Luther | Kausi 5 (2019) - arvostelu



Ohjaus: Jamie Payne
Pääosissa: Idris Elba, Ruth Wilson, Wunmi Mosaku,
Patrick Malahide, Dermot Crowley, Hermione Norris,
Enzo Cilenti, Michael Smiley, Michael Obiora
Genre: Rikos, Draama, Mysteeri
Jaksoja: 4

Olemme päässeet vihdoin sarjan viimeisille metreille ja oloni sen tulevaisuuden suhteen on sen vuoksi jakautunut kahtia. En haluaisi sarjan koskaan loppuvan, mutta samaan aikaan toivoisin sen loppuvan tarpeeksi ajoissa ja ansaitsemallaan tavalla, ettei koko kestonsa ajan korkealla tasolla majaillut kokonaisuus tekisi järkyttävää mahalaskua lopuksi. Olen nauttinut matkastani Lutherin kanssa Lontoon rikospaikoilla, enkä todellakaan kadu sitä, että aloitin sarjan katsomisen alkuunkaan.

Nyt kun sarja onnistui lyömään itsensä läpi kolmannen tuotantokauden aikana ja alustamaan vakuuttavasti viidennen kauden neljännellä, on aika siirtyä viimeiseen tuotantokauteen, joka pitäisi sisällään neljä kokopitkää jaksoa. Edellinen kausi selkeästi alusti jotain suurta ja merkityksellistä, minkä vuoksi odotukseni viimeistä kautta kohtaan olivat automaattisesti hyvin korkealla. Mitä sarjalla on vielä tarjottavanaan varastossaan meitä varten?


Lutherin yllättävän paluun jälkeen, nopeasti urallaan etenevä etsivä Catherine Halliday liittyy mukaan vakavien henkirikosten ja sarjamurhaajien tutkimiseen perehtyvään yksikköön. Yhdessä Lutherin kumppaneiden kanssa he yrittävät selvittää synkkien murhien sarjaa samalla, kun John tutkii omatoimisesti Alice Morganin kyseenalaista kuolintapausta. Mitä tapahtuu, kun töihinsä hukkuva Luther joutuu tiukkaan paikkaan molemmista päistä? Olisiko vihdoin aika kertoa pomolle Martin Schenkille töiden sivussa eskaloituvista tutkinnoista vai riskeeraako mies taas kaiken pelastaakseen rakkaansa?

Idris Elban esittämän John Lutherin arki etsivänä jatkuu edelleenkin värikkäänä ja tapahtumarikkaana. Kun mentaalisesti vioittunut osapuoli lähtee aiheuttamaan hirvittäviä murhia, Luther kollegoineen alkavat metsästämään arvaamatonta miestä. Sarjamurhaajalla on kuitenkin psykiatrin paperit omaava läheinen ystävä, joka tekee etsivien työstä poikkeuksellisen hankalaa, kun tämä vetoaa rikollisen mielenterveydellisiin ongelmiin. Tämä jatkuvasti muuntautuva kissa-hiiri-leikki eskaloituu sellaisille urille, jossa Lutherin kädet jäävät osittain sidotuiksi, vaikka varmuus syyllisestä olisikin jo tiedossa.


Tarina käsittelee ja pompottelee monen eri juonen välillä yhdistäen ne yhdeksi vapaasti hengittäväksi kokonaisuudeksi. Sarjamurhaajan tapausta seurataan tiukasti jaksojen aikana ja viime kauden alustamaa vastakkainasettelua syvennetään entisestään nostattaaksemme sarjan intensiteettiä takaisin vaaditulle tasolle. Ruth Wilsonin esittämän Alice Morganin huhuttua kuolemantapausta ja Lutherin tutkintaa sen pohjalta seurataan kauden aikana koko sarjan tarinakokonaisuutta edistävänä kokonaisuutena, joka tarjoaa oman lisämausteensa jo valmiiksi kiehuvaan asetelmaan.

Vaikka tämä kaikki vaikuttaisikin turhan paljolta katsojan näkökulmasta katsottuna, sarja onnistuu vakuuttavasti tahdittamaan ja tasapainottelemaan juonikuvioitaan yhdeksi varteenotettavaksi kokonasuudeksi, joka tarjoaa entistä enemmän draamaa, mysteeriä, tiukkoja tilanteita ja sydäntä viiltäviä menetyksiä. Jos jotain olemme oppineet sarjan aikana, niin se on se, että aina kun Luther pääsee kuiville vesille, hänet joko raahataan uusien ongelmien äärelle tai hän itse joutuu niihin turhan uteliaan persoonallisuutensa vuoksi.


Onneksemme eskaloituvat tilanteet selitetään uskottavasti ja yhteys tapahtumien välillä ovat järkeenkäyviä alusta asti. Kun tapaukset alkavat risteämään toistensa kanssa kauden loppua kohden, ne yhdistyvät yhdeksi pohjattomaksi selviytymistaisteluksi, joka pistää lopullisen niitin kaikelle mitä olemme kokeneet sarjan alkumetreiltä asti. Sarjan lopetus on symbolisesti myös täydellinen kulminaatiopiste, joka sulkee ensimmäisen jakson aloittaman ympyrän kauniisti, mutta samaan aikaan myös surullisesti.

Teknisesti Luther-sarja yltää viimeisellä kaudellaan potentiaaliseen huippuunsa sekä visuaalisesti, että äänisuunnittelunsa osalta. Erittäin tunnelmallinen lopputulos pitää huolen siitä, että katsoja uppoutuu tarinaan ja ikään kuin tuntee olevansa paikan päällä jännittämässä radikaalisesti eskaloituvan tilanteen keskellä. Kaikki aiemmat tapahtumat niputetaan upeasti emotionaalisesti latautuneeksi kokonaisuudeksi, joka tarjoaa rutkasti tiukkoja tilanteita ja herkkiä hetkiä. Myös Lutherin tulevaisuus jää hiukan arvelluttamaan, sillä sarja loppuu kesken tilanteen tulkinnanvaraisella tavalla.


Takana on pitkä matka, joka on vaatinut paljon vaikeita valintoja, ratkaisuja, kyseenalaisia toimia ja veren vuodatusta Lutherin tapauksessa. Samaisen matkan aikana olemme jännittäneet, iloinneet ja kyseenalaistaneet miehen ratkaisuja, moraalia ja hänen oikukasta persoonallisuuttaan. Sarja onnistuu saamaan katsojastaan juuri sen verran tunteita irti, että sen loppuminen jättää hiukan haikean olon, mutta olemme samaan aikaan hyvin onnellisia siitä, että lopputulos jää ansaitsemalle tasolleen. Luther pitää vakuuttavasti tasonsa kausi kaudelta pilvissä, eikä petä viimeisenkään kauden osalta, vaan lopettaa sen huippusuorituksella.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 16.5.2020
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, sarjan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit