Richard Jewell (2019) - arvostelu



Ohjaus: Clint Eastwood
Pääosissa: Paul Walter Hauser, Sam Rockwell,
Olivia Wilde, Jon Hamm, Kathy Bates,
Ian Gomez, Nina Arianda, Charles Green
Genre: Elämäkerta, Rikos, Draama
Kesto: 2 tuntia 11 minuuttia

Viimeisin Clint Eastwood -elokuva, jonka näin, oli 15:17 Pariisiin, joka oli kyllä kokemus, muta ei sellainen jota voisi muistella lämmöllä. Se oli aivan hirvittävä räpellys, jossa ei ollut päätä eikä häntää alkuunkaan ja herran seuraavaa teosta The Mulea en kerennyt nähdäkään. Odotukseni Richard Jewell -elokuvaa kohtaan olivat täten luonnollisesti hiukan epäröivät ja pidättäytyneet. vaikka osittain luottavaisin mielin lähdinkin katsomaan herran uutta tuotosta.


Richard Jewell perustuu tositapahtumaan, jossa seurataan vuoden 1996 Atlantassa Yhdysvalloissa järjestettäviä kesäolympialaisia, siellä sattunutta pommi-iskua ja otsikoihin nousseen vartijan Richard Jewellin ristiriitaista aikaa parrasvaloissa. Mies hyvin pian varoittaa virkavaltaa epäilyttävästä repusta, joka on jätetty heitteille kisa-alueelle. Valitettavasti jokaisen tilanteessa mukana olleen tahon pahin pelko lopulta toteutuu ja kisojen suurin uutinen on valmis. Mitä tapahtuu, kun tarvittavia epäiltyjä ei löydetä ja vastuuntuntoinen Richard on ainoana todistamassa tapahtunutta?

Tarina kertoo Yhdysvaltojen kansallissankarista Richard Jewellistä ja hänen matkastaan tuntemattomasta poliisi-intoilijasta Atlantan pommi-iskun suurimmaksi epäillyksi. Paul Walter Hauserin esittämä Richard on hyvin vaativasti järjestyksenvalvojan työhönsä suhtautuva mies, joka toivoo pääsevänsä jonain päivänä oikeaksi poliisiksi valvomaan lakia ja turvaamaan tavallisten kaduntallaajien pävittäistä elämää.


Hän uskoo poliisin perusperiaatteisiin vankasti ja tekee kaikkensa pitääkseen siviilit turvassa mahdollisilta uhilta - ajoittain jopa liiankin perusteellisella otteella, ettei ympärillä toimivat tahot pysty ottamaan häntä ylilyövyytensä takia edes tosissaan. Richard on erityisen nöyrä ja asiallinen mies, joka on aina noudattanut sääntöjä tai muita sovittuja toimintaperiaatteita jopa liian kirjaimellisesti.

Yllättäen hän pääsee kaikkien tietoisuuteen petollisen asetelman ja sitäkin erityislaatuisemman tapahtumaketjun seurauksena, joka käynnistää tämän pahaa-aavistamattoman miehen julkisen ryöpytyksen ja massiivisen spekulaation hänen osallisuudestaan käsiteltävään rikokseen. Richardin äiti Kathy Batesin esittämä Bobi ja asianajaja Sam Rockwellin esittämä Watson ovat ainoat ihmiset, jotka uskovat tätä ja kohtelevat häntä ihmisen lailla kaikesta aggressiivisesta taustahälystä huolimatta.


Elokuva on siitä toimiva kokonaisuus, ettei se ainoastaan onnistu kertomaan tarinaansa hyvin miellyttvällä ja laadukkaalla asenteella, mutta se vetää katsojan yllättävän helposti mukaan tähän liitoksistaan repeävän kaaoksen keskelle. Vaikka elokuva osaakin kertoa tarinansa vakuuttavasti, se tekee sen kuitenkin kokonaisuudessaan hyvin ennalta-arvattavasti, mikä tosin on ihan yleistä näissä tositapahtumiin perustuvissa elokuvissa.

Niissä pyritään heijastamaan tapausta mahdollisimman varteenotettavasti ja uskottavasti näytölle oikeiden tapahtumien tapaan, mutta lopputulos ja tapauksen kulku tuntuu etenevän hyvin odotetulla tavalla. Ajankulku on tuotoksessa epätasaista ja hyppelehtivää, sillä ajoittain etenemme tarinassa järkyttävällä nopeudella ja ajoittain matelevasti. Kokenut ohjaaja Clint Eastwood onneksi pystyy hieman lievittämään rajuja hyppyjä sulavilla yhdistävillä tekijöillä ja siteillä tehden etenemisestä luonnollisemman tuntuisen.


Tilanne alkaa eskaloitumaan hyvin kontrolloidusta tutkinnasta yhä radikaalisemmaksi ja radikaalisemmaksi kokonaisuudeksi, kun kaikki pinnalliset todisteet ja motiivit osoittavat yhtenevästi pelkästään Richardiin. Atlantan FBI-tutkijat ovat valmiita tekemään mitä tahansa syyllisen löytämiseksi ja kun he huomaavat tapauksen selvittämisen mahdollisuuksien pienentyneen lähes olemattomiksi, ottavat he silmätikuksi luonnollisesti täydellisesti muottiin istuvan miehen, joka tuntuu olevan ainoa tapaukseen liittyvä todistaja.

Mikä tekee tästä elokuvasta niin uskottavan, on sen todenmukainen luonne, joka ei ainoastaan pidä katsojaa ihmetyksissä lainvalvonnan kyseenalaisesta toiminnasta tarinan aikana, vaan myös mukailee oikeiden tapahtumien kulkua seuraamalla tutkintaa samaisissa tapahtumapaikoissa, joihin ne ovat oikeastikin sijoittuneet. Myös maskeeraus ja puvustus on ollut hyvin tärkeässä roolissa elokuvan uskottavuuden kannalta, sillä hahmot näyttävät lähes identtisiltä omiin vastapuoliinsa verrattuna.


Richard Jewell on oikein toimiva kokonaisuus, joka onnistuu tuomaan tämän hyvin petollisen tosielämän tarinan uskottavalla tavalla näytölle ja näyttämään sen turhauttavan mutkikkaan prosessin, poliisivoimien petollisuuden ja median massiivisen vaikutusvallan, jonka tämä kansallissankari joutui kokemaan pelastamalla satoja ihmisiä. Valitettavasti sen ennalta-arvattava luonne ja jokseenkin ailahteleva ajankulku vetävät hyvää kokonaisuutta takaisin maan pinnalle muiden pelkästään toimivien elokuvien listoille, jotka katsoo enintään kerran jos toisenkin.

Elokuvan tarjoamat roolisuoritukset ovat kuitenkin erittäin vakuuttavia, enkä ole yhtään yllättynyt, että Kathy Bates ansaitsikin itselleen Oscar-ehdokkuuden roolityöstään. Se minut kuitenkin yllätti, ettei erinomainen Sam Rockwell tai pääroolissa vakuuttavasti esiintynyt Paul Walter Hauser saaneet tunnustusta kovinkaan paljoa palkintogaalakauden aikana, muuten kuin pienemmissä seremonioissa.


Tuotos on teknisesti vakuuttava ja totisen alakuloinen tunnelma välittyy upeasti näytön toiselle puolelle. Elokuva on kyllä hyvin dramaattinen ja aiheuttaa katsojassaan epätoivon tunteita, mutta sellainen sen olla täytyykin, jotta tämä uskomattomalta vaikuttava tarina heijastuisi näytölle uskottavalla ja efektiivisellä tavalla. Sanotaanko nyt näin, että tämän perusteella Clint Eastwood pystyy edelleenkin ohjaamaan perusvarman elokuvan jopa suuren hairahduksenkin jälkeen.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 21.2.2020
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit