Ohjaus: Julius Avery
Pääosissa: Russell Crowe, Daniel Zovatto, Alex Essoe,
Franco Nero, Laurel Marsden, Peter DeSouza-Feighoney,
Cornell John, Ryan O'Grady, Ralph Ineson
Genre: Kauhu, Jännitys
Kesto: 1 tunti 43 minuuttia
Gabriele Amorth on nimi, jonka olette ehkä voinut kuulla etenkin teologisissa keskustelunaiheissa. Itselleni herra on tuntematon tapaus, sillä en ole elämäni aikana ollut paljoakaan kiinnostunut teologisista teemoista tai opeista. Vuonna 2016 menehtynyt Amorth oli italialainen katolisen kirkon pappi ja roomalaisen hiippakunnan manaaja. Mies perusti viiden muun papin kanssa International Association of Exorcist -nimisen ryhmän, jonka päämääränä oli tutkia vaikeita riivaustapauksia ja ratkoa niitä paikan päällä.
Isä Amorthin uraauurtava työ demonologian ja manauksen parissa toi hänelle rutkasti kansainvälistä tunnustusta ja kunniaa. Uransa aikana mies suoritti tuhansia manauksia ja hänestä tulikin yksi nykyajan katolisen kirkon suosituimmista ja kiistanalaisimmista hahmoista. Screen Gems -tuotantoyhtiö päätti hankkia oikeudet isä Gabriele Amorthin elämäntarinaan ja alustavasta skeptismistään huolimatta tekijät saivat lopulta elokuvan viimeisteltyä. Onko The Pope's Exorcist kuiva kopio aiemmista manauselokuvista vai yrittikö se tuoda jotain uutta katsojien koettavaksi?
Paavin luottomanaajana toimiva isä Amorth on maanläheinen, viskiä litkivä, skootterilla ajava, humoristinen mies, joka saapuu pieneen italialaiseen kylään auttamaan näennäisen demonin riivaamaksi joutunutta miestä. Manatessaan miestä hän provosoimalla ajaa demonin omasta tahdostaan sikaan, joka ammutaan haulikolla kuoliaaksi. Tämä tapaus ajaa Amorthin vaikeuksiin, koska hän toimi tapauksessa ilman esimiesten lupaa. Värikkään tuomioistuimen tapauksen käsittelyn jälkeen Paavi ottaa miehestä kopin ja määrää hänet uuteen tehtävään.
Isä Amorth matkustaa Espanjaan vierailemaan nuoren pojan luona, joka on uskomusten mukaan riivattu. Mykäksi muuttunut Henry-poika, Julia-äiti ja kapinallinen teini-ikäinen Amy-tytär matkustavat Yhdysvalloista vanhan espanjalaisen luostarin maille edesmenneen isän jättäessä sen perheen omistukseen. Julia haluaa remontoida luostarin myyntikuntoon, jotta he saisivat helpotusta elämään rahallisesti, mutta pojan terveyden tila ajaa ajatukset muualle. Tontti pitää sisällään lukuisia yllätyksiä ja odottamattomia salaisuuksia, joiden alkuperästä ei ole ennakkotietoa.
The Pope's Exorcist ei paljoakaan toiveita herättänyt minussa ennakkoon, minkä vuoksi odotukseni olivatkin niin matalat. Onnistuiko elokuva yllättämään minut positiivisesti? Sanotaanko näin, että odotin siltä paljon huonompaa lopputulemaa, mutta en siitä huolimatta vakuuttunut sen varteenotettavuudesta alkuunkaan. Elokuva on kuin kävelevä identiteettikriisi, joka yrittää jopa väkinäisesti viedä tarinaansa eteenpäin suuntaan, johon sillä ei rahkeet riitä juuri millään osa-alueella. Paperilla se tuntuu olevan hyvin yksinkertainen ja jo entuudestaan tuttu konsepti, joka yhdistelee erilaisia ratkaisuja ja ideoita muista vastaavanlaisista elokuvista.
Valitettavasti elokuvan annit ovat jopa yllättävän keskinkertaiset ja mitäänsanomattomat perimmiltään minkä vuoksi sitä enemmän pyöritteli päätä ällistyksestä kuin positiivisesta yllätyksestä. Seuraamme tarinan aikana Russell Crowen esittämää isä Gabriele Amorthia, joka joutuu todellisen mysteerin äärelle auttaessaan riivattua Peter DeSouza-Feighoneyn esittämää Henry-poikaa. Mies ei ihan vastaa varteenotettavan papin piirteitä, joita olemme nähneet vastaavanlaisissa elokuvissa aiemmin. Tavanomaisesta poikkeava hahmo tuo elokuvaan kuitenkin edes jossain määrin sitä kaivattua viihdettä, jota ilman kokemus olisi vaipunut varsin turruttavaksi ja aneemiseksi.
Ohjaaja Julius Avery yrittää kuitenkin välittää materiaalinsa mahdollisimman vaikuttavasti näytölle, vaikka sisältö ei välttämättä riittäisikään keskinkertaisuutta pidemmälle. Tarinaa käsitellään vakavalla otteella alusta asti, vaikka pieniä humoristisia lisäyksiä tuodaankin päähahmon voimin keventämään tunnelmaa. Elokuva lainailee pelottomasti erilaisia konseptuaalisia yksityiskohtia ja ideoita esimerkiksi Manaaja- ja Da Vinci -koodi -elokuvista, joita yritetään parhaan mukaan yhdistellä omaksi kiehtovaksi kokonaisuudeksi. Valitettavasti laatu jää toissijaiseksi seikaksi, minkä vuoksi materiaalin vastaanottaminen on katsojan näkökulmasta turhauttavaa.
Vaikka elokuva jääkin selkeäksi pettymykseksi, on siinä hienot aihiot kiehtovalle ja mielenkiintoiselle tarinalle. Teennäiset ja aliravitut tarinakaaret jäävät kuitenkin kontekstuaalisesta syvyydestä huolimatta hyvin ohkaisiksi, minkä vuoksi sisältöön ei saada juurikaan sen merkittävämpiä siteitä aikaiseksi. Yliyritteliäisyys paistaa kauas, eikä sille voi valitettavasti mitään näillä eväillä. Elokuvan tahditus tuntuu ajoittain harppovan ja ajoittain matelevan liikaa, mikä tekee kokemuksesta varsin turhauttavan. Elokuvassa leikitellään myös kielillä liikaa, mikä vaikuttaa materiaalin uskottavuuteen suunnattomasti. Ensin hahmot käyttävät italiaa ja yhtäkkiä kesken kohtauksen he vaihtavat englantiin. Toki, ne ovat pieniä juttuja, mutta hyvin tärkeitä illuusion ylläpitämisessä.
The Pope's Exorcist tarjoaa myös muutamia lupaavia piirteitä, joihin ei kuitenkaan sen enempää keskitytä. Elokuva käsittelee jossain määrin esimerkiksi traumoja ja niiden vaikutuksia ihmisiin. Se kommentoi myös alustavasti kirkon ja uskon asemaa modernissa maailmassa, mistä nykyäänkin paljon kuulee puhuttavan. Sen lisäksi moraaliset kysymykset voisivat olla tärkeässä asemassa elokuvassa, mutta ne jäävät väkisinkin taka- alalle. Sanotaanko näin, että jossain toisessa maailmassa tuotos olisi voinut osoittautua varsin asiansa ajavaksi kokonaisuudeksi, mutta näillä näytöillä se jää poikkeuksellisen näennäiseksi ja keskinkertaiseksi räpellykseksi.
Vaikka näyttelijät ja tekijät selkeästi yrittävät parhaansa, tuntuu elokuva kompastelevan omiin yliyritteliäisiin jalkoihinsa jatkuvasti. Kaiken tämän jälkeen oli vielä huvittavaa nähdä, kuinka konseptista yritetään alustaa suurempaa elokuvasarjaa, joka ei luultavasti tule koskaan näkemään päivänvaloa. Jos laatu on tätä tasoa, niin ei ole tarvettakaan jatkolle. The Pope's Exorcist on aneeminen ja mitäänsanomaton kauhuelokuva pienellä mysteerilisäyksellä. Vaikka mysteeri ajoittain kiehtookin monimuotoisella luonteellaan, jäävät kauhuaspektit varsin kesyiksi. Toivottavasti tekijät keskittyvät jatkossa varteenotettavimpiin projekteihin.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 20.4.2023
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti