Luoja: Warren Ellis
Pääosissa: Richard Armitage, Graham McTavish,
Emily Swallow, Alejandra Reynoso, Tony Amendola,
Matt Frewer, James Callis
Genre: Animaatio, Kauhu, Fantasia, Draama
Jaksoja: 4
''Do you have a God to put a last prayer to, Belmont?''
Videopeleihin perustuvat sovitukset ovat olleet vuosien varrella kehittymään päin ja tekijät alkavat pääsemään pikkuhiljaa jyvälle toivotusta tasosta. Konami-yhtiön samannimiseen videopelisarjaan perustuva Castlevania on vuonna 2017 ensijulkaisunsa Netflix-striimauspalvelussa saanut kauhupainotteinen animaatiosarja, jonka luomisesta vastaa sarjakuvamaailmasta ihmisten tietoisuuteen ponnahtanut brittiläinen Warren Ellis.
Vaikka itselleni kyseinen videopelisarja onkin tuntematon entuudestaan, olen jo pidemmän aikaa pitänyt animaatiosarjaa katselulistallani odottamassa kuumeisesti vuoroaan. Vihdoin oli aika repäistä laastari ja katsoa, että ovatko tekijät onnistuneet välittämään alkuperäismateriaalin vakuuttavasti näytön toiselle puolelle. Onnistuuko Castlevania tekemään tempun vai jääkö se monen muun sovituksen tapaan kokeiluhenkiseksi kyhäelmäksi?

Vuonna 1455 Valakiassa nuori Lisa pyrkii lääkäriksi ja etsii käsiinsä poikkeuksellisen tieteellisen mielen omaavan vampyyrin Vlad Dracula Țepeșin. Dracula ihastuu Lisan rohkeuteen ja kunnianhimoon suostuen opettamaan häntä edistyksellisille opeille. Puolestaan Lisa tarjoaa miehelle apua, jotta tämä saisi jonkin sortin yhteyden ihmiskuntaan ja heidän tapoihinsa. Lopulta he rakastuvat toisiinsa ja menevät naimisiin.
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Târgovișten kaupungissa Lisa poltetaan roviolla sen jälkeen, kun paikallinen piispa löytää hänen kodistaan kehittyneitä tieteellisiä laitteita syyttäen tätä harhaopista ja noituuden harjoittamisesta. Vaimonsa kuolemasta järkyttyneenä Dracula ilmoittaa asukkaille, että heillä on vuosi aikaa tehdä rauha itsensä kanssa, minkä jälkeen jokainen valakialainen ihminen kuolee hänen kädestään.

Lähdetään liikkeelle siitä, että sarjan ensimmäisen tuotantokauden kesto ihmetytti minua suuresti ennakkoon. Vain neljän kahdenkymmenen viiden minuutin jakson aikana olisi todella vaikeaa saada paljoakaan aikaiseksi. Lähdin siitä huolimatta sukeltamaan maailmaan käsiksi yllättävin seurauksin. Vaikkakin tuotantokausi onkin kaikessa lyhykäisyydessään täyteen ahdettu monenlaisilla tiedoilla ja ideoilla, tuntuu se selviytyvän urakastaan pätevästi.
Ensimmäinen jakso pohjustaa verisen vastakkainasettelun tukipilareita. Pääsemme hyvin jyvälle konfliktista ja sen alkuperästä, vaikkakin todella suoraviivaisen toteutuksen kautta. On pakko tosin myöntää, että vaikka pohjustamisen luonnollista rakentamista rajoitetaankin jakson lyhyen keston rajoissa, onnistuu se välittämään viestinsä läpi poikkeuksellisen efektiivisellä tavalla. Emotionaalisesti se nimittäin onnistuu nipistämään sydäntä särkevällä tavalla.

Toinen jakso esitteleekin sitten varsinaisen päähahmomme - Richard Armitagen ääninäyttelemän Trevor Belmontin. Tahriintuneen Belmontin suvun nimeä kantava mies on rääväsuinen ja välinpitämätön soturi, joka toimii pätevänä demonien ja hirviöiden kukistajana. Mies elää vaeltaen Valakian kaupunkeja läpi vailla päämäärää tai tarkoitusta. Ottaen huomioon, että hänen sukunsa on saanut pannan kirkon maille, yrittää hän selviytyä eteen tupsahtaneista esteistä päivittäin.
Gresitin kaupunki, kuten muutkin Valakian kaupungit, kohtaa jokaisen auringonlaskun jälkeen demonisen hyökkäyksen Graham McTavishin ääninäyttelemän Draculan joukkojen kädestä. Verilöyly on jatkuvaa, eikä se tunnu loppuvan ennen kuin jokainen ihminen on kohtalonsa tavannut. Sarjan aikana saamme hyvän käsityksen valakialaisen korruptoituneen kirkon toimista ja motiiveista, joiden takana operoi Matt Frewerin ääninäyttelemä diktaattorin piirteitä omaava piispa.

Vallanhimoinen mies ei vanhoja tapoja kumartele, vaan yrittää parhaansa mukaan saada kuristusotteen koko Valakian kansakunnasta hinnalla millä hyvänsä. Valitettavasti Trevorin liittyessä kuvaan mukaan, vaikeutuvat suunnitelmat silmänkäänteessä. Sarja osaa toden teolla luoda tietynlaista ilmapiiriä käsiteltävän maailmansa ympärille. Turvattomuuden tuntua uhkuu paikallisille asukkaille sekä sisältä, että ulkoapäin Draculan voimien ja armottoman kirkon toimesta.
''Puhujina'' tunnettua alkuperäisheimoa vainotaan jatkuvasti harhaoppisuuden verukkeella, vaikka heidän tarkoitusperänsä ovatkin hyviä perimmiltään. Koska heidän aatteensa ja oppinsa taistelevat piispan ajatusmaailmaa vastaan, yrittää tämä tehdä kaikkensa tehdäkseen heidän toiminnastaan lopun. Tarinallisesti sarjan ensimmäinen tuotantokausi onnistuu alustamaan kokonaisvaltaisen tarinakaaren, joka on vasta alkamaisillaan.

Vaikka saammekin hyvän kuvan konseptin tukipilareista, toimii se enemmänkin pilottikautena sarjan tuleville tapahtumille kuin omana kokonaisvaltaisena tarinakaarenaan. Sitä en ymmärrä, miksi studio päätti rakentaa tuotantokauden neljän lyhyen jakson varaan, mutta se onnistuu tempaisemaan katsojan mukaansa siitäkin huolimatta. Hahmotkin ovat toistaiseksi sen verran alkutekijöissään, ettei heistäkään pysty paljoakaan erikoista ilmaisemaan, vaikka potentiaalia uhkuukin valtavasti.
Netflix-alkuperäissarjana toimivan Castlevanian ensimmäinen tuotantokausi on oikein pätevä alustus tuleville tapahtumille. Maailma avataan näppärästi neljän jakson aikana ja pääsemme hyvin jyvälle konseptin ideologiasta ja tyylistä. Toiminta yllättää raa'alla luonteellaan ja animaatiotyyli istuu hienosti silmälle. Visuaalisesti se myös yllättää upeilla miljöillään ja vaaraa uhkuvalla värimaailmallaan, joka tunnelmallisesti valmistelee katsojan kuin katsojan tulevia koitoksia varten.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 16.10.2025
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, sarjan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti