X (2022) - arvostelu

 

Ohjaus: Ti West
Pääosissa: Mia Goth, Jenna Ortega,
Brittany Snow, Kid Cudi, Martin Henderson, Owen Campbell,
Stephen Ure, James Gaylyn, Simon Prast
Genre: Kauhu
Kesto: 1 tunti 45 minuuttia

X on vuonna 2022 ensi-iltansa saanut A24-tuottama kauhuelokuva, jonka ohjauksesta vastaa yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja Ti West. Mies ei entuudestaan ole kovin tuttu minulle, vaikka yksittäisistä projekteista olenkin aiemmin kuullut puhuttavan. Jätin tarkoituksella myös markkinoinimateriaalin tutkimisen vähemmälle, joten on kiehtovaa nähdä, minkälaisesta elokuvasta on tällä kertaa kyse. Vastaanotto on ollut suurimmaksi osaksi positiivista, joten odotukseni tuotosta kohtaan ovat jossain määrin jopa toiveikkaat.

Vuonna 1979 kuuden hengen kuvausryhmä lähtee ajamaan Teksasin osavaltion läpi kuvaten vallankumouksellista ja ''mestarillista'' aikuisviihde-elokuvaansa. Työn ailahteleva kannattavuus on koetellut ryhmää jo jonkun aikaa, mutta ohjaajan palava intohimo on saanut koko ryhmän uskomaan parempaan tulevaan. He saapuvat syrjäiselle tontille, jossa vanha pariskunta ottaa heidät vastaan. Ryhmän tuottaja onnistuu neuvottelemaan omistajan kanssa vierailunsa hinnasta ja päättää jättää kertomatta heidän puuhistaan. Kun kuvauspaikka lopulta paljastuu, joutuu ryhmä todellisen selviytymistaistelun eteen.


Olen aina rakastanut A24-tuotantoyhtiön julkaisemia elokuvia ja katsonut niitä mielelläni lisää uusien mahdollisuuksien ilmaantuessa eteeni. Kyseinen yhtiö on kuitenkin siitä uniikki tapaus, että se tuo suurille kankaille hyvin omaperäisen ja epätavallisen näkökulman elokuvien tekoon. A24-elokuvat ovat yleensä hyvin henkilökohtaisia, intiimejä, ''helposti lähestyttäviä'' ja omaperäisiä projekteja konsepteiltaan. Ne tuntuvat myös hyvin aidoilta ja syvällisiltä kokemuksilta, jotka pitävät huolen siitä, ettei katsoja jää tyhjin käsin katsastuksen jälkeen. Ne jättävätkin aina jälkeenpäin jotain mietittävää ja pohdiskeltavaa.

X on hyvin kiehtova ja yllättävän miellyttävä kauhuelokuva kaikessa epämiellyttävyydessäänkin. Seuraamme tarinassa kuusipäistä kuvausryhmää, johon kuuluvat Mia Gothin esittämä näyttelijä Maxine, Martin Hendersonin esittämä tuottaja Wayne, Kid Cudin esittämä näyttelijä Jackson, Brittany Snow'n esittämä näyttelijä Bobby-Lynne, Owen Campbellin esittämä ohjaaja RJ, sekä Jenna Ortegan esittämä teknisen tuen tuova Lorraine. Ryhmä on ajoittain hieman epävireinen saumattomasta yhtenäisyydestään ja ammattimaisesta asenteestaan huolimatta.


Maxine, Jackson ja Bobby-Lynne pitävät itseään valkokankaiden valloittajina, Wayne supertähtien luojana ja RJ poikkeuksellisena elokuvataiteen lähettiläänä, kun taas mukaan yllättäen lähtenyt Lorraine toimii ryhmän kyseenalaistavana tahona. Elokuvan asetelma on kieltämättä mielenkiintoinen, vaikka kovin monimuotoista kuvaa siitä ei heti kättelyssä saakaan irti. Elokuvan ensimmäinen puolisko keskittyy tunnollisesti tarinan pohjustamiseen ja rakentamiseen, sekä käsiteltävien hahmojen tutustumiseen. On miellyttävää huomata, kuinka Ti West ottaa aikansa konseptinsa kanssa.

Hän ei kiirehdi tilanteen eskaloimisen kanssa, vaan viivyttää sitä rakentaakseen painostavan ja jokseenkin vaivaannuttavan ilmapiirin elokuvan eduksi. Pikkuhiljaa ruuvia aletaan vääntää vastakarvaan, kun vanha pariskunta alkaa kiinnostumaan ryhmän mysteerisistä puuhailuista. Yllättäen yksinkertaiselta tuntunut konsepti alkaa saamaan huomattavasti enemmän syvyyttä ja omaperäisyyttä tontin omistajien liittyessä kokonaiskuvaan kunnolla mukaan. Elokuva alkaa muuttumaan yhä ennalta-arvaamattomaksi ja räikeämmäksi, mikä onnistui yllättämään positiivisesti.


Elokuvan pienimuotoisuus ja intiimi olemus korostuu huimasti tapahtumien edetessä kohti tuntematonta. Ei ainoastaan, että katsojan näkökulmasta katsottuna se nostaa jännitystä vaikuttavalla tavalla kattoon, mutta tietyn sortin selkäpiitä riivaava epämiellyttävyys tuntuu olevan jatkuvasti läsnä kohtauksessa kuin kohtauksessa. Vaikka asetelma itsessään ei ehkä olekaan uniikki juuri millään tavalla, osaa se käyttää tilanteen hyväksi painottamalla omaa erikoista luonnettaan ja tunnelmaansa kokemuksen tehostamiseksi. Valitettavasti itse säikäytykset ovat masentavan kliseisiä, minkä vuoksi niiden efektiivisyys jää jokseenkin heikoiksi.

Materiaali itsessään on hienoa seurattavaa. Kun se lähtee vihdoin lapasesta loppua kohden, ei sitä tunnu pysäyttävän mikään. Raakuudella ja räikeällä olemuksella sivelty elokuva alkaa tuolloin paljastamaan todelliset aikeensa. Vaikutteita on otettu monenlaisesta kauhuelokuvasta ja hyytävästä ideasta, joita Ti West tuntuu vakuutavalla tavalla käyttävän hyväkseen oman tarinansa kertomiseksi ja visualisoimiseksi. Näemme elokuvan aikana monta kuvakulmaa ja kamera-ajoa, joilla saadaan materiaali tuntumaan jatkuvasti tuoreelta ja monipuoliselta. Samaan aikaan erikoiset artistiset ratkaisut tuovat kokonaisuuteen omaa maustetta.


Efektityöskentely on loistavaa kaikin puolin. Ei ainoastaan, että ne näyttävät realistisilta, mutta ne voivat joidenkin katsojien tapauksessa herättää vastenmielisiä reaktioita. Elokuva ei kuitenkaan mässäile mässäilyn vuoksi, vaan käyttää raakuuttaan hyväksi tehdäkseen materiaalista astetta kutkuttavamman. Vaikka se ei päällepäin vaikuttaisikaan kovin kummalliselta, lymyää pinnan alla paljon epätavanomaisia ideoita, jotka on yhdistetty jopa yllättävän järkeenkäyvällä tavalla. Myös aikuisviihteen alkukantaisimpia kliseitä esitellään elokuvassa itsetietoisella ja aikakauteen sopivalla tavalla.

X on kieltämättä positiivinen yllättäjä, vaikka paikoitellen olisi toivonut hieman enemmän rohkeampia ratkaisuja rakenteellisesta näkökulmasta katsottuna. Vaikka en tiennytkään elokuvasta paljoa ennakkoon, tuntui se moitteettoman helposti tempaavan minut mukaani ensiminuuteista asti. Kokemus oli täynnä hyytävää jännitystä, tiukkoja tilanteita, hulvattomia hetkiä, ideologisesti epämiellyttäviä näkyjä, sekä brutaalin puhdasta kauhua. A24-asteikolla ei X välttämättä ihan kärkipään kahinoihin yllä, mutta sitä voisi ehdottomasti suositella kauhun pitkäaikaiselle ystävälle. Ti West onnistuu vakuuttamaan omalla työllään, joten on kiehtovaa nähdä, mihin lupaava ura hänet seuraavaksi vie.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 27.3.2022
Lähteet: kansikuva www.filmikamari.fi, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit