltä ja muilta mahdollisilta uhilta.

Yllättäen mysteerinen purppuran värinen lintu nimeltäänsä Zeta uhkaa valtaavansa molempien kotisaaret omaan käyttöönsä käyttäen hyvin kehittynyttä katapulttiteknologiaa hyväkseen päästäkseen pois arktiselta saarelta trooppiseen lämpöön. Välttääkseen yllättävän ja hyytävän jääkauden, linnut ja possut yhdistävät voimansa pysäyttääkseen Zetan itsekkäät motiivit ja pitääkseen saarensa turvassa. Onnistuvatko he kaikista erimielisyyksistään huolimatta puhaltamaan yhteen hiileen vai onko se ajatus liian kaukaa haettu alkuunkin?


Heti alusta on pakko sanoa, että oli yllättävän hienoa nähdä kuinka ensimmäisen elokuvan tapahtumat olivat ehtineet vaikuttamaan lintuihin, heidän saareensa, sekä elämäntapoihinsa. Possujen tuomat laitteet, sekä vempaimet ovat tätä nykyä lintujen päivittäisessä käytössä ja heidän yhteisönsä on selkeästi kehittynyt eteenpäin paljon kukoistavammaksi ja hyvinvoivaksi ympäristöksi miellyttävien muutosten jälkeen.

Kun asetelma yllättäen muuttuu ja keskittyminen kääntyy aivan muihin teemoihin ja yksityiskohtiin, Redin suosio ja hänen kipeästi kaipaama huomio jää eittämättä vähemmälle. Kuten aiemmasta elokuvasta muistammekin, hän pelkää lapsuuden traumansa pohjalta täten jäävänsä jälleen kerran yksinäiseksi ja huomioimattomaksi hylkiöksi, jolla ei olisi tarvetta ja tarkoitusta tässä suuressa lintuyhteisössä.


Kuten ensimmäisessäkin teoksessa, elokuvan tarina on jälleen kerran hyvin alkeellinen, mutta tällä kertaa siinä mennään jopa pari askelta taaksepäin kehityksessä, kun tämän jatko-osan tarkoitusperän raja sumenee sumenemistaan tehden kokonaisuudesta erittäin ailahtelevaisen ja huonorakenteisen. Elokuva ei avarra tätä suht menevästi pohjustettua maailmaa ja sen hahmoja sen enempää jättäen ne suoraan sanottuna oman onnensa nojaan selviämään kaikista vaikeuksista.

Kun tarina on näin alkeellinen, se näkyvästi yrittää kaikkensa keksiäkseen erilaisia tapoja puskea itseään eteenpäin lähes mitäänsanomattoman materiaalin avustuksella, joka tuntuu suurimmaksi osaksi olevan vain ensimmäisestä elokuvasta poisleikattuja roskiin lennätettyjä jäänteitä. Elokuvan sivujuoni on myös aivan turha ottaen huomioon sen varsinainen vaikutus elokuvan varsinaiseen ''tarinaan'' - jos sitä voi siksi edes kutsua.


Tämä sivujuoni kolmen pienen linnunpoikasen odottamattoman tapahtumarikkaasta seikkailusta olisi toiminut selkeästi paljon paremmin lyhytelokuva-muodossa ja aivan omana tuotoksenaan, sillä tässä elokuvassa se tuntuu vain päälleliimatulta ja huonosti istuvalta ratkaisulta, joka sekoittaa vaan pakettia entisestään. Tosin tuon sivutarinan aikana syntyvät elokuvan ''viihdyttävimmät'' hetket, joilla ei kyllä yleisesti ottaen tässä elokuvassa mässäilty paljoakaan.

Vitsit ja huumori on väsynyttä ja sietämättömän toistuvaa uudelleenkierrätettyä materiaalia, josta ei pysty edes tosissaan nauttia elokuvan aikana sen järkyttävän alkukantaisen luonteensa vuoksi. Nämä aspektit yltävät jopa tarpeettoman useasti myötähäpeälliselle rajalle, jotka sitten tekevät katselukokemuksesta yllättävän tuskaista kokonaisuudessaan, vaikka sen toivoisi ihan itsensäkin puolesta petraavan väsyneissä letkautuksissaan, sekä muissa tarinankerronnallisissa ratkaisuissa. Täysin tarpeettomat tanssinumerot olivat elokuvan hirveintä antia, joiden aikana teki mieli vain upota tuolinsa pehmustuksien sisälle puhtaasta myötähäpeästä...


Hahmoista ei välitä elokuvan aikana tippaakaan, vaikka saammekin elokuvan alussa muutamia edeltävästä osasta tuttuja takaumia etenkin Redin hahmoon, joka oli tuolloin yllättävän vakuuttavasti pohjustettu ja rakennettu kokonaisuus kaiken kaikkiaan. Tämän elokuvan aikana yksikään hahmo ei tunnu oikein etenevän tai kasvavan mihinkään suuntaan jättäen elokuvan aivottoman komediansa varaan, joka ei kuitenkaan koskaan viihdyttänyt, vaikka kuinka väkisin yrittikin painostaa typerillä ja itseään toistavilla vitseillään.

Angry Birds -elokuva 2 on erittäin myötähäpeällinen tuotos kaiken kaikkiaan, joka ei edes yritä avartaa tätä kiehtovaa maailmaa sen enempää, vaan meno menee aivan järkyttävän ylilyöväksi ja imeläksi melkein ensiminuuteilta viimeisiin saakka. Kaikki mikä teki ensimmäisestä elokuvasta niin siedettävän, tässä elokuvassa on unohdettu täysin ja lähdetty vailla varsinaista ideaa tai suuntaa rakentamaan, sekä keksimään mitä merkillisimpiä sketsejä, joita sitten yhdisteltiin heppoisella tavalla yhteen kutsuen kokonaisuutta vielä tosissaan ''tarinaksi''.


Tämä tuotos oli juuri sitä mitä itse pelkäsin ensimmäisen elokuvan olevan pahimmassa tapauksessa. Se oli hyvin lattea, mitäänsanomaton ja väsynyt elokuva vailla varsinaista tarkoitusperää, uudelleenkatsastusarvoa ja laatua. Yllätyin myös erittäin paljon siitä, kuinka paljon he alittivat riman ja saivat ensimmäisen teoksen näyttämään jopa lähes mestarilliselta toteutukselta.

Vaikka odotuksia olikin erittäin vähän, tämä jatko-osa onnistui siltikin pettämään kaikin tavoin. Ajanhaaskausta ja toivottavasti sarja ei saa enempää jatko-osia etenkään siinä tapauksessa, jos ne ovat tätä tasoa. Säästäkää kovalla uurastuksella ansaitut rahanne ja menkää katsomaan mitä tahansa muuta animaatioelokuvaa mielummin...


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 9.8.2019
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit